YLE-kirjautuminen
Konseptoin työkseni YLEn verkkoa. Sen lisäksi usein omaa elämääni. Esim. ensimmäisen ja myös lähes viimeisen bändini 9-vuotiaana Hämeenlinnassa.
Alexander Stubb asetti noin vuosi sitten edustavan ryhmän pohtimaan Suomi-brändiä. Stubbin sanoin: "Maabrändi on taustatekijä menestykselle ja hyvinvoinnille".
On toukokuinen sunnuntai. Nukun ikkunat auki. Havahdun helvetilliseen meteliin. Sekoitus kaiken maailman kilkuttimia. Megafoniin huutava ihmisääni. Outo yleiskohina.
Keskeneräisen kehitysversion avaaminen kommentoitavaksi. Beta-versio. Sellaiset ovat hyviä.
Se tuli muutama päivä sitten. Kuten joka vuosi, mutta vain kerran vuodessa. Äänimuisto. Kellarista kaivettu fillari, kuiva asfalttitie, vahva hiekoituskertymä. Se rahina. Siitä alkoi uusi vuodenaika.
Ikävöin kotikulmieni pikkukauppaa. Se oli nuhjuinen ja huonovalikoimainen, mutta auki aina kun sitä tarvitsi.
Lomapäivinä ei tarvitse etsiä vain täsmämusiikkia. Ehtii yllättää itseään musiikkilaitteen shuffle-toiminnolla. Maaritin Sua ehkä liikaa pomputin kajahti.
Ensin nimi. Sitten taide. Täydellisen nimen löytäminen avaa yllättäen musiikillisen lahjakkuuteni.
En olisi tehnyt sitä mokaa, että urani suvantovaiheessa 90-luvun alussa olisin yrittänyt saada hommaa lentoon tekemällä danceremixejä biiseistäni featuring joku Dj Zippo tai vastaava.