Ääni. Toisto. Muisti.
On niitä muitakin.
Etelä-Pohjanmaalla Raija-tädin ulko-ovi, rämällä vieterillä itsensä sulkeva sellainen, kolautus kiinni ja heti perään koiranhaukunta. Toistuu useita kertoja päivässä, viikossa, kesässä.
Urheiluruudun ti-tii-di-di-di olohuoneesta. Ennen unta, valot sammutettuna, ovi raollaan.
Aamubussiin yläasteella. Kotikadulla kuuluu risteyksen takaa se muhkeampi auton ääni. Lähtee juoksuaskel kuin Pavlovin koiralla. Jalat liikkuu vaikka pää vielä nukkuu.
Haamumuisti. Amputointi.
Äänimuistojen kategoriassa biisit ovat asia erikseen. Niistä harvoin erottuu puhtaita äänimuistoja. Usein biisit keräävät ajan myötä aikamoisen massan tunteita ympärilleen ja niiden herättämät reaktiot on valmiiksi päätettyjä. "Tää on kesän -94 biisi". "Tää on meidän yhteinen biisi". "Tää biisi saa mut niin surulliseksi".
Haamubiisimuistot ovat mielenkiintoisempia. C-kasettikokoelmani täyttyi "Jonnun sekalaisista". Äänitettynä biisi sieltä toinen täältä, useimmiten radiosta. Jos kasettien biisejä kuuli jossain muussa yhteydessä, jäi aina odottamaan sitä seuraavaa biisiä. Jota ei tullut. Se kuitenkin soi jo päässä, ikään kuin sen kuuli silti. Oli biisejä, joiden lopun kuuli vasta vuosien jälkeen, koska omalla kasetilla ne päättyivät radiotoimittajan sanoihin "Ja tämä ol…" Pause.
Äänimaisema. Manipulointi.
Jos olisin taiteilija, tekisin ehdottomasti teoksia, joissa sekoitetaan se tila missä ollaan ja se, mikä äänimaisema kuullaan.
Niin kuin vaikka helsinkiläinen "ruuhka" ja ruuhka Bangkokissa. Tai suomalainen vihainen taksikuski ja newyorkilainen vihainen taksikuski. Suomessa jurnutetaan auton sisällä, Manhattanilla tullaan suurieleisesti autosta ulos ja hakataan ärsyttävän autoilijan ikkunaa.
Pitkän aikaa manipuloin äänimaisemia kulkemalla aina luurit korvissa. Julkisten liikennevälineiden tunnelma oli valittavissa itse. Että bossanovaileva vai rokkaileva aamuratikka numero kolme. Nykyään kuuntelen mielelläni ympäristöä, talvitakkien suhinaa ja kännyköiden piippailuja. Jos vaikka kuulisi hyvän tarinan.
Hetki. Merkitys.
Etelä-Amerikassa astuin yöbussiin erittäin uupuneena ja toiveissani hyvät yöunet huonoilla penkeillä. Paikalliset perheet olivat eri mieltä: heti kärkeen bussin telkkarissa karaokevideot käyntiin, laulua ja liikettä lapsista vanhuksiin, välipysähdyksillä aina pari kaupustelijaa kyytiin mausteeksi. Otti päähän äärimmäisesti. Kunnes alkoi hymyilyttää. En vaihtaisi kokemusta pois mistään hinnasta.
Hyvät äänimuistot liittyvät parhaimmillaan pieniin ja tapahtuessaan merkityksettömiin hetkiin. Niissä ei käännytä elämän suurissa tienristeyksissä vaan ihan vain tienristeyksissä.
