”Lumi on jääkiteiden ja ilman muodostamaa kuohkeaa ainetta, joita syntyy pilvissä ja sataa maahan talvipuolella vuotta. Puhdas lumi on valkoista ja läpinäkymätöntä. Lumi muodostaa maan pinnalle valkoisen, eristävän peitteen, joka voi säilyä jopa kuukausia, kunnes lämpötila nousee nollan yläpuolelle ja lumi sulaa.”
Lainattu Wikipediasta.
Yllämainittu ”kuohkea aine” peitti taas maan, minun ja aika monen muunkin harmiksi. Jotkut pitävät lumesta, toiset eivät ja jotkut taas pitävät siitä joskus (kuten esimerkiksi allekirjoittanut). Lumi kuuluu talveen, johon itse luokittelen ajanjakson marraskuun lopulta maaliskuun alkuun. Ja minä kysyn, miksi ihmeessä maaliskuun lopulla sataa lunta?
Talvella, kun myös ihmisen sisäinen kello on talviasetuksilla, lumi on ihan ok, sitä voi heitellä päin ärsyttäviä nuorempia (tai vanhempia) sisaruksia tai sitä voi käyttää tekosyynä välttää lenkkeilyä ja tehdä lumiukon. Toiset voivat hiihtää tai tehdä jotain muuta ratkiriemukasta tai urheilullista.
Sen jälkeen, kun tämä yllämainittu sisäinen kello on kääntynyt kevätaikaan, lumesta tulee täydellinen riesa. Koulun jälkeen on tosi ikävä seistä bussipysäkillä puolijäätyneenä pakkasen takia… kun on kevät. Ei se talvellakaan kivaa ole, mutta silloin sen voi edes selittää itselleen, sanomalla, että on talvi. (Ja tuo on kuulkaa psykologiaa tyypiltä, joka ei ole ollut yhdelläkään psykan oppitunnilla… vielä. Ensi perjantaina sitten, kun uusi jakso alkaa.)
Myös lumentuiskutus päin naamataulua on ärsyttävää, varsinkin kun on silmälasit. Jos jostain saisi ostettua tyylikkäitä silmälasinpyyhkijöitä (vähän samantyyppisiä kuin autoissa) ostaisin sellaisen ihan vain välttääkseni täplikästä ja epäselvää maisemaa.
Takatalven lumet kyllä sulavat nopeasti parin päivän sisällä, mutta jos käy huonosti siinä välissä saattaa tulla uusia pakkasia, jotka muuttavat kaikki polut jääksi. Kyseisillä poluilla kävellessä sitten voi heittä lipat uskomattoman helposti.
Itsellänikin on ollut viikon verran vastaavanlaisessa tilanteessa saatu mustelma kyynärpäässä, joka on samaa kokoluokkaa penaalini kanssa (tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että kuvislukiolainen tarvitsee PALJON kyniä ja kumeja). Kyseisen tapahtuman jälkeen olen kieltäytynyt lähtemästä kotoa paitsi nyt koeviikolla kokeisiin.
Toivoisin, että se lumi sulaisi ja pysyisi sulaneena. Voisi lopultakin vaihtaa ohuempiin sukkiin.