Toukokuu starttaa huomenna ja kesäloma lähestyy kiihtyvällä vauhdilla. Onnekkaimmat ovat jo syöneet kesän ensimmäiset jäätelötötteröt, mansikat, sekä omalla grillillä grillatut lihat. Vielä pitää tehdä viimeinen voimanponnistus, ennen kuin voi taas ottaa rennosti.
En varmaan ole ainoa opiskelija, joka huokaisee helpotuksesta kesäloman lähestyessä. Itselläni on enää kaksi viikkoa ns. ”oikeaa” koulunkäyntiä (toisin sanoen; opiskelua), minkä jälkeen on enää koeviikko, retkipäivä ja kaikki kouluvuoden loppuun liittyvät juhlat ja kissanristiäiset. Ja siellä välissäkin on vapaapäiviä, joista nauttia; muun muassa vappu, joka on huomenna ja koeviikolle sijoittuva helatorstai. Itse tosin aion käyttää sen ruotsin kokeeseen pänttäämiseen, enkä epäile, etteivätkö kaikki muutkin käyttäisi kyseistä vapaapäivää hyväkseen.
(Tajusin muuten juuri; ensi maanantaista lähtien niitä ”oikeita” koulupäivä on tasan yhdeksän… tai ehkä kahdeksan ja puoli olisi osuvampi, jos Torkkelissa ei kerran opiskella kahdeksannen päivän iltapäivänä jonkun oppilaskunnan (olkoot he suuresti(?) kunnioitettuja) Suuren Suunnitelman takia.)
Lyhyesti sanottuna, koulua on enää vain kuukausi, ja sitten voi lopultakin rentoutua niin paljon kuin sielu sietää. Paitsi jos on kesätöitä, olivatpa ne sitten pelkkiä kotitöitä tai oikeaa palkattua työtä jossain muualla. Ehkä joku kiva kukkakauppa tai kaupankassa, en minä tiedä. Itse vain remontoin seiniä kotona. Onnea kaikille niille, jotka oikeita kesätöitä saivat, myös niille YLEn SIISTIn kesäduunin työntekijöille. YLEn palkkalistoilla oleminen on varsin rentoa (ainakin itselleni).
Kesällä odottavat myös mahdolliset ulkomaanmatkat, joko lomailu- tai joissain muissa tarkoituksissa. Itse pääsen ihkaensimmäiselle kielimatkalleni Englantiin, enkä malta odottaa, kun en ole koskaan Brittein saarilla käynyt.
Muun kesää jokainen varmaan viettää joko kesämökeillään tai jossain muualla, tehden mitä kesäpuuhia haluavat. Uimista meressä ja järvissä, hyvän kirjan lukemista jonkun kivan puunkoppuran juurella, ystävien kanssa hengailua, konserteissa käymistä… Itse varmaan harjoittelen maisemamaalausta, kunhan saan raahattua itseni hankkimaan tarpeeksi ison vesivärilehtiön ja tarpeeksi pieniä siveltimiä.