Heikki Koskelolla on Tangomarkkinoiden jälkeen vauhtia riittänyt. Päivätyö on saanut jäädä ja Seinäjoelta alkanut keikkaputki katkesi vain muutamaksi päiväksi kuopuksen ristiäisiin. Keikkailu jatkuu taas tänä viikonloppuna Kajaanin Vihreät niityt tapahtumasta.
Heikin mielestä erilaiset festivaalit ja tapahtumat ovat uudelle tulokkaalle mainio mahdollisuus paitsi tuoda itsensä yleisön tietoisuuteen myös solmia kontakteja kollegoihin.
Niukkaa tappiotaan tangolaulukilpailussaan Heikki ei enää spekuloi. ”Media kirjoitteli asiasta aika paljon omiaan, ei ne sitaatit aina ihan sanasta sanaan menneet.”
Nyt Heikki keskittyy työntekoon. Kymmenisen keikkaa kuukaudessa on aloitelijalle sopiva tahti. Esiintymiset Heikki ajattelee käyntikorttina tulevaisuuteen. ”Vaikka kruunua ei tullutkaan, niin ihan samanlaiset lähtökohdat tässä on kuin olisi kuninkaanakin.”
Keikkailun lisäksi Heikki Koskelo valmistelee loppusyksystä ilmestyvää albumiaan.
Kainuun radion Harri Nousiainen haastattelee.
Kommentit (449)
Kyllä, Hessukka on hyvä haastateltava, eikä näyttänyt edes väsyneeltäkään. Nuori perheenisä vetää sellaista rumbastemmaa kaikilla nuottiviivastoilla eli elämänsä todellisia kivirekiruuhkavuosia, että ihmeen pirteä ja jaksavanoloinen oli. Tuo jaksaminen on artistina kehittymisen rinnalla toinen ongelma eli asia. Hyvä, Heikki!
Jaksamista edelleen toivoo KT!
Turkuun 16.2 Ravintola Galax sinne sitten levyjulkkari tansseihin,jotka pääsette ;D;D
Totta ,Heikki oli mitä ihastuttavin >3
Hyvin meni Heikin haastattelu MTV3:n aamutv:ssä. Haastattelun alussa taustalla soi musiikkia ilmeisesti uudelta levyltä. Se kuulosti oikein hyvältä.
Heikin asenne on paikallaan. Jalat maassa.
Saadaankohan Heikin levy-julkkareista kuvaa Satumaahan,olispa hieno juttu se >3
Kiva Elisukka, kun tulit tänne ”kukis”telemaan ja kurkistelemaan pitkästä aikaa:) Ole huoleti, ei Amppu unohdu. On aina mielessä ja sydämessä! Itse olen nyt jättänyt eräät KukkaNiityt vähemmälle, koska ovat mielestäni ajan ja energian tuhlausta. Enkä viitsi täällä Heikin sivulla Amppua hehkutella, koska joku Heikki-fani voi vetää siitä herneen nenään, siispä pyrin hehkuttelemaan nyt sitten varmuuden vuoksi jokaista idoliani/fanitettavaa heidän omilla sivuillaan.
Onpa se yhtä juhlaa ensi viikolla, kun Hessukka on monessa mukana. Mm. maanantai-aamuna 13.2. klo 8.50 MTV3:ssa Huomenta Suomen vieraana ja perjantaina 17.2. YLE Radio Suomen Puhelin langat -laulaa toivekonserttiohjelman vieraana klo 18 alkaen.
Hessutellaan, hehkutellaan ja herkutellaan! t: Noitukka
Kiitos <3
.......siis aamu-tv mtv 3
Pieni muistutus huomenna 13.2 Heikki aamu-tv;ssä >3
Voe tokkiisa ku täällä on kiva meininki:) Tulin pitkästä aikaa tänne kukistelemaan ja oikein tuli hyvä mieli. Kiva juttu, kuinka Hessukkaa täällä kehutaan ja fantetaan. Amppua unohtamatta tietenkään. Kivoja ootte te KT, Noitukka ja kaikki anonyymit. Vieläkin Hessukan keikka kokematta. Ollaan vielä horteessa talviunosten jälkeen, mutta heräillään pikkuhilijoo. Kesää ja kärpäsiä ootellessa Elisukka
Kyllä Heikki varmasti monta syrrräntä murrrrskaa, ei epäilystäkhän! ;) Toivon koko sydämestäni Hessukalle menestyksekästä uraa joko ilman kruunua tai kruunun kanssa. Hessu on kuitenkin minulle tämän vuoden kunkku!!! –LN-
Ps. Katsotaan mitä ajan TiimaLasi tuo Heikille tullessaan…
http://www.youtube.com/watch?v=wrGYboHiLrs
Minusta tuntuu,että Heikki on ja tulee vieläkin isommaksi tähdeksi ihan ilman Tangokilpailujen voittoakin. Jollei halua ihan huvikseen myös sen tittelin omakseen. Kiva se olisi tietinkin.. :)
Minäkin olen miettinyt tuota samaa, että osallistuukohan Heikki tänä vuonna tangoskaboihin. Odotellaan, mitä tapahtuu! Terv. KT
Jospa Heikki hakee vielä enemmän kokemusta/varmuutta keikka-elämästä,ei ole vielä mitään kiirettä ;)
Tapasin Heikin matka- ja caravan-messuilla. Heikki kertoi, että hän ei osallistu tangokilpailuihin Seinäjoella ainakaan tänä vuonna. Lisäksi sän sanoi, että koskaan ei voi sanoa ettei koskaan osallistuisi.
Saapa nähdä osallistuuko Heikki tänä vuonna Tangokisaan !
Ainakaan Suosion kannalta ei tarvis ;D
Minullakin on kyllä kaksi sydänten murskaajaa..Heikki Koskelo ja Amadeus Lundberg. Siinä saa sekä korva että sydän täydellisen elämyksen. Kumpaakin hemmotellaan. :))
Kyllä Heikki saa hormoonit ja rytmihäiriöt hyrrrrrräämään, ihan taatusti ;)
Hei, Anonyymi – To 9.2.2012, klo 16.49! OnnenTyttö todellakin olin tuona iltana, ja vaikutus tuntuu edelleenkin luissa ja ytimissä. Minä taas puolestaan olen kateellinen heille, jotka ovat nauttineet Näistä Sankareista tanssilavoilla, jolloinka Mestarit varmasti ovat parhaimmillaan eli rennoimmillaan. Konserttitilanteessahan on aina jotain jäykkyyttä. Kateudessa on se hyvää, että se suututtaa ihmisen ja useasti laittaa liikkeelle, vaikka keikoille pääsemiseen sekään ei aina auta!
Toivotaan jokaiselle mahdollisimman paljon live-kokemuksia ihanien artistienmme seurassa! Terv. KT
19.26 viesti taitaa olla tulllut vahingossa väärään paikkaan.
19.26 viesti taitaa olla tulllut vahingossa väärään paikkaan.
Täh, mitä, hä???
10.15 Juuri noin paikalliset ilmoittavat tapahtumasta. Eiköhän uskota järjestäjää. Konsertista ei puhuta mitään.
Nyt iski kateus,KT! Sinä onnen tyttö! Kun vielä minäkin joskus nuo kaksi komistusta lavalla yhdessä näkisin laulamassa,niin siinä olis ihan loppu elämäksi muistelemista. :)
Kyllä minullekin tuli hirrrveet ryrrrmihäirrriöt, kun Sinitaivaissa just nämä kaksi Mestaria olivat yhtä aikaakin lavalla. Siinä menee ärrät ja koko sielunelämä sikinsokinsekaisin, eikä ehdi muita eikä muuta kaivata. Terv. KT
piti olla RYTMIHÄIRIÖ!! Näin sekaisin menin jo kirjoitellessa kun oli nuo hurmurit mielessä!!!
Kaksi HURMURIA on minulla yli muiden,Amadeus ja Heikki Koskelo! Aijaijai,kun heidän hymynsä saa sydämen ryrmihäiriöihin! ;D Kun vielä on tuota lauluääntäkin niin se on siinä!!!
Täytyypä muistaa vielä nauhoittaakin se. Kiitos vinkittelystä! Terv. KT
13.2 Heikki on Huomenta Suomessa,muistetaan sitten katsella,mitä hän haastelee ;)
Kyllä, Hessukan hymy on mitä valloittavin ja muutenkin koko herra on valtakunnan komeimpien uroksien kategoriassa melko korkealla. Ei ole kovinkaan montaa edellä...pohtii KT
P.s. Toisille sitä on luotu ulkonäkö ja laulunlahja, siis, oi siskot, naaattikaamme ja velipuolikuut kans. ;)