Suomessa ilmestyy nykyisin ehkä jopa 5000 levyalbumia vuosittain. Laaja-alainenkaan musiikkitoimittaja ei kuule tuosta määrästä kuin murusia.
Se mihin silmä osuu tai korva tarttuu, on osin silkkaa sattumaa.
Maco Oeyn omakustanne albumi ”Pari suhdetta” tuli postissa vaatimattoman saatekirjeen kera. Eksoottisen artistinimen yhdistyminen suomenkieliseen albuminimeen oli ehkä lähin asia, joka sai minut kuuntelemaan levyä.
Kuulemieni omakustannelevyjen taso, jos asian ilmaisee kauniisti, vaihtelee. Maco Oeyn ”Pari suhdetta” on selvä poikkeus tuossa joukossa. Sitä todistaa vahvasti jo se, että kuuntelin levyn ensi kuuntelukerralla melkein kokonaan. Tuo tapahtuu todella harvoin. Eikä se johdu vain ajan puutteesta.
Kuuntelin vielä lisää. Tässä levyssä oli ja on jotakin. Ei sinänsä mitään sellaista suurta, jota koko Suomen kansa pitäisi heti päästä kuulemaan, mutta jotenkin tämä levy pitää mielenkiintoa yllä. Vilpittömyydellään. Vaatimattomuudellaan. Mutta myös osaamisellaan.
Ehkä kyse on Macon äänestä, joka soi luonnollisesti ja vapautuneesti ilman puristusta tai ylitulkintaa. Se on mies, joka laulaa. Miehen näkökulmalla.
Ehkä on kyse levyn kauniista soinnista ja monipuolisista sovituksista. Levyn aloittavaa ”Sokeaa pistettä” värittävät jouset, trumpetti ja bassoklarinetti, ”Sytytät savukkeen”-raitaa klarinetti, ”Kainin merkkiä” levyn tunnetuimman artistin J-P Virtasen pianokuviot, ”Sukupuuta” saman miehen haitari, ”Viimeinen lantti”-raitaa flyygelitorvi.
Pieniä yksityiskohtia, yllättäviä vaikutuksia.
Albumin sanoitukset ovat osin omakustannusmaisia eli hieman naiveja, mutta Macon uskottavan laulutulkinnan kautta sanat saavat yllättävääkin eloa. Parhaimmillaan sanat sisältävät pieniä, arkisia kertomuksia ihmisistä, rakkaudesta ja elämästä. Joskus ne jopa yllättävät näkökulmallaan (”Oikea mies”).
Ehkä parhaiten koko levyn ajatusta ja lähestymistapaa kuvastaa ote ”Pätäkkä tyttö”-laulun sanoista:
”Kitara, viiniä, kynä, ajatus, paperia /
rakkautta, murhia, riitoja -katsos kaveria /
Ei tästä taidetta taida tulla meitä suurempaa /
mutta riittääkö se, jos koskettaa kuulijaa?”
Naivia, mutta rehellistä ja hyvää tarkoittavaa eikä itsestään liikaa kuvittelevaa.
Siis kovin suomalaista.
Ei siis ehkä ihme, että levyn aloitusraitaa ”Sokea piste” voi kuunnella Radio Suomen taajuuksilla.
Kommentit (1)
Parhaimmillaan hyvä kriitikko osaa sanoa juuri sen, mitä itse ajattelee. Hyvä Maco!