Sähäkkä ja verevä televisiokevät

Ajankohtaista

Sähäkkä ja verevä televisiokevät

Julkaistu tiistaina 08.01.2013

YLE Kuvapalvelu

Kevät tuo tunnetusti muurarin, maalarin, hanslankarin ja rannoille hampparin. Mutta lisäksi myös vampyyreita, lurjuspaavin, roiseja saamelaisneitoja, autotallijätkiä, huimia tanssijoita...Jopa Joona Kortesmäenkin.

On mukava esitellä ohjelmistoa, joka alkaa näyttää oikeasti ja kokonaisuutena siltä monissa puheissa olleelta uudelta Kakkoselta. Viihdyttävältä, puhuttelevalta, peräti trendikkäältäkin.

Entistä suurempi osa sarjoista saa Areenassa katalogijulkaisun eli kaikki tuotantokauden jaksot kerralla - usein myös ennakkoon.

Televisionkin puolella nähdään uusia, erilaisia ja modernimpia ratkaisuja. Luvassa on sekä sarjaputkia että jakso per viikossa -tahtia nopeampia esityksiä. Tutustukaa, katsokaa, kommentoikaa!

Päivitys 28.1.: Yle on tehnyt uuden HBO-sopimuksen, jonka mukaan voimme esittää yhtiön kaikki ohjelmat Areenassa jo vuorokautta ennen tv-esitystä ja lisäksi ohjelmat ovat nähtävissä siellä kuukauden ajan.

Aiemmin HBO-sarjat olivat katsottavana  Areenassa vain tv-lähetyksen jälkeen 14 vuorokauden ajan.

Miika Jalonen, TV2:n verkkotoimittaja

Angry Boys

YLE Kuvapalvelu

Sunnuntaisin 5.5. alkaen klo 22.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa päivää ennen tv-esitystä kuukauden ajan.

Päähenkilöinä australialaiset kaksospojat, naispuolinen vanginvartija, kuuluisa surffari, japanilainen perheenäiti ja musta rap-artisti. Kaikkien esittäjänä sama mies, australialaiskoomikko Chris Lilley (We Can Be Heroes: Finding The Australians of the Year, Summer Heights High). Mockumentary-tyyliin eli dokumentaarisin keinoin kuvattu fiktio sai ensiesityksensä HBO:lla vuonna 2011.

Borgiat, maan ja taivaan valtiaat

YLE Kuvapalvelu

Sunnuntaisin 7.4. - 9.6. klo 21. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan.

Juonitteluja, valtataisteluita, rakkautta ja himoa! Toinen tuotantokausi renessanssiajan korruptoituneesta mahtiperheestä, jota johtaa Jeremy Ironsin taiturimaisesti tulkitsema paavi Rodrigo Borgia. Lue lisää...

Elokuvat

YLE Kuvapalvelu

Tiistaisin ja lauantaisin n. klo 22.05 sekä erikoisaikoina

Rikoksia, jännitystä ja westernejä Boundin, L.A. Confidentialin, Ghost Writerin ja Villin lännen villikissan malliin.  Ville Virtanen astuu Saunaan pesemään syntejään. Lue lisää...

Fresh Meat

YLE Kuvapalvelu

Maanantaisin 25.3. alkaen klo 22.35. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Isossa-Britanniassa hitiksi noussut draamakomedia viidesta ensimmäisen vuoden ja yhdestä ikiopiskelijasta, jotka päätyvät kämppiksiksi samaan soluasuntoon. Ensin ovat vuorossa avauskauden kahdeksan osaa. Myös toinen kausi on hankittu Ylelle. Lue lisää...

Game of Thrones

YLE Kuvapalvelu

TV2 torstaisin 7.2. - 11.4. klo 22.05. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan. Sekä uusi että avauskausi esitetään lisäksi tv:ssä paketteina seuraavasti: puolet ensimmäisestä kaudesta 24.1. ja toinen puolisko 31.1. (klo 23 alkaen). Toinen kausi puolestaan samalla periaatteella 7.2. ja 14.3.

Lapsilta kielletyn fantasiasarjan kymmenen uutta osaa perustuvat George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjan toiseen romaaniin Kuninkaiden koitos. Lue lisää...

Girls

YLE Kuvapalvelu

Sunnuntaisin 3.2. - 7.4. n. klo 22.05. Aloituspäivänä viisi ensimmäistä jaksoa putkeen, kuin myös 10.3. viisi jälkimmäistä. Jokainen osa katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Ensimmäinen kausi parikymppisten naisten elämää New Yorkissa raikkaasti luotaavasta draamakomediasta, jonka on käsikirjoittanut päähenkilö Hannahia esittävä Lena Dunham. Girls palkittiin viime vuoden parhaan komediasarjan Golden Globe -palkinnolla 13. tammikuuta, ja Dunhan palkittiin parhaana komedianäyttelijättärenä. Lue lisää...

Hehku

YLE Kuvapalvelu

Torstaisin 7.2. alkaen klo 19.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Uusi elämäntapaohjelma hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Hehkussa otetaan selvää, mistä syntyy elämästä nauttiminen, itsensä helliminen, kauneus ja hyvä olo. Juontajina kolme naista, Kiti Kokkonen, Emilia Vuorisalmi ja Elina Tanskanen. Lue lisää Hehkun omilta sivuilta...

How To Make It In America

YLE Kuvapalvelu

Sunnuntaisin 6.1. - 28.4. n. klo 22.35. Toisen tuotantokauden uudet osat alkavat 10.3. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Raflaava HBO-sarja yritteliäistä kaveruksista ja heidän matkastaan kohti Amerikkalaista unelmaa. Toisella kaudella Ben ja Cam alkavat saada houkuttelevia tilauksia. Lähteekö poikien bisnes lentoon?

Kandit

YLE Kuvapalvelu

Maanantaista keskiviikkoon 4. - 19.2. klo 19.30. Kaikki paitsi viimeinen jakso Yle Areenassa ennakkoon 3.2. ja kolmen kuukauden ajan sen jälkeen koko maailmassa.

Dokumenttisarja viidestä nuoresta, opintojen loppuvaiheessa olevasta lääkäristä, jotka kohtaavat työn todellisuuden kesähommissa Kokkolan terveyskeskuksessa. Päätöksiä on tehtävä, ja opittu teoria joutuu koetukselle.

Kerran viikossa

YLE Kuvapalvelu

Torstaisin 7.2. - 25.4. klo 21. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Viisikymppinen tilintarkastaja Veli-Matti (Taneli Mäkelä) löytää vaimonsa Marjutin (Mari Perankoski) vieraan miehen syleilystä. Hetkeä myöhemmin hän tapaa elämänsä naisen Sallan (Saija Lentonen) - joka on häntä yli 15 vuotta nuorempi.

Suorana lähetyksenä yleisön edessä esitettävässä sitcomissa seurataan Veli-Matin ja Sallan rakkaustarinaa. Mukana ovat myös Veli-Matin aikuinen poika Tomi (Tume Uusitalo), jolla ei ole aikomustakaan muuttaa pois kotoa, ja Sallan paras ystävä Meri (Sanna Stellan). Lue lisää...

Kukkaron herraksi

YLE Kuvapalvelu

Maanantaista keskiviikkoon 25.2. - 20.3. klo 19.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Kolmas kausi uudella kanavalla. Talous- ja velkaneuvoja Kirsti Lattunen saa rinnalleen uuden juontajan, Nuppu Stenrosin. Ohjelmassa tavataan kaksitoista rohkeaa talousongelmista kärsivää ihmistä, jotka avaavat ovensa ja tilinsä katsojille.

Apua taloustilanteeseensta saavat mm. parannuksen tehnyt vankilakundi, eläkkeelle jäävä opettajatar, nuori tuhlaajapoika, yksinhuoltajaäiti ja lievästi kehitysvammainen itsenäistä elämää opetteleva kolmekymppinen nainen. Lue lisää...

Lain viitta

YLE Kuvapalvelu

Perjantaisin 15.3. alkaen klo 22.05. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan.

Peter Moffatin (Vakoojat, Criminal Justica) käsikirjoittama, BBC:n tuottama sarja oikeamielisestä ja omistautuneesta asianajajasta Martha Costellosta. Lain viitasta (Silk, 2010-) nähdään kaikki tähän mennessä valmistuneet kaksitoista jaksoa. Lue lisää...

Latela

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista keskiviikkoon 25.3. - 15.4.2013 klo 19.30. Kymmenosaisen sarjan yhdeksän ensimmäistä jaksoa katsottavana ennakkoon Yle Areenassa 24. maaliskuuta klo 12. Viimeinen osa julkaistaan netissä kun sen tv-esitys alkaa.

Ystävyyttä, läpänheittoa ja rankkaa kilpailua! Kahden pirkanmaalaisen autotallin jäsenet mittelevät realitysarjassa siitä, kumpi porukka rakentaa hienomman auton kuukaudessa. Kummallakin tallilla on käytettävissään kolme tuhatta euroa ja 30 päivää aikaa ostaa auto ja rakentaa siitä esittelyauto American Car Show -tapahtumaan. Lue lisää...

Luck

YLE Kuvapalvelu

Sunnuntaisin 27.1. - 31.3.2013. Ei esitystä 17.3. (Taitoluistelun MM-kisojen loppunäytös). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

HBO-draaman takana ovat kovan luokan tv- ja elokuvakonkarit David Milch (Deadwood, NYPD Blue, John From Cincinnati), Michael Mann (Miami Vice, Heat -ajojahti) ja Dustin Hoffman. Lue lisää...

Märät säpikkäät

YLE Kuvapalvelu

Sunnuntaisin 14.4. - 16.6. klo 22.05. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Suvi West ja Anne Kirste Aikio tulevat taas. Toisen tuotantokauden kymmenessä jaksossa saamelaisneidot käsittelevät räväkkään tyyliinsä syntejä ja niiden olemusta. Sketsit kasaantuvat kuin porot erotuksessa, julkkikset saavat edelleen osansa säpikkäiden rakkaudesta ja musiikkivideoissa West ja Aikio ilahduttavat kotimaisien hittien omatakeisilla saamennoksilla.

Märät säpikkäät Facebookissa

Pakko tanssia

YLE Kuvapalvelu

Lauantaisin 2.3. - 4.5. klo 20.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan. (päivitetty 14.2.)

Kymmenosaisessa sarjassa valitaan koko Suomen paras tanssiesitys. Interaktiivisuus on merkittävä osa Pakko tanssia -kokonaisuutta. Sosiaalisessa mediassa voi kommentoida tanssiesityksiä, ja juontajat Jani Toivola ja Satu Tuomisto käyvät läpi online-kommentteja live-ohjelmissa tuoreeltaan.

Kilpailun suorista semifinaaleista lähtien katsojat päättävät yleisöäänestyksillä, ketkä pääsevät jatkoon ja kenen tanssiesitys on lopullinen voittaja. Lue lisää...

Pasila

YLE Kuvapalvelu

TV2 torstaisin 27.12.2012 alkaen klo 20.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa vuoden ajan.

Onnistuuko Pöysti suojelemaan missikisoja attentaatilta? Mitä tapahtuu Neposen polttareissa? Lue lisää...

Putoojat

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista keskiviikkoon 9.1. - 20.2.2013 klo 20.30. Ei esitystä 15.1. (Suomen Urheilugaala). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Katsojaennätyksiä E4-kanavalla murskannut Putoojat (The Inbetweeners, 2008-2010) on 18-osainen sarja lukiota käyvistä ystävyksistä ja kaikesta siitä, mitä on käytävä läpi matkalla kohti aikuisuutta - oli se sitten kuinka tuskallista hyvänsä. Lue lisää...

Saksalaisdekkarit

YLE Kuvapalvelu

Lauantaisin 5.1. - 23.2. klo 20.50 ja 17.3. lähtien sunnuntaisin klo 19.30. Ei esitystä 26.1. (Taitoluistelun EM) ja 9.2. (UMK-finaali). Sarjoilla ei ole nettioikeuksia. (päivitetty 14.2.)

Kevätkauden krimeinä vuorottelevat Syyttäjä, Kahden keikka ja Kettu. Maaliskuussa saksalaisdekkareita kohtaa suuri muutos, kun ne siirtyvät perinteiseltä lauantaipaikalta aikaisempaan sunnuntai-iltaan. Lue lisää...

Satuhäät

YLE Kuvapalvelu

Maanantaisin 7.1. - 25.3. klo 21. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan koko maailmassa.

Kahdeksas tuotantokausi, kaksitoista uutta rakkaustarinaa. Lue lisää...

Suorana: Kortesmäki

YLE Kuvapalvelu

Maanantaista keskiviikkoon 4.3. alkaen klo 20.30. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Elohiiri Joona Kortesmäen isännöimä kevyt ja viihteellinen keskusteluohjelma. Suorassa lähetyksessä on mukana vieraita, maailman ihanin hääpuku ja rummut. Ilmoittaudu mukaan ohjelman yleisöön.

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä

YLE Kuvapalvelu

Maanantaisin 4.2. - 22.4. klo 22.05. Sitä ennen neljä uusintaa edelliseltä kaudelta. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Kolmannen tuotantokautensa aloittava sarja paneutuu Suomessa sattuneisiin, vakaviin liikenneonnettomuuksiin, kiihkottomasti, taustoittaen tarkasti tapahtumien alkuasetelmat, tapahtumien kulun, niihin johtaneet syyt seurauksineen. Lue lisää...

True Blood

YLE Kuvapalvelu

Torstaisin 18.4. alkaen klo 22.05. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan. Viides tuotantokausi esitetään lisäksi neljän jakson putkina 18.4., 23.5. ja 4.7.

Viides ja viimeinen tuotantokausi, jolla verevän vampyyrisarjan luoja Alan Ball (myös mm. Mullan alla) oli mukana. Kuudeskin kausi on tulossa, mutta päävastuussa eri nimet - yhtenä ohjaajista mm. vampyyri-Billiä esittävä Stephen Moyer. lue lisää...

Uuden Musiikin Kilpailu

YLE Kuvapalvelu

TV2 torstaisin 27.12.2012 - 31.1.2013 klo 21. Finaali 9.2. klo 21. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kuukauden ajan.

Yksi kappale voitti sata miljoonaa kuulijaa. Krista Siegfrids edustaa Suomea Malmön Euroviisuissa kappaleella Marry Me. Lue lisää...

The Wire

YLE Kuvapalvelu

TV2 sunnuntaisin 6.1. alkaen n. klo 23. Uusinta lauantain myöhäisilloissa. Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan. Päivitys 21.1.: Toisin kuin aiemmin ilmoitettiin, The Wire ei jääkään kesätauolle vaan pysyy ohjelmistossa läpi vuoden.

Myyttinen ja maineikas rikosklassikko alusta alkaen. Lue lisää...

Ypäjä

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 7.1. - 25.1.2013 klo 19.30. Ei esitystä 15.1. (Suomen Urheilugaala aikaistaa Uuden päivän jaksoa). HUOM! Yhdeksän Ypäjän jaksoa julkaistaan pakettina Yle Areenassa 6. tammikuuta. Avausviikon kaikki osat nähdään putkeen lauantaina 12.1. klo 14.45 alkaen.

Dokumenttisarja opiskelijoiden, henkilökunnan ja hevosten elämästä Pohjoismaiden suurimmassa hevosalan oppilaitoksessa. Lue lisää...

 :::

Ohjelmistossa jatkavat toki mm. tutut Erätulilla, Uusi päivä, Tartu Mikkiin, Ajankohtainen ja Pikku kakkonen, Poliisi-tv, Pressiklubi sekä Silminnäkijä, jolla on uusi esityspaikka torstaisin klo 20. Tietoja esim. Areenan katseluajoista tai linkkejä sarjasivuille täydennetään sitä mukaa, kun ne selviävät/valmistuvat. Päivitys 14.2.: HBO:n toimintasarja Strike Back siirtyy esitettäväksi myöhemmin.

Taivaan tulet

YLE Kuvapalvelu

TV2 keskiviikkoisin 1.5.2013 alkaen klo 21. Jaksot katsottavana Yle Areenassa viikon ajan.

Nyt on mahdollisuus nähdä koko Taivaan tulien tarina alusta loppuun! Aluksi uusitaan ensimmäinen ja toinen tuotantokausi.

Uudet jaksot alkavat 16. lokakuuta. Viime vuonna kuvattu kolmas ja paraikaa tekeillä oleva neljäs kausi esitetään peräkkäin.

Kahteen ensimmäiseen kauteen kuuluu yhteensä 12 + 12 = 24 osaa, jälkimmäisiin kuusi per kausi. Kaiken kaikkiaan jaksoja on siis 36.

Kommentit

tiistaina 08.01.2013

Aivan mahtavia sarjoja, kiitos! TV2 on tällä hetkellä sarjoiltaan ehdottomasti paras. Kiitos myös sarjojen pakettiesittämisestä, Game of Thronesin ekan kaudenkin tapahtumat on unohtuneita. Voisko True Bloodinkin edelliskauden näyttää putkeen tai vaikka peräkkäisinä öinä jakso kerrallaan tai edes Areenassa pakettina?

keskiviikkona 09.01.2013

True Blood -putkesta ei ole tällä kertaa ollut suunnitelmia, mutta välitän ehdotuksen eteenpäin!

Miika / TV2

perjantaina 11.01.2013

Miksi ihmeessä mnenette vaihtamaan saksalaisdekkarien lähetyspäivää? HÄVETKÄÄ

sunnuntaina 20.01.2013

Aivan mahtavaa, että HBO:n ja BBC:n sarjoja tulee näinkin paljon! Odotan erityisesti Game Of Thrones, Borgias ja Girls-sarjoja. Boardwalk Empiren kolmoskauden toivon myös näkeväni pian yleltä!

maanantaina 21.01.2013

Sama kysymys kuin yllä Wernerilläkin eli siis miksi ihmessä LEGENDAARISTEN saksalaiskrimisarjojen lähetyspäivä muuttuu?

maanantaina 21.01.2013

Hei!

Saisiko Game of Thronesin esitysaikoihin täsmennystä, onko vuosiluku väärin vai tieto vanhaa? Kiitos!

tiistaina 22.01.2013

Milloin tulee eastbound & downin kolmas kausi?

tiistaina 22.01.2013

Kiitos tarkkaavaisuudesta, vuosiluvussa oli Game of Thronesin kohdalla tosiaankin painovirhe. Kaikki muut tiedot ja päivämäärät olivatkin jo valmiiksi oikein.

Krimiasiaan on luvassa vastaus suunnittelupäälliköltämme.

Eastbound & Downin kolmannen kauden esityspäiviä ei ole vielä päätetty, mutta tulossa ovat.

Miika / TV2

tiistaina 22.01.2013

Myös True Blood -paketit tulossa - sekä uudesta että edellisestä kaudesta!

Miika / TV2

keskiviikkona 23.01.2013

Saksalaiskrimit ovat lauantai-iltojeni ilo ja riemu, älkää viekö niitä pois veitte jo Eurodekkari-lähetyspaikan, niin älkää tätä enää tehkö kiitos!

keskiviikkona 23.01.2013

ETTE saa vaihtaa Saksalaisdekkarien paikkaa missään nimessä. Lauantai-illan paikka on tähä mennessä ollu paras aika!

perjantaina 25.01.2013

Vähänpä tämä auttaa, mutta ÄLKÄÄ siirtäkö saksalaisdekkareita sunnuntaille!
Ne ovat olleet lauantai-iltojen pelastus, tunnelmapala ja nautinto! Eurodekkarin palautumisesta torstai-iltoihin ei kannata varmasti enää edes unelmoida.

lauantaina 26.01.2013

Joopa joo, paljon virheitä YLE TV2 on tehnyt viimeisen vuoden aikana, mutta tämä nyt on jo jo pohjanoteeraus, nimittäin saksalaiskrmit kuuluu ehdottomasti lauantai-iltaan. Ja lisäykseksi vielä, että en ole mikään pappa vaan 22-vuotias nuori mies.

lauantaina 26.01.2013

Sodan vankien kakkososa jäi väliin. Sitä ei ole netissä. Olisiko mahdollista saada uusintana?

lauantaina 26.01.2013

Saksalaisdekkareilla on liian hyvät katsojaluvut, joten pitäähän se siirtää pois lauantaista, ettei uusi nuorempi imago kärsi liikaa. Seuraava askel on sitten siirtää koko kanavan rasite pois ohjelmistosta ja laitetaan oikean kohderyhmän ohjelmia uusintoina kymmenennen kerran.

maanantaina 28.01.2013

Toivottavasti Strike Back -sarja esitetään ihan ensimmäisestä kaudesta eli vuonna 2010 tehdyistä jaksoista alkaen. Esimerkiksi HBO Nordic-palvelussa sarjan ensimmäinen kausi puuttuu kokonaan ja toinen kausi on virheellisesti merkitty ensimmäiseksi.

Kiitoksi myös Silk- ja Fresh Meat -sarjoista, varsin mukava yllätys!

maanantaina 28.01.2013

Sodan vangit on Teeman sarja. Tarkistin, että se pikauusittiin ensiesitystä seuraavana päivänä. Muita lähetyksiä ei valitettavasti näyttänyt olevan suunnitelmissa, ja nettioikeuksia sarjalla tosiaan ei ole.

Miika / TV2

lauantaina 02.02.2013

Mahtavaa että Angry Boys on listalla!! Tätä mä olen oottanu! Aivan uskomaton näyttelijä tämä Chris Lilley! Ihanaa! Toivottavasti suomalaiset ymmärtää tämmöstäkin huumoria, se on aivan erillainen komedia kuin muut :) että saatais nauttia jatko osista myöhemmin, Kiitos!

torstaina 07.02.2013

Saksalaisdekkaripaikkaan kajoaminen oli kyllä pohjanoteeraus YLE:ltä. Olen jo parin vuoden ajan saksalaisdekkarien uskollisena seuraajana miettinyt, pitääkö jatkossa turvautua pelkästään omiin vhs- ja dvd-muotoisiin jaksoihin ja YouTuben tarjontaan. Pelkästään se, että YLE kieltäytyi 2010 esittämästä missään välissä kahta Derrick-jaksoa, osoittaa televisioytiön välinpitämättömyyden kaikkia näitä krimisarjoja kohtaan. Nykyään on nähtävästi pinnalla kaikenlainen jenkkihössötys ja naurettava nuorisovipellys - ei siten, ettenkö olisi nuori itsekin. Saksalaisdekkareissa nyt vain on sitä jotakin. Kunnioittakaa sitä, älkääkö koko ajan karsiko ohjelmistostanne näitä sarjoja, älkääkä muuttako perinteistä lauantaipaikkaa. Saatte te minun puolestani lähettää True Bloodia yms. vaikka kaksikymmentäviisi tuntia vuorokaudessa, kunhan ohjelmistoon saadaan krimiäkin. Ei varmaan olisi kohtuutonta, jos viikossa saisi ulos enemmän kuin tunnin krimiä? Okei, Kahden keikka jatkuu Teemalla keväällä, sitten saadaan kaksi tuntia viikossa. Huonompaan suuntaan olette koko ajan menossa... No, itselläni on kuitenkin varastossa krimiä vaikka vuoden tarpeisiin, mutta kaikilla perinnerakkailla saksalaisdekkaristeilla ei ole siihen mahdollisuutta. Suokaa se heille.

sunnuntaina 10.02.2013

Hehku oli kyllä heikompi kuin mainoskanavien vastaavat ohjelmat. YLE herätkää, jos ette halua tasonne laskevan lopullisesti kakkosen puolella. Tätä ohjelmaa ei kyllä nainen katso ainakaan toista kertaa. Mitä järkeä testailla televisiossa mascaroita jne. Emme tarvitse hömpötyksiä YLEltä.

lauantaina 23.02.2013

Olette ihan uskomattomia jästipäitä kun kajoatte lauantain saksalaisdekkareiden paikkaan! Saksalaisdekkarit kuuluvat lauantaille, ei sunnuntaille! Ettäs kehtaatte!

sunnuntaina 24.02.2013

Muuttamalla saksalaisdekkarien ohjelmapaikan lauantaista sunnuntaille TV2 osoittaa, ettei näiden dekkarien katsojia arvosteta lainkaan. Yhtä hyvin olisitte voineet lopettaa näiden sarjojen lähettämisen kokonaan. Toki uudistuminen on toisinaan paikallaan, mutta tässä älyttömässä, perusteettomassa uudistushuumassanne pitäisi muistaa myös tiettyjen perinteiden kunnioittaminen: saksalaisdekkarit ovat tulleet niin kauan kuin muistan (yli 20 vuotta?) lauantai-iltaisin. Päätös ohjelmapaikan muutoksesta pitäisi perua välittömästi!

sunnuntaina 24.02.2013

Ei voi käsittää miksi parhaat saksalaisdekkarit siirretään pois parhaalta, juuri niille sopivalta paikalta????
Jotain lienee tv2:n ohjelmasuunnittelussa pielessä!

sunnuntaina 24.02.2013

Saksalaisdekkarit työntää sunnuntaille uusi Pakko tanssia ohjelma, jolta odotetaan kovia katsojalukuja, lieneehän se kakkosen kevään kallein satsaus. Satsauksista ja kovasta mainostuksesta huolimatta, uskallan veikata sen keräävän huonompia katsojalukuja, kuin krimit lauantai-illassa.

tiistaina 26.02.2013

Tuleeko kesällä/keväällä/joskus lisää Doctor Who:ta?

tiistaina 26.02.2013

Koska saksalaisdekkarit palaavat lauantai-iltaan, mihin ne kuuluvat? Kuka TV2:lla tästä uudesta linjauksesta vastaa, jotta voimme lähettää palautetta suoraan pääkallopaikalle?

keskiviikkona 27.02.2013

Miika on vastaillut toiseen ketjuun

http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/kakkonen-kertoo/saksalaisdekkareista?page=1

Periaatteessahan ei olisi maailmanloppu, jos dekkarit näytettäisiin lauantai-illoissa tutulla paikallaan vaikka Teemalla?

torstaina 28.02.2013

Voitte lähettää krimiratkaisusta palautetta tv-suunnittelupäällikkö Ari Saviselle.

Doctor Who palaa ohjelmistoon huhtikuun puolivälissä. Sarjaa esitetään kolme seuraavaa tuotantokautta maanantaista perjantaihin klo 18.

Miika / TV2

lauantaina 02.03.2013

Kyllä todellakin mieleni pahoitin, kun kuulin että uudistettu kakkonen on jälleen mokannut. Saksalaiskrimit kuuluvat lauantai-iltaan.

lauantaina 02.03.2013

Krimit takaisin lauantai-iltaan!!!!! Jotkin asiat on vaan pyhiä. Tanssin ja sitcom-uusinnan sijaan saksalaista laatua, kiitos.

sunnuntaina 03.03.2013

Miksi ei missään ole kerrottu, että Pakko tanssia vei saksalaisdekkareiden ohjelmapaikan? Tuotakin tietoa piti hakea useamman ohjelmatietosivun kautta. Ylessä on nyt hieman kummallinen meininki, kun perinteiset instituutiot kuten saksalaisdekkarien lähetysaika halutaan väkisin romuttaa. Ja toinen juttu. Pakko tanssia -ohjelmassa on myös pienten lasten esityksiä, joita meidän mukulat haluavat katsoa, joten eikö parempi lähetysaika olisi ollut joskus klo 18-19 aikoihin.

sunnuntaina 03.03.2013

Muutoksesta tiedotettiin kyllä lehdistölle ja kerrottiin useaan otteeseen ruutukuulutuksissa sen ohella, että tieto oli myös täällä verkossa.

Mutta oikeassa olet: kyllä asia voisi olla esillä vieläkin selkeämmin. Teen aiheesta yhteenvedon Kakkosen sivuille viimeistään huomiseksi.

Pakko tanssia -sarjan voi katsoa halutessaan Areenasta mihin aikaan haluaa vaikka heti seuraavana aamuna, jos on esitysaikaan jo nukkumassa.

Miika / TV2

sunnuntaina 03.03.2013

Näemmä en ole ainoa, joka vietti hyvän osan eilisiltaa ja tästäkin päivästä liian pitkään etsimällä tietoa saksalaisdekkareiden perinteisen ohjelmapaikan kohtalosta. Löysin tälle sivulle vihdoin klikkaamalla ensin jonkin saksalaissarjan nimeä ja valitsemalta sieltä jutun asiasanoista saksalaisdekkarit. Jos kaltaiseltani diginatiivilta kestää tunti etsiä ajankohtainen tieto, miten monelta se jää kokonaan saamatta?

Itse asiasta laitan ohjeiden mukaan palautetta, enkä lisää sitä tähän ketjuun, jossa pääasia on tullut jo moneen kertaan sanottua.

Ps. Ja palkatkaa nyt joku uusimaan nämä verkkosivut! Alapuolella näkyy tummanvioletilla pohjalla lukukelvotonta mustaa tekstiä, joka yrittää saada minut vastaamaan turvallisuuskysymykseen. Siitä näkyy lukukelpoisena vain "säksi?:" Mutta vietänpä tässä vielä viisi minuuttia naama kiinni ruudussa kryptistä kysymystä tulkitsemassa, niin saan tämänkin viestin perille.

sunnuntaina 03.03.2013

Hei Leena, sivuja ollaan uusimassa vielä tämän vuoden aikana. Kieltämättä ne sitä kaipaavatkin.

Miika / TV2

tiistaina 05.03.2013

"Mutta oikeassa olet: kyllä asia voisi olla esillä vieläkin selkeämmin. Teen aiheesta yhteenvedon Kakkosen sivuille viimeistään huomiseksi."

Miika muista pitää lupauksesi.

tiistaina 05.03.2013

Sen tein.

Miika / TV2

tiistaina 05.03.2013

Suuri kiitos Miika lupauksen pitämisestä.
Huomaan, ettäpohjimmiltasi olet meidän saksalaiskrimien ystävien puolella.

torstaina 21.03.2013

Strike Back ei näkynyt tässä listauksessa?
Milloin mahtaa sen esitys alkaa?

perjantaina 22.03.2013

Strike Backin tarkka aloituspäivä ei ole ihan vielä tiedossa. Näin eilen yhden suunnitelman asiasta kaavioluonnoksessa, joten tulossa se kyllä on. Kerron heti, kun tilanne selviää.

Miika / TV2

perjantaina 05.04.2013

Ylen rahojen tuhlausta: Latela ja Märät säpikkäät
Älkää nyt tosissaan laittako tällaista junttipotaskaa TV:hen. Onneksi TV.stä löytyy off nappi.
Järjen taso on todella heikko niillä jotka katsovat näitä.
Jo niiden ylenpalttinen mainostaminenkin ärsyttää. Ensimmäisenä klipeissä näkyy kaljatölkki ja kiroillaan ja uhotaan!
Kysynkin ketä tämmöiset ohjelmat palvelevat?

perjantaina 05.04.2013

Närkästynyt, olet toki oikeutettu mielipiteeseesi, mutta Ylen pitää palvella kaikkia suomalaisista ja molemmista mainituista ohjelmista olemme saaneet erittäin paljon myönteistä palautetta nimenomaan sellaisilta nuorilta, jotka ovat kokeneet, ettei meillä ole ollut heille juuri tarjottavaa.

Tässä muutamia kommentteja Latelan juttusivulta: "Kerrankin tulee telkkarista tosi-tv:tä joka on oikeasti aitoa eikä mitään teennäistä"..."Loistava sarja! Harvoin tulee TV2 katsottua, mutta tätä sarjaa seuraa ilokseen"..."Minä tykkäsin myös kovasti. Kaikkihan tässä perustuu noitten jätkien hauskoihin persooniin."

Olemme täällä Kakkosella aika vahvasti eri mieltä siitä, että kyseessä olisi junttipotaska saati verorahojen tuhlaus. Tehtävämme on kertoa tarinoita suomalaisesta todellisuudesta ja siinä sekä Latela että Märät säpikkäät ovat onnistuneet mainiosti. Kumpikin sarja on puhuttavaa, kieltämättä välillä aika ronskia mutta sydän paikallaan - toisin sanoen sekä laadukasta realitya että Ylen arvojen mukaista ohjelmaa.

Miika / TV2

maanantaina 15.04.2013

Onko kesällä tulossa uudet Doctor Whon jaksot.

maanantaina 15.04.2013

Kyllä. 22.4. alkaen tuotantokaudet 4-7 maanantaista perjantaihin klo 18. Pidempiä erikoisjaksoja, jollaisella Doctor Who alkaa, näytetään loppuillassa.

Miika / TV2

perjantaina 19.04.2013

Onko tämän vuoden aikana tulossa joltain YLE:n kanavalta muutakin krimiä kuin sunnuntaidekkari (Teeman Matula-uusinnat tiedän)? Tässä joitakin ehdotuksia teille:

- Vanha kettu loppuun, viimeksi uusintakierros jäi kesken
- Leo Kressin aikainen Kettu alusta asti
- Tatortia, vaikkapa vaihteeksi alkupäästä
- Kriminalisti
- Siska loppuun

Näyttäkää oikeasti enemmän krimejä! Ne saavuttavat kyllä suosion kunhan niille järjestetään arvoisensa ohjelmapaikka. Kun siirrätte sunnuntaidekkarin takaisin lauantaille, sijoittakaa sunnuntaille joku muu krimi iltayhdeksään.

lauantaina 20.04.2013

Käsittääkseni tälle vuodelle ei ole suunnitelmissa muita krimejä, mutta varmistan asian samalla kun välitän viestisi ohjelmavastaavillemme.

Miika / TV2

torstaina 02.05.2013

Krimien esittämisestä muilla kanavilla vielä tänä vuonna ei ole toistaiseksi päätöksiä, mutta asia ei kuulemma ole ihan poissuljettu kuitenkaan.

Miika / TV2

torstaina 02.05.2013

On hyvä, että on olemassa kaukosäädin ja kolmosella on kymppiuutiset samaan aikaa kun näkyy tämä suuri tyhmyys märät säpikkäät. Rumin ohjelma mitä koskaan on kakkosella näkynyt. Hienoja kotimaisia draamasarjoja on lopetettu ja tällaista roskaa tilalle.

torstaina 02.05.2013

Parhaat sarjat herättävät voimakkainta mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Sattumoisin juuri tämän saman päivän Journalistissa kirjoitettiin, että Märät säpikkäät on pelastanut Kakkosen!

Miika / TV2

keskiviikkona 08.05.2013

Koskas alkaa se uusi kotimainen sarja? Vai muistanko nähneeni ja lukeneeni väärin, että sellainen olisi tekeillä? Muistaakseni se kertoo paperitehdas kaupungista ja sitä on kuvattu mm. Nokialla paperitehtaan tiloissa...Odotan jo innolla uutta kotimaista sarjaa. Maalaiskomediat, Taivaan tulet, Harvoin tarjolla, Pirunpelto, Lehmän vuosi, Karjalan kunnailla, Kyllä isä osaa, Sisko ja sen veli ym. kotimaiset sarjat on ihan paraita.

Lehmän vuoden uusintoja kaipailein myös!

perjantaina 10.05.2013

Ihan oikein muistat. Tosin kyseinen Tehdas ei ole ihan uusi sarja, vaan sen ensimmäinen kausi nähtiin Kakkosella keväällä 2012 ja nyt on kuvattu jatkoa.

Näillä näkymin uudet osat esitetään syksyllä 2014 ja sitä ennen on luvassa kertauksena vielä tuo ensimmäinen kausi. Samanlainen kuviohan on meneillään Taivaan tulista, jonka uusiin osiin päästään 16.10.

Lehmän vuoden uusinnasta ei ole tällä hetkellä suunnitelmia, mutta sarjahan on julkaistu kokonaisuudessaan dvd:llä.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä