Musiikin rooli suomalaisessa historiassa oli vahvimmillaan 1900-luvun taitteessa. Suuri osa siitä musiikista, jonka me miellämme 'kansalliseksi' tai 'suomalaiseksi' on peräisin tuota ajalta.

Työväenliikkeen, raittiusliikkeen ja muiden yhteiskunnallisten liikkeiden nousu näkyy myös marsseina ja muuna juhlamusiikkina. Näitä kappaleita esittivät erilaisissa tilaisuuksissa torviseitsikot, jotka vastasivat myös tanssimusiikista. Monet suomalaisten rakastamat joululaulut syntyivät nekin samaan aikaan, 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

Herrasväen ja porvariston salongeissa jatkui vielä pianon valtakausi viihdyttäjänä. Äänilevy oli jo keksitty, mutta sen alkoi toden teolla yleistyä vasta I maailmansodan jälkeen.

Musiikin tärkeä asema kansallisena herättäjänä 1900-luvun taitteessa selittyy pitkälti sillä, että kansallissäveltäjämme ja kansainväliseltä painoarvoltaan tärkein suomalaissäveltäjä Jean Sibelius (1865-1956) eli noina vuosina keskellä parasta luomiskauttaan. Kansankulttuuri, Kalevala ja Karelianismi innoittivat samoihin aikoihin suomalaisia muusikkoja, kirjailijoita ja kuvataiteilijoita ­ aikakauden eurooppalaisen kansallisromanttisen hengen mukaisesti.

Suomen ajautuessa poliittisen ja kulttuurisen painostuksen kohteeksi ensimmäisellä sortokaudella 1899 kansallisromanttinen muoti-ilmiö oli helposti valjastettavissa suomalaisten kulttuuriseksi aseeksi Venäjä ja hallitsijaa vastaan. Ulkoinen painostus toki puolestaan vahvisti suomalaisen kansallisromantiikan kansallisuutta. 1900-luvun tapahtumat osoittivat, kuinka vahva suomalaisten kultuurinen ase tosiasiassa oli.

Sibelius koki muiden suomalaisten mukana venäläisen painostuksen ja reagoi siihen voimakkaasti, jopa niin voimakkaasti, että suomalaisten on myöhemmin ollut vaikeata erottaa Sibeliuksen universaali arvo säveltäjänä hänen suomalaisuustaistelija-minästään.

Sibeliuksen isänmaallinen paatos kulminoituu orkesteriteokseen Finlandia (1899), joka sävellettiin alun perin sanomalehdistön puolesta järjestettyyn poliittiseen mielenilmaustilaisuuteen. Sittemmin teos on saanut tärkeimmän kansallisen symbolimme aseman. Finlandia ei kuitenkaan ollut ainoa Sibeliuksen poliittinen, ajan tapahtumiin suoraan liittyvä sävellys. Ateenalaisten laulu syntyi protestiksi helmikuun manifestia kohtaan keväällä 1899 ja kuuluisan Ristilukki-laulun ilkeä lukki on itse asiassa Kenraalikuvernööri Bobrikov. Jääkärimarssi on niinikään Sibeliuksen säveltämä.

Erilaisten aatteellisten yhdistysten perustaminen muutti vapaa-ajan viettoa kaupungeissa ja maaseudulla. Nuorisoseurat, työväenyhdistykset ja vapaapalokunnat järjestivät ohjelmallisia tilaisuuksia, joiden yhteydessä oli myös mahdollisuus tanssiin. Musiikkia näissä tilaisuuksissa esittivät usein torviseitsikot, vaskipuhaltimista kootut yhtyeet.

Tanssilavalta järven yli kantautuva, torviseitsikon pehmeästi tulkitsema surumielinen valssi kuuluu olennaisena osana suomalaiseen kesäidylliin. Seitsikot soittivat kuitenkin myös hengellistä sävelmistöä, marssimusiikkia, tanssimusiikkia, kansamelodioita, sekä viihdemusiikkia ja oopperamelodioita Euroopasta. Puhallinmusiikilla oli myös tärkeä rooli yhdistysten aatteellisten tilaisuuksien juhlistajana. On kuvaavaa, että Sibeliuksen Ateenalaisten laulussa kuoroa säesti torviseitsikko. Teosta oli selvästikin tarkoitus esittää eri puolilla maata, kaikkien kansankerrosten parissa.

Seitsikoiden rooli ja muusikkojen asema yhteisössään oli pitkälti samanlainen kuin nykyajan rock-bändeillä, vaikka seitsikot toimivat lähes poikkeuksetta amatööripohjalla ja paikallisesti. Soittimet olivat merkittävä investointi, joihin soittajilla itsellään harvoin oli varaa. Niitä hankkivat usein yhdistykset, jotka laskivat saavansa omalla puhallinyhtyeellä paremmin lipputuloja tilaisuuksiinsa. Kartanoalueilla ja teollisuuspaikkakunnilla soittimet kustansi usein tehtaan patruuna tai musikaalinen kartanonisäntä.

Jussi-Pekka Aukia