Osa 3. Katoava Neuvostoperintö

Siirin ja Tarmon matka Virossa alkaa tällä kertaa Euroopan Unionin rajalta Narvasta. (www.tourism.narva.ee) Viron kolmanneksi suurimmassa kaupungissa asuu vajaat 70000 ihmistä, joista vain alle viisi prosenttia puhuu äidinkielenään vironkieltä. Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia narvalaisista puhuu venäjää, sillä Narva on Itä-Virumaan kaupunkien tapaan hyvin venäläinen kaupunki.

Strategisesti tärkeän sijaintinsa vuoksi Narva oli jo heti perustamisensa jälkeen 1200-luvulla merkittävä kaupunki, sillä se oli Tallinnan kilpailija kaupankäynnissä Novgorodin kanssa. Siksi siitä tuli Itämeren herruudesta taistelevien tavoiteltu kohde.

1200-luvulla koko Pohjois-Viro oli Tanskan hallussa. Pohjois-Viro ja sen mukana Narva myytiin saksalaiselle ritarikunnalle 1300-luvun puolivälissä. Venäjä sai Narvan haltuunsa Liivin sodassa 1558, jonka jälkeen kaupungin omistaja vaihtui muutaman kerran. Kaupunki päätyi 1500-luvun lopulla Ruotsille. Niin merkittävä Narva oli, että Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla Ruotsin hallitus aikoi tehdä Narvasta jopa toisen pääkaupunkinsa.

Vuonna 1700 käytiin Narvan taistelu Ruotsin ja Venäjän välillä. Venäjän valloitettua Narvan se oli osa Venäjää aina vuoteen 1918, jolloin Viro itsenäistyi.

Hermannin linnoitus, joka sijaitsee Narvajoen rannalla, joutui usein valloitusten kohteeksi ja tuhoutui tulipaloissa, mutta aina se rakennettiin uudelleen ja sitä laajennettiin. Nykyisin siellä voi vierailla sekä linnoituksessa, että itse linnassa jossa on museo.

Narvan linnan pihasta Siiri ja Tarmo löytävät Lenin patsaan. Neuvostovirossa Lenin oli kunniapaikalla, mutta laulavan vallankumouksen melskeessä Leninin patsaat siirrettiin pois julkisilta paikoilta. Nykyisin ainakin yksi Lenin-setä asuu Narvassa, Narvan-linnan pihassa katseilta piilossa, nurkkaan piilotettuna.

Narvasta juontajapari siirtyy Narvajoen suussa sijaitsevaan Narva-Jõesuun (www.virumaaturist.pri.ee) perinteikkääseen kylpyläkaupunkiin, joka sai 1700-luvulla nimen Hungerburg - Nälkäinen kaupunki. Legendan mukaan nimen antoivat saksalaiset kauppiaat, jotka haaksirikon jälkeen eivät löytäneet rannikolta mitään syötäväksi kelpaavaa.

Kaupungin kylpyläkulttuuri kukoisti vielä neuvostoaikana, mutta Viron uuden itsenäistymisen jälkeen Narva-Jõesuun lukuisat hotellit ja lomakeskukset jäivät pitkäksi aikaa rapistumaan. Tarmo lähtee käymään kaupungin rapistuneella telakalla, joka on autiona. Telakka oli aikoinaan täynnä laivoja ja elämää. Parhaimmillaan työn alla oli jopa 70 laivaa. Nyt satama uinuu tyhjillään, mikä kertoo siitä, miten syvältä aluetta kouraisi Neuvostoliiton hajoaminen.

Neuvostoajan tärkeimpiä symboleja olivat rauhankyyhkyt, nyrkit, sirpit ja vasarat sekä punatähdet. Virossa tällaiset reaalisosialismin jäänteet on tyystin poistettu katukuvasta, mutta Narva-Joesuussa niihin voi vielä törmätä. Siiri ja Tarmo löytävät tyhjillään olevan entisen Sputnik-hotellin, joka oli aikoinaan merkittävä neuvostoliittolaisten tulevaisuuden toivojen lomanviettopaikka.. Autiona 1990-luvun alusta olleen hotellin raunioissa juontajapari ihailee hienoja seinämaalauksia ja mosaiikkitöitä, jotka on jätetty odottamaan purkutraktoria.

Seuraavaksi Siiri ja Tarmo tutustuvat Sillamäen (www.sillamae.ee) kaupunkiin, joka on erinomainen näyte stalinistisesta arkkitehtuurista. Sen asemakaava ja talot suunniteltiin Leningradissa Stalinille omistetussa tutkimusinstituutissa, joka kehitti taloja ja asemakaavoja ympäri Neuvostoliiton. Itse kaupunki rakennettiin nopeasti noin viiden tuhannen vangin ja tuhansien sotilaiden voimin, sillä rakentamisella oli kiire.

Kaupungin historia on mielenkiintoinen, sillä Sillamäen paikalla oli vain kolme pientä kalastajakylää ennen toista maailmansotaa. Kaikki muuttui yhdessä hetkessä, kun kalastajakylän liepeiltä löydettiin palavankiven kaivauksissa ainetta, joka mullisti alueen elämän. Sillamäen alueelta löydettiin uraania, josta alettiin jalostaa Neuvostoliiton ensimmäistä ydinpommia. Niin syntyi kaupunki, joka oli ulkopuolisilta suljettu.

Koska Neuvostoliitolla oli kiire saada ydinpommi, tarvittiin paljon ilmaista työvoimaa. Kaikkialta Neuvostoliitosta tuotiin vankeja ja sotilaita. Enimmillään paikalla oli yhtä aikaa 3600 sotilasta ja viisi tuhatta vankia. Sillamäen leiri oli eliittivankila, koska uraania tarvittiin kipeästi. Vangeille oli tarjolla kaksinkertainen ruoka-annos ja he saivat muita vankeja parempaa päivärahaa. Jos vanki täytti 150-prosenttisesti työvaatimuksen, hän pääsi vankilasta kaksi kolmannesta lyhyemmässä ajassa. Kun tehdaskaupunki oli valmis, sinne asutettiin nuoria ammattilaisia ja eri alojen asiantuntijoita sekä Leninin kunniamerkillä palkittuja tutkijoita.

Eliittikaupungin tehdas oli siksi Neuvostoliiton näyteikkuna myös myöhemmin. Siellä tuotettiin muun muassa monokristalleja lasereiden käyttöön ja harvinaisia metalleja, joita ei ole luonnossa.

Tarmo siirtyy seuraavaksi Tallinnaan tapaamaan Otso Kantokorpea, joka esittelee pääkaupungissa muutaman neuvostoaikaisen kohteen. Ensin Tarmo ja Otso tutustuvat yhteen neljästä Tallinnan lähiöstä, jotka rakennettiin neuvostoaikana. Väike Öismäe – Pieni Kukkamäki – oli aikajärjestyksessä kolmas Tallinnaan rakennettu lähiö. Väike Öismäe poikkeaa muista Tallinnan lähiöistä koska sen kokonaissuunnitelma on laadittu eri tavalla. Asuinalueella on tekojärvi keskellä ja sen ympärille on keskitetty koulut, kaupat, päiväkodit, urheilukentät ja muut viheralueet. Näiden ympärillä kahtena kehänä kiertävät yleisliittolaiset tyyppitalot, jotka edustavat aikansa modernismia. Alueella on Tallinnan isoin, 300 metriä pitkä kerrostalo, jota kutsutaan Kiinanmuuriksi.

Seuraavaksi Otso ja Tarmo siirtyvät kaupungin keskustaan paikalle, jossa voi yhdellä silmäyksellä nähdä kolme rakennusta, jotka olivat keskeisiä neuvostoajan Tallinnassa. Yksi niistä on sotatarviketehdas Dvigatelin työntekijöiden 50-luvulla rakennettu asuinrakennus. Stalinistisen hengen mukaan suunniteltu rakennus on komea neuvostosymboleineen. Toinen talo on entinen puoluekomitean päämaja, josta hallittiin pohjoisen Tallinnan ja keskustan poliittista oikeaoppisuutta. Kolmas on Berjozka eli valuuttakauppa, johon tavallisilla virolaisilla ei ollut mitään asiaa. Vuonna 1982 punatiilistä valmistuneen, tallinnalaisten arkkitehtien suunnitteleman talon rakensi suomalainen Keskus-Sato Oy.

Seuraavaksi Siiri ja Tarmo matkustavat Hiidenmaalle etsimään alumiinia. Sitä löytyy muutamassa minuutissa maasta monta kourallista entisen lusikkatehtaan edestä. Hiidenmaalta pari siirtyy Paldiskiin. Kaupunki oli vielä 90-luvun alussa suljettu, koska siellä oli neuvostoarmeijalle hyvin tärkeä tukikohta. Siellä oli mm. ydinsukellusveneiden satama. Sotilaat muuttivat pois Paldiskista vuonna 1994, jonka jälkeen alueella alkoi muutos.

Matkan päätteeksi Siiri lähtee Naissaareen (www.naissaar.ee), jonne viidenkymmenen neuvostovuoden aikana ei päässyt yksikään siviili. Saarella oli sotilastukikohta ja merimiinojen tehdas. Sieltä löytää edelleen merkkejä sotilaallisesta historiasta: muun muassa miinojen tyhjiä kuoria. Naissaarella on myös suomalaisittain kiinnostavaa rakennuskantaa. Männikkun kylässä olevat talot ovat osa Suomen Neuvostoliitolle maksamista sotakorvauksista.

Ensimmäiset merkinnät Naissaaren asujaimistosta ovat 1600–luvulta. Tuolloin sinne muutti Ruotsin
kuninkaan määräyksestä 12 miestä. He rupesivat pitämään saarella järjestystä ja luotsaamaan laivoja. Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana, vuonna 1932, saarella asui 425 ihmistä. Neuvostoliiton aikana vuonna 1940 saarelta ajettiin kaikki pois. Vuonna 1941 saareen tulivat saksalaiset, jotka sallivat siviilien muuttaa takaisin, mutta vuonna 1943 saarelta oli lähdettävä uudelleen. Vuoteen 1990 asti Naissaarella ei ollut lainkaan siviiliasutusta.

Nykyisin saarella asuu muutamia kymmeniä ihmisiä, joista Petka on asunut siellä 12 vuotta, suuren osan ajasta yksin. Siiri lähtee Petkan kyytiin junamatkalle saaren sisäisellä rautatiellä, joka rakennettiin aikoinaan miinojen siirtämiseksi. Petka kertoo kalastavansa ja metsästävänsä ja katselevansa televisiota. Ja tietysti ajelevansa junalla, jonka ohjaamista myös Siiri pääsee kokeilemaan.

.