Osa 5. Kymmenien kulttuurien kansakunta

Viron Kaustiseksi sanottu Viljandi täyttyy vuosittain musiikista, kun siellä vietetään kansanmusiikkifestivaalia. Kadut, nurmet, teltat ja lavat muuttuvat eri kulttuurien näyttämöiksi. Neuvostoaikana Viron kulttuurivaihtoa oli vain veljesmaiden välillä. Nyt kulttuurivaihto on laajentunut, mutta entiset veljesmaat ovat edelleen lisäämässä kulttuurien kirjoa. Viljandissa voi törmätä suomalaiseen katusoittajaan, ukrainalaiseen bändiin ja virolaisiin runolaulajiin, kuten Siirille kävi.

Virossa pakanallisuus on edelleen suosittua. Vuonna 2002 tehdyn tutkimuksen mukaan 15 prosenttia virolaisista kokee läheisimmäksi uskonnoksi pakanuuden. Siispä tutustumme Haanjan ylängöllä, Kakkois-Virossa, maauskoisten pakanalliseen keskikesän juhlaan. ”Pööripäev” vietetään neljä kertaa vuodessa: keväisin, kesäisin, syksyisin ja talvisin. Juhannukseen on kaksi päivää, kun Tarmo kävelee palavan parrun takaa maauskoisten keskikesän juhlaan. ”Kun mennään pitopaikalle, paha jää tulen tälle ulkopuolelle”, selvittää Tarmo. Juhlassa lauletaan ja soitetaan vanhoja runolauluja, syödään ja hiljennytään kunnioittamaan luontoa. Myös sanan ”lautanen” alkuperäinen merkitys selviää, kun Tarmo saa syödäkseen puuroa päreeltä.

Seuraavaksi Vello ajaa Volgallaan juontajaparin Setumaanhan, Vasteseliinaan (www.setomaa.ee). Viron kaakkoisosassa, kivenheiton päässä Latiavn ja Venäjän rajalta kerätään Ene Djominan talossa (Jõeveere talu) setujen perinnetavaraa. Emäntä Ene Djominan satojen esineiden kotimuseossa on useita tärkeitä setujen kulttuuriin kuuluvia esineitä, mutta Ene haluaa esitellä erityisesti yhden. Yli 300 vuotta vanhan setunaisten otsanauhan.

”Teimme museon kun huomasimme, että setojen perinteeseen liittyvät tavarat alkoivat kadota ja unohtua. Olemme menneet täällä talosta taloon ja ostaneet kaiken mahdollisen perinteeseemme kuuluvan esineen”, selvittää Ene.

Yksi setujen perinteessä kulkenut taito on ruoan valmistus. Setukaisten perinteistä ruokaa tarjoaa muun muassa Seto Tsäimaja, joka sijaitsee Värskan lähellä Setukaisten maatilamuseon luona. Seto Tsäimajassa (www.setomuuseum.ee) Siiri ja Tarmo pitävät sadetta ja tekevät yhdessä Ester Nahkorin kanssa ”suuliim” –nimistä setulientä, jota kuuluu syödä puuron kanssa. Liemi tehdään siten, että kuutioitu kaali, sipuli, suolakurkku ja tomaatti survotaan, siihen sekoitetaan itse tehty hapankerma ja keitetty vesi ja sekaan laitetaan tilliä, teelusikallinen sokeria ja ripaus suolaa.

Värskasta juontajat siirtyvät Meremäelle Setujen kuninkaanjuhlaan. Setun kuningaskunnan päivää juhlitaan vuosittain. Juhlien pitopaikka vaihtelee vuosittain kylästä toiseen, mutta ajankohta on aina sama: elokuun ensimmäinen lauantai. Setujen ylin käskynhaltija valitaan kansanäänestyksellä siten, että ehdokkaiden eteen asetutaan jonoon. Se, kenen eteen tulee eniten väkeä, valitaan vuodeksi kerrallaan setujen käskynhaltijaksi, ”setukuninkaaksi”.

Meremäeltä Illukaan siirryttäessä tullaan Viron kuuluisimmalle lähteelle. Pühtitsan nunnaluostarin vieressä Kuremäellä sijaitsevalta lähteeltä haetaan vettä läheltä ja kaukaa, sillä vedellä sanotaan olevan parantava vaikutus. Paikka tuli kuuluisaksi, kun Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen täällä usealle ihmiselle. Siitä lähtien lähdettä on alettu pitää pyhänä ja parantavana. Kuremäellä on Viron ainoa toimiva ortodoksinen nunnaluostari, jossa nykyään asuu noin 150 nunnaa. Useasta eri maasta kotoisin olevan nunnan ylläpitämässä ”Pühtitsan Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen nunnaluostarissa” Sisar Olimpia kertoo juontajille luostarin historian ennen kuin Siiri ja Tarmo siirtyvät Peipsiääreen (www.peipsiaare.ee).

Peipsi on Euroopan neljänneksi suurin järvi ja samalla Viron ja Venäjän rajajärvi. Peipsillä on ainutlaatuinen tunnelma. Kilometreittäin autiota rantaviivaa peittävät Yyterin santojen kaltaiset dyynit täyttyvät juhannuksena, jolloin paikalliset tulevat lomailemaan, telttailemaan ja nauttimaan yhdessäolosta. ”Samaan aikaan turistit hakeutuvat Länsi-Viron saarten rannoille”, ihmettelee Tarmo ja toteaa ettei tällaista tunnelmaa löydä muualta.

Idyllinen Varnjan kylä sijaitsee 40 km Tartosta. Miehet hakevat Peipsistä kalaa ja naiset kasvattavat sipulia ja kurkkua. Erityisen kuuluisa alue on nimenomaan sipuleistaan, joita myydään ympäri Viron. Kylässä puhutaan pääasiassa venäjää. Enemmistö Varnjan kyläläisistä on ns. vanhauskoisia. Kyläläisten esi-isät muuttivat tänne jo 1600-luvulla, mutta eivät suinkaan vapaaehtoisesti. Venäjän tsaari karkotti heidät noin 350 vuotta sitten uskonnollisten erimielisyyksien takia.
Patriarkka Nikonin aikana 1600-luvulla Venäjän ortodoksisen kirkon jumalanpalvelusta muutettiin lähemmäksi kreikkalaista. Muutoksia vastustaneita ns. vanhauskoisia alettiin vainota ja karkottaa. Niin heitä siirtyi syrjäseuduille, muun muassa Karjalaan ja Peipsijärvelle, jossa he ovat eläneet eristyksissä ja säilyttäneet uskonsa ja kulttuurinsa. Niinpä Virossa toimii edelleen kaksi eri ortodoksista uskonsuuntaa: ns. oikeaoppiset ja vanhauskoiset.

Tarton läpi virtaavalla Emajoella liikennöi kesäisin kantosiipialus Piirissaaren ja mantereen välillä. Reilussa tunnissa pääsee Tartosta kiireettömään ja menneestä muistuttavaan ilmapiiriin. Piirissaaren satakunta asukasta ei mitenkään mainosta saartaan matkailijoille, sillä he haluaisivat elää omassa rauhassaan: kasvattaa sipulia ja vihanneksia sekä pyytää Peipsin kalaa. Matkailija löytää kuitenkin kysymällä myös palveluita. Eikä yöpyjäkään jää ilman yösijaa.

Viron mantereen läntisin piste Haapsalun lahden pohjoispuolella on Noarootsi (www.noavv.ee). Ruotsalaisperäiset ovat asuttaneet alueen 800 vuotta. Vielä ennen toista maailmansotaa siellä puhuttiin vain ruotsia, joten Siiri lähtee tutkimaan, onko siellä ruotsalaisuudesta enää muuta jäljellä kuin ruotsalaiset paikannimet. Vastauksen Siiri löytää Noarootsi Kõrts –nimisen kapakan ruokalistasta.