James Deankin ihaili Pikku Prinssiä
Juttelin erään työkaverini kanssa Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssistä. Hän muisteli kuinka kouluaikoina Pikku Prinssi ei oikein sopinut nuorten miesten lukemistoksi. Se oli liian hempeä ja runollinen miehiseen maailmaan.
Minusta Pikku Prinssi ei ole lainkaan hempeä kirja. Se on jopa pessimistinen kuvaus meidän aikuisten maailmasta. Aikuiset kuvataan työnarkomaaneina, juoppoina, numerouskovaisina. Jotkut on alistettu työllä, toiset alistaneet työnsä.
Pikku Prinssi on ihastuttanut monia lukijoitaan. Yksi ihailijoista oli nuori kapinallinen, näyttelijä James Dean. Hänen julkisuuskuvansa oli miehinen. Dean rakasti nopeita ajopelejä ja esiintyi elokuvissaan tukka vahattuna, farkut jalassa, tiukka valkoinen T-paita päällään. Häneen liitettiin 50-luvun nuorison kapinaa ja pyrkimuksiä vapautua vanhasta. Roolinsa takana James Dean oli kuitenkin herkkä ja eli varsin toisin kuin esitti.
Pikku Prinssi on viehättänyt monia muitakin nuoria miehiä. 10 kirjaa lapsuudessa -ohjelmassa näyttelijä Samuli Vauramo kertoi löytäneensä kirjan jo ripari-iässä, muusikko Lauri Tähkä lukee sitä nykyään kun ahdistaa.
Mikä Pikku Prinssissä viehättää? Kirjan symbolien on sanottu viittaavan Raamattuun, olisiko siinä yksi syy? Vai tavassa käsitellä rakkautta? Monet vertaavat Pikku Prinssiä Paulo Coelhon Alkemistiin, joka sekin on myyntimenestys. Alkemistia on pidetty itsehoito-oppaana, josta saa vastauksia elämän ongelmiin. Minkälaisia vastauksia antaa puolestaan Pikku Prinssi? Kertoohan sekin onnesta ja sen tavoittelusta.
Pikku Prinssi herättää tunteita laidasta laitaan. Ehkä se siksi hämmentää muun muassa nuoria miehiä, pistää aikuiset pohtimaan omaa elämäänsä, on joillekin elämäntapaopas ja joillekin naivi satu. Pikku Prinssi on paljon muutakin, saahan se lukijat palaamaan luokseen uudestaan ja uudestaan.
1 kommentti
Ma 16.06.2008 @ 19:37
Olen lukenut Pikku Prinssin aikuisena ( aikoinaan meidän pienelle tyttärelle). Tästäkin on kuitenkin vierähtänyt noin 20 vuotta.
Minulle Pikku Prinssi edustaa teoreemaa. Olen opiskellut (liikaa) matematiikka yliopistossa. Näin minulle Teoreema edustaa selkeää abstraktia pelkistystä. Teoreemassa jonkun asia jokin puoli tai olemus paljastuu selkeästi ja kirkkaasti. Toisaalta tällainen on tietenkin aina <b> pelkistys </b> ja todellisuus on tietenkin aina monitahoisempi ja huomattavasti mutkikkaampi. Siinä teoreeman kirkkaus kietoutuu monen moisiin kaapuihin.
Tällaisia ovat käsittämätön toiminta, kuten hillitön rahan keruu ( suomeksi siis pörssikeinottelu); elämän merkitys vuorovaikutuksessa, jota kettu opettaa: ihminen on laumaeläin ja siksi suurin osa meistä tarvitsee lajitoverin (tässä kettu ja prinssi) sitoutumisen ja ilon tullakseen onnelliseksi. Tämä osoittautuu todellisuudessa ja elämän myötä varsin vaikeaksi taidoksi saavuttaa.
Toisaalta kulkija (eläjän) kannalta on keskeistä <b> nähdä kirkkaasti </b>, jotta pystyy suunnistamaan mutkikkaassa todellisuudessa. Itse aika ajoin opetan aikuisille abstraktia mallinnusta ja samalla näen ja koen tämän vaatimuksen arvon erittäin selkeästi.
Samanlaisia teoreemoja ovat mielestäni Paulo Coelhon Alkemistiin ja Pier Paolo Passolinin elokuva Teoreema.
Alkemistissä minua viehättää erityisesti yksi kohta, johon elämässäni törmään lähes päivittäin. Lainaus kuuluu:
Paulo Coelho: Alkemisti
Alkemistiä tarkastava vartija löysi pienen kristallipullon, joka oli täynnä nestettä ja kellertävän kananmunaa hieman suuremman munan. " Mitä nämä ovat ? " hän kysyi. "Viisasen kivi ja Elämäneliksiiri molemmat alkemistien Suuren Työn saavutuksia. Juomaa nauttiva ei sairastu koskaan ja kivensiru muuttaa metallin kullaksi."
Sotilaat nauroivat makeasti ja alkemisti yhtyi nauruun. Vastaus huvitti arabeja niin, että he antoivat pojan ja alkemistin jatkaa matkaa omaisuuksineen. "Oletteko te hullu?" poika kysyi alkemistilta, kun he olivat päässeet riittävän kauaksi, "Miksi te sanoitte niin?"
"Osoittaakseni sinulle yhden yksinkertaisen elämäntotuuden", alkemisti vastasi, "Sen että ihmiset eivät huomaa, kun näkevät aarteen edessään ja tiedätkö miksi? Siksi, että he eivät uskoo aarteisiin."
Minun elämässäni viimeinen lause saa muodon: <i>Siksi, että he eivät tunnista aarteita nähdessään ne.</i>
Jukka Tamminen
