Kuka kirjoittaisi 2000-luvun Grimmin satuja?
Juttelimme 10 kirjaa lapsuudesta -ohjelmassa Claes Anderssonin ja Atik Ismailin kanssa Hannusta ja Kertusta sekä sen maailmankuvasta. Andersson sanoi, että satu on edelleen järkyttävän ajankohtainen, käsitteleehän se muun muassa lasten pahoinvointia.
Luin Outi Nyytäjän Menestys ja moraali –kirjan (Minerva 2008) ja aloin sen kautta miettiä Grimmin satuja uudella tavalla. Nyytäjä käsittelee kirjansa loppupuolella köyhyyttä. Hän kirjoittaa, että keskiluokka pelkää katsoa köyhyyttä. Kukaan ei halua olla köyhä. Kaikkien täytyy menestyä hinnalla millä hyvänsä.
Hannu ja Kerttu ovat köyhän halonhakkaajan lapsia. Ilkeä äitipuoli haluaa päästä lapsista eroon, jotta saisi itse paremman elintason. Lapset lähetetään metsään ja unohdetaan sinne. Alkaa kamala selviytymistaistelu. Kun Hannu ja Kerttu ovat väkivaltaisesti vapautuneet ilkeän noidan mökistä ja palaavat rikkauksien kanssa kotiin, heidän isänsä ottaa heidät lopulta ilolla vastaan. Lasten kamalan seikkailun aikana paha äitipuoli on kuollut.
Menestys ja moraali –kirjassa Outi Nyytäjä peräänkuuluttaa yhteiskunnallisten elokuvien ja tarinoiden perään. Nyytäjä kirjoittaa, että "suomalainen fiktioelokuva viihtyy keskiluokan nuorten menestyjien seksuaalisten ja henkisten ahdistusten keskellä tai käy yhä uudelleen talvisotaa". Missä ovat yhteiskunnalliset kertojat? Kuka kertoisi köyhistä? Tai niistä, jotka eivät heti vaikuta menestyjiltä? Siis Aki Kaurismäen lisäksi.
Grimmin satuja voi pitää vain hyytävinä kauhukertomuksina, mutta nyt aloin pohtia niitä aivan uudesta näkövinkkelistä. Mitäpä jos ne kertovatkin aikansa ongelmista, yhteiskunnan toivottomasta epätasa-arvosta, menestyjien pakkovallasta? Esimerkiksi sopii vaikka satu Pimpeli Peikkosesta. Köyhä mylläri haluaa naittaa kauniin tyttärensä kuninkaalle. Lisätäkseen tyttärensä houkutusta, mylläri kertoo tytön osaavan kehrätä kultalankaa. Eihän se tietenkään onnistu. Murheellinen tyttö saa apua pieneltä peikolta. Tyttö lupaa, että kun hän on kuningatar, saa peikko avustaan vastapalkaksi kuningasparin ensimmäisen lapsen. Kun lapsi syntyy, tyttö josta on nyt tullut kuningatar, ei tietenkään halua luopua siitä. Peikko alkaa arvuutella nimeään. Jos kuningatar arvaa sen, hän saa pitää lapsensa. Kuninkaan lähetti saa selville Pimpeli Peikkosen nimen ja raivoissaan tämä tunnistettu pikkumies tarttuu vasempaan jalkaansa ja repii itsensä kahtia.
Satu on naiivi ja julma. Kannattaa katsoa Vittorio De Sican upea elokuva Polkupyörävaras (1948). Siinä samaa teemaa käsitellään jo hieman kehittyneemmällä tasolla. Ongelma on kuitenkin sama: ihmisen moraali on samalla tasolla kuin puurokupin reuna. Kerrotaanko siitä nykyään saduissa?
1 kommentti
Pe 25.07.2008 @ 14:57
Mikäli kaipaa mainiota (ja ilmaista) luettavaa, kannattaa tutustua netissä ilmestyvään sarjakuvaan No Rest for the Wicked (http://www.forthewicked.com, muistaakseni), joka yhdistää paikoitellen karmivalla ja hirtehishuumoria pursuavalla tavalla vanhoja lastensatuja, mytologiaa ja lauluja. Tarinan päähenkilö, November, ei ole nukkunut aikoihin, koska Kuu on varastettu - ja sattuihan hän ärsyttämään vanhan kerjäläisnaisen kieltäydyttyään antamasta aivan viimeistäkin ruuanhippustaan tälle. November on tyypillinen prinsessa, se sisarussarjan nuorin herkkähipiäinen tyttö, joka saa mustelmia syystuulen puhaltaessa lehden hänen kasvoillensa, mutta myöskin tiukkatahtoinen seikkailija, joka ei salli sydänsuruissaan räytyvän Hirviön pelotella itseään. Ei muuta kuin lukemaan - traumatisoitunut, verenhimoinen Punahilkka ja nenäkäs Saapasjalkakissa odottavat.
