...mutta Mörkö on yksinäisin

Muumipappa ja meri ilmestyi vuonna 1965. Ruotsiksi teoksen nimi on Pappan och havet, Isä ja meri. Tove Jansson sovitteli kirjalle useita nimiä. Yksi monista nimistä oli Den ensamma familjen eli Yksinäinen perhe.

Majakkasaarelle lähtevän Muumiperheen jokainen jäsen joutuu kohtaamaan yksinäisyyden, eksymisen ja neuvottomuuden. Kaikki lähtee liikkeelle Muumipapan tarpeettomuudentunteesta, mutta jopa Muumimamma joutuu keskellä aavaa merta itsenäistymään ja luopumaan mielessään hellimästä Muumilaakson idyllistä. Teini-ikäinen Muumipeikko kokee yksipuolisen rakkauden merihevosten kanssa. Vain Pikku Myy pysyy omana itsenään. Mutta Mörkö on yksinäisin.

Useissa lastenkirjoissa olen ihmetellyt niistä löytyvää muukalaiskammoisuutta. Nalle Puhissa aihetta käsitellään rakentavasti. Kirjasta löytyy kohtaus, jossa Kengu ja Roo koitetaan häätää Puolen Hehtaarin metsästä. Kanin kamala suunnitelma menee lopulta pieleen ja juoneen osallistuneet eläimet saavat pienen opetuksen.

Viisikko-kirjoissa ksenofobia on rivien välissä, mutta helposti löydettävissä. Kirjailija Enid Blytonia ei ole aivan suotta syytetty rasismista. Kirjojen roistot ovat lähes poikkeuksetta ”toisia”: mustalaisia, eteläeurooppalaisia, Britanniaan muualta tulleita.

10 kirjaa lapsuudesta –ohjelman seuraavassa jaksossa, maanantaina 21.7. kirjailija Sofi Oksanen ja toimittaja Kaisu Mikkola puhuvat Salainen puutarha –kirjasta. Siinä Intia ja intialaiset kuvataan hyvin alkeellisina verrattuna parantavaan ja rikkaaseen Englantiin.

Muumipappa ja meri jäi Tove Janssonin viimeiseksi muumikirjaksi, jossa muumiperhe vielä on läsnä. Mörkö on aiemmissa kirjoissa opittu tuntemaan pelättävänä ja kartettavana. Kirjallisuudentutkija Kuisma Korhonen on kirjoittanut Parnasso –lehteen (2/2007) artikkelin ”Kohtaa oma mörkösi. Muumienkin vieraanvaraisuudella on rajansa.” Korhosen tulkinnan mukaan Mörkö on Muumimaailman ”absoluuttinen toinen”, yhteisön ulkopuolelle sysätty hylkiö, tuntematon uhka, jota edes aina niin vieraanvarainen Muumimamma ei halua kohdata.

Muumipappa ja meri –kirjassa Muumipeikko haluaa viimein tutustua Mörköön ja pelostaan huolimatta menee öisin merenrantaan katselemaan sitä. Pelottava ja kaiken ympäriltään jäädyttävä Mörkö paljastuu lopulta hylätyksi, yksinäiseksi ja onnettomaksi, ei pahaksi. Mörkö ei haluakaan sammuttaa muumien myrskylyhdyn liekkiä vaan tahtoo itsekin nauttia sen lämmöstä ja lyhdyn sytyttäjien seurasta.

Muumipappa ja meri tarjoaa jokaisella lukukerralla, ainakin minulle, monta lohduttavan opettavaista hetkeä. Kun pelkään jotakin tai jotakuta, alan ajatella Mörköä. Ja huomaan ymmärtäväni ympärilläni eläviä miehiä huomattavasti paremmin Muumipapan kautta.