James Deankin ihaili Pikku Prinssiä
Juttelin erään työkaverini kanssa Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssistä. Hän muisteli kuinka kouluaikoina Pikku Prinssi ei oikein sopinut nuorten miesten lukemistoksi. Se oli liian hempeä ja runollinen miehiseen maailmaan.
Minusta Pikku Prinssi ei ole lainkaan hempeä kirja. Se on jopa pessimistinen kuvaus meidän aikuisten maailmasta. Aikuiset kuvataan työnarkomaaneina, juoppoina, numerouskovaisina. Jotkut on alistettu työllä, toiset alistaneet työnsä.
Pikku Prinssi on ihastuttanut monia lukijoitaan. Yksi ihailijoista oli nuori kapinallinen, näyttelijä James Dean. Hänen julkisuuskuvansa oli miehinen. Dean rakasti nopeita ajopelejä ja esiintyi elokuvissaan tukka vahattuna, farkut jalassa, tiukka valkoinen T-paita päällään. Häneen liitettiin 50-luvun nuorison kapinaa ja pyrkimuksiä vapautua vanhasta. Roolinsa takana James Dean oli kuitenkin herkkä ja eli varsin toisin kuin esitti.
Pikku Prinssi on viehättänyt monia muitakin nuoria miehiä. 10 kirjaa lapsuudessa -ohjelmassa näyttelijä Samuli Vauramo kertoi löytäneensä kirjan jo ripari-iässä, muusikko Lauri Tähkä lukee sitä nykyään kun ahdistaa.
Mikä Pikku Prinssissä viehättää? Kirjan symbolien on sanottu viittaavan Raamattuun, olisiko siinä yksi syy? Vai tavassa käsitellä rakkautta? Monet vertaavat Pikku Prinssiä Paulo Coelhon Alkemistiin, joka sekin on myyntimenestys. Alkemistia on pidetty itsehoito-oppaana, josta saa vastauksia elämän ongelmiin. Minkälaisia vastauksia antaa puolestaan Pikku Prinssi? Kertoohan sekin onnesta ja sen tavoittelusta.
Pikku Prinssi herättää tunteita laidasta laitaan. Ehkä se siksi hämmentää muun muassa nuoria miehiä, pistää aikuiset pohtimaan omaa elämäänsä, on joillekin elämäntapaopas ja joillekin naivi satu. Pikku Prinssi on paljon muutakin, saahan se lukijat palaamaan luokseen uudestaan ja uudestaan.
