Pöllö jahdissa
Olen tainnut joskus mainita sivulauseessa harrastavani valokuvausta. Olen taas sortunut sille tielle. Lähtenyt vinkin perässä autolla yli 50 kilometrin päähän saadakseni kuvatuksi pöllön. Ajanut wanhalla ranskalaisella, runsaspäästöisellä "urheiluautollani" pitkin eteläsuomalaisia pikkuteitä päästäkseni pienen kuusiaukean laitaan etsimään lapinpöllöä (Strix Nebulosa). Ei ole muuten kovin luontoystävällistä tällainen harrastus. Siitä miinukset mulle.
Lähdin liikkeelle tihkusateisena arkipäivänä. Ajattelin jotta varmaan aika rauhallista olisi zuumailla pöllöä. Ja mitä vielä! Pikkutien varressa oli enemmän autoja kuin konalalaisen autojobbarin pihalla. Ja ukkoja oli kuin pipoa. Paitsi että näillä ei ollut punaista pipoa, ei vaikka metsästämässä olivatkin. Kaikki olivat samalla asialla kuin minäkin. Pöllöt jahdissa.
Vartin taivasteltuani kansainvaellusta näin pöllöstä ensimmäisen havainnon! Siellähän se lensi. Toisella puolella aukeaa. Eikun sinne! Ja sinne liityin seuraan sakeaan. Pystytin oman kamerani jalustan varaan, siihen jonon hännille. Kuuntelin hämmentyneenä ukkojen horinoita valotusajoista ja syväterävyyksistä ja kameramerkkien välisistä eroista. Me kokemattomammat yritimme välillä ottaa etsimen kautta havaintoja lapinpöllöstä. Kokeneet herrat vaan välinpitämättöminä jatkoivat keskusteluaan. Puhuivat kirjanjulkaisuista ja uusimmista kuvankäsittelysovellusten ominaisuuksista. Katselin kateellisena kamera-arsenaalia jota paikalle oli raahattu. Lähes kaikilla oli parempi kamera kuin minulla. Vaikka olinkin vasta vähän aikaa sitten päivittänyt mielestäni harrastajalle hyvään malliin, näytin selkeältä amatööriltä. (sitähän minä olenkin, lat.huom.). Joukossa oli muuten yksi nainen. Nuori nainen sitä paitsi. Kameran kanssa. Hiljaisena kuunteli ja katseli. Kuten minäkin.
Sitten alkoi tapahtua. Jonkun pinna paloi kun pöllö pysyi liian kaukana. Nosti kalustonsa ja käveli pusikkoon. Muut hetken aikaa odottelivat ja sitten alkoi vaellus kohti pöllöä. Lapinpöllö katseli pää kallellaan kuusentaimen latvassa, zuumaili kohti maata, etsimessään myyrä. Ja me altekameraden (wanhat kameramiehet) zuumailimme kohti pöllöä. Sulkimien rapina oli varsinainen päivän luontoääni. Harmi kun ei ollut äänityskone mukana. Neljänkymmenen kuvaajan kamerat tallensivat tuhansia ruutuja harmaassa tihkusateisessa päivässä. Arviolta 300 000 euroa optiikkaa ja elektroniikka yhden pöllön perässä. No, elämä on.
Kokemuksena tuo joukkokuvaus oli yhtäaikaa huvittava ja harmittava. Ei välttämättä mieluisin kuvauskokemukseni, mutta mieliinpainuva ehdottomasti. Olen itse niin kameran kuin virvelin kanssa liikkuessani mieluiten pienessä porukassa, jos en yksin voi olla. Molemmat ovat minulle sen verran hartaita harrastuksia, vaikken kumpaakaan elämää suurempana pidä. Sain kuitenkin pari fotoa pöllöstä. Ei siis ihan turha retki loppupeleissä ja pitkässä juoksussa. -juhapöllönen-
