Trum petti
Päivän tärkein päätös näin ruohonjuuritason työläisenä on se mennäkö syömään lohta kylmäsavusalaatissa vai lohta uunissa laitettuna. Valitsin uunissa laitetun lohen. Ja se valinta oli lähellä muuttaa elämäni. Pitkin vetävin askelin kuljin pitkin Yle-kompleksin pitkiä vetäviä käytäviä. Lähellä lounaspaikkaa oli ovessa lappu. Trumpetin koesoitto ja nuoli käytävälle eteenpäin. Pysähdyin. Vedin syvään henkeä. Ja olin hetken hengittämättä. Tähän astisen elämäni viisi pisintä sekuntia kuluivat. Näin elämäni historian soljuvan verkkokalvoilla kuin pikakelauksena. Ja voin taata ettei se ollut mukavaa katsottavaa. Eikä sitä paitsi sen enempi analysointi saati esittely sopisi lainkaan näin hyvän maun ja korkeiden eettisten arvojen ohjaamalle perhekanavalle.
Toivottuani järkytyksestä jatkoin matkaani alkuperäisen suunnitelman mukaisesti lounastamaan sitä uunissa valmistettua lohta. Nam. Se oli hyvää. Kuten aina kyseisen paikan lounaat ovat. Nautin lounaan mukavien kollegojen seurassa, keskustelimme Tsetseenian tilanteesta ja Gambian sademetsien gorillojen huonoista olosuhteista. Sivusimmepa hieman "Maajussille morsian" -ohjelmaa, kas kun sitä juontaa ihqu Mia. Entinen työkaverimme. Ruokailun ja kahvin jälkeen oli aika palata työpisteeseeni. Annoin kalapalasten pudota suuren vatsani poimuihin ja haaveilin lohenkalastusretkestä Kuolan niemimaalle. Rauhoituin tutun turvallisen juontajan ääneen joka soljui eetteristä korviini. Sitten kuulin jotain muuta.
Jostain kaikui korviini trumpetin ääni. Oliko se todellista vai ei, jäi epäselväksi. Mutta ihan kuin olisin kuullut sen kutsuvan äänen. Palasin taas ajatuksissani sen oven ääreen jossa luki "trumpetin koesoitto". Miksi en tehnyt tälläkään kertaa muutosta päivätablizaani? Miksi en hylännyt uunissa haudutetun lohen kutsua? Miksi käännyin lounasravintolaan kulkevaan käytävään enkä kävellyt suoraan koesoittoon? Miksi? Warum?
En ole varma mitä olisi tapahtunut jos olisin tuon ratkaisevan askeleen ottanut. Mitä jos olisin kävellyt trumpetin koesoittoon ja tarttunut trumpettin ja puhaltanut. Mitä jos sieltä trumpetista olisikin soljunut taivaalle lumoavan kaunis ääni, virheetön soitto puhtaalla ansatsilla. Mitenköhän se ansatsi muuten kirjoitetaan? Jos näin olisi käynyt, en istuisi tässä nyt kirjoittamassa tätä pakinaa vaan ison levy-yhtiön prameissa toimitiloissa allekirjoittamassa levytyssopimusta maailmanympärikiertueeni aikataulua samalla suunnitellen. Hemaisevan seksikäs pörröpäinen sihteerini kiikuttaisi sovitettavaksi stailistini ehdottamaa uutta borsalinoa levyni kansikuvaan. Viikon päästä levyjulkkareissani olisivat paikalla kaikki. Mia, Linda, Viivi, Mette ja Matti-Esko. Muista vähemmän tärkeistä nyt puhumattakaan. Kaikkien naistenlehtien seurapiiritoimittajat olisivat paikalla, mutta minä antaisin exclusive -haastettelun vain ja ainoastaan Iriksen Piirille. Siitäs saisit Rita Tainola.
Seuraavaksi maailmankiertueeni aikana hengailisin trumpettini soiton säestyksellä mm. Formula ykkösten varikkoalueilla ja väillä söisin Kimin kanssa Mikkelin Vaakunassa lihapullia sinapilla. Joisin kalleinta samppanjaa ja sikailisin kännissä Luxin vessassa. Ajaisin lopulta 37-metrisen jahtini kiville Nuuksion erämaajärvellä ja joutuisin Matin kanssa samaan koppiin keskustelemaan Mika Kojonkosken merkityksestä norjalaiseen mäkihyppymenestykseen. Vapauduttuani kirjoittaisin kirjan. Elämänkertani. Tai oikeasti sen kirjoittaisi Jari Tervo, koska haluaisin sen olevan täynnä värikästä kielenkäyttöä ja kummallisia ihmiskohtaloita. Kirjani nimeksi tulisi: "Tätä se oli - elämää trumpetin koesoiton ja Kakolan välisessä todellisuudessa" - tai sitten vaan lyhyesti: "Trum petti". Kirjassani kertoisin millaista elämäni oli tuon maanantaipäivän koesoiton ja sitä seuranneen huuman jälkeen. Sekoiluistani, anteeksi ystävyydestäni Mian, Viivin, Lindan ja Meten kanssa. Ja Matti-Eskon. Matti-Esko pitää muistaa aina mainita kun se on niin habajamppa. Ja hyvä kirjoittamaan. Ehkä pyydänkin Matti-Eskon kirjoittamaan kirjani. Tai seuraavan kirjani.
Mutta. En mennyt siis koesoittoon. Elämäni jatkui lohensyönnin jälkeen ihan samanlaisena. Valmistelua aamuvuoroon, vähän kokoustoimintaa ja lopulta kohti viikonlopun vapaita ja kalaretkeä Puumalaan. Ehkä siellä törmään Miaan, Viiviin, Metteen ja Lindaan. Ja Matti-Eskoon. Tosin en tiedä minkänimisiä Puumalan pelloilla kulkevat lehmät ovat. Kenties siellä joukossa on yksi edellä mainituista. Ainakin Pamela siellä on. Se lienee Matti. Mutta ei Esko.
(tarina kuultu Ylen Aamussa 27.10.2006)
