Ke 15.02.2012 @ 16:22Antti

Merkittävää edistystä

Kova työ Areenan parissa on jatkunut ja meillä on kerrottavana koko joukko hyviä uutisia. Tärkein niistä koskee erittäin ikävää ja meille kiusallista pätkimistä. Siihen on nyt saatu merkittävä parannus ja jatkamme vielä töitä, jotta ongelma saataisiin nitistettyä kokonaan. Myös suoriin lähetyksiin liittyvistä ongelmista useita on ratkottu, jolloin suuri osa suorista lähetyksistä toimii. Jatkamme vielä tämän parissa, jotta saamme loputkin toimimaan.

Areena Betan osalta kehitystyö on jatkunut. Olemme saaneet paljon palautetta ja pyrkineet parhaimpamme mukaan vastaamaan siihen. Uusi Areena toimii nyt myös Opera-selaimella. Tekstityksen fonttia on muutettu selkeämmäksi ja tekstin asemointia parannettu.

Hakualgoritmia on viilattu ja osumat ovat nyt aiempaa tarkempia. Sisältöjä voi nyt hakea myös suosituimmuuden mukaan. A-Ö -listassa olleita puutteita on korjattu. Olemme myös tekemässä uutta versiota A-Ö -listasta, jotta se palvelisi entistä paremmin palvelun käyttäjiä.

Ne sisällöt, joiden oikeudet mahdollistavat käyttäjän ladata ne itselleen, pystyy nyt lataamaan itselleen palvelusta. Areena betasta löytyvät nyt myös K-15 /K-16 –luokitellut ohjelmat. Samalla ohjelmatietoihin on lisätty ikärajat ja ohjelmien sisällöstä kertovat haittasymbolit.

RSS-syötteitä on tarjolla nyt myös TV-sarjoille ja Areena-toimituksen kokoamille listoille. Listat puolestaan on jaettu sarja- ja jaksosivuille selkeämpiin kokonaisuuksiin, joissa on eroteltuna audio- ja videosisältöä.

Toivommekin taas palautetta, niin jatkamme työtämme.

5 kommenttia

Hienoa, että pätkimisestä on päästy eroon. Vielä kun Areenan saisi linkitettyä Soneran/Elisan Koti-tv-palveluihin niin alkaisi olemaan täydellisyyttä.

Saisiko ladattavat myös flacina. Mp3 kuulostaa aika kireältä kelvollisen laitteiston läpi toistettuna.

No joo,olinpa iloisesti yllättynyt kun saatoin katsoa pätkimätöntä ohjelmaa areenasta pitkästä aikaa,ja tänäänkin katsoin rauhassa kokonaisen tunnin kestävän ohjelman,mutta kun aloin innoissani katsomaan vielä toista ohjelmaa perään,niin alkoipa taas "pieni hetki" ilmestyä yläkulmaan.Eipä muuta kuin poistuminen Areenasta,ja käyttämään toista palvelua.

ja taas samaa k*askaa, mikä mahtaa olla tämän "loistavan" tiimin tieto/taito-taso, internettiä käyttäen.

JO -70 luvulla ja niillä laitteilla OSATTIIN tehdä tiedostonjakopalvelin !
mikä siellä oikein TODELLA tökkiin ???

Vitto ! kaikki ylestä 10 vuodeksi siperiaa ja eiköhän se sitten opeta palvelemaan !

Tehkää merkittäviä editys askelia ja laittakaa kaikki tieto/taito Linuksin puolelle, ettei tarvitse käyttää Viton Ikkunaa.... ja sekin on osa syy miksi tökkii...

Mistä mp3-tiedostoja nyt saa ladatuksi, entisestä Areenasta sai ilman vaikeuksia mutta nyt ei onnistu muuta kuin ihan muutaman minuutin mittaiset, vähänkin pitemmät katkeavat kesken. Vai mainostetaanko tässä nyt jotain sellaista jota ei todellisuudessa saakaan? Vähän enemmän todellisuuspohjaa näihin beta-version kehumisiin toivoisin!

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

 

Blogiarkisto