Areena siirtyi HD-aikaan

Areenan mobiilisovellukset ovat viimeisen parin viikon aikana päivittyneet. Päivitys ei näy käyttäjälle ohjelmien käyttöliittymän muutoksena, vaan kysymys on pitkälti konepellin alla tehdyistä muutoksista.

Windows-puhelimille tarkoitetussa sovelluksessa on toki näkyviäkin muutoksia, sillä nyt Windows-sovelluksen avulla voi kuunnella radio-ohjelmia, katsoa vain Areenassa lähetettäviä suoria lähetyksiä sekä katsoa esimerkiksi Yle Uutisten sivuilla julkaistuja lyhyitä klippejä. Windows-sovellus on nyt siis toiminnallisesti samalla tasolla kuin iOS- ja Android-sovellukset.

Suuri muutos kaikissa mobiilisovelluksissa on kuitenkin se, että kaikki sovellukset toimivat nyt Ylen omien rajapintojen eli APIen päällä ja Ylen omassa ympäristössä. Nyt tehty API-ponnistus on Ylen mittakaavassa merkittävä ja kauaskantoinen muutos. Se mahdollistaa jatkossa palveluiden nopean kehityksen ja sen, että Ylen ulkopuoliset tahot voivat kehittää rajapintojen varaan omia ratkaisujaan.

Käyttäjälle rajapintojen käyttöönotto näkyy tällä hetkellä siten, että Areenan mobiilisisällöt ovat saatavilla samaan aikaan kuin Areenan selainpalvelussakin.  Aiemmin mobiilisisällöt jaeltiin ulkopuoliselta alustalta, jonne ne saatiin vasta kun ohjelma oli julkaistu selain-Areenassa. Tästä aiheutui viivettä julkaistumisessa ja lisäksi kuvanlaatu kärsi.

Nyt sekä mobiilisovellusten sekä selain-Areenan tallenteiden kuvanlaatua on nostettu. Areenan VOD-sisällöt ovat nyt parhaimmillaan HD-tasoa (720p) sekä desktop- että mobiililaitteissa. Tämä koskee kaikkea sellaista sisältöä, jonka lähdemateriaali on HD-tasoista. Jo aiemmin Areenassa katsottavat tv-kanavalähetykset eli simulcastit ovat olleet HD-tasoisia.

Kuvanlaatu riippuu käyttäjän verkkoyhteyden tasosta. Mikäli käyttäjän verkkoyhteyden taso ei riitä (tämä päätellään automaattisesti playerin puskurin koosta ja playerin mahdollisesta pudottamista freimeistä), laskee kuvanlaatu alemmalle tasolle, kunnes toisto on ongelmatonta. Samaa adaptiivisen streamauksen mekanismia on käytetty jo jonkin aikaa Areenan tv-kanavalähetysten yhteydessä.

Joillakin Android-käyttäjillä on ollut ongelmia sovelluksen uuden version kanssa: katsottavan ohjelman toisto on saattanut katketa kesken tai video on toistunut puutteellisesti. Areenan Android-sovelluksessa streamausmuotona on oletuksena HLS, jonka pitäisi toimia suurimmassa osassa laitteita. Android-laitteita on kuitenkin erilaisia ja periaatteessa toimiva asetus ei kuitenkaan käytännössä välttämättä toimi. Mikäli katselussa on ongelmia, kannattaa kokeilla Asetukset-näkymästä videon laadun vaihtoa.

API-muutoksen lisäksi Areenan streamausmuotoa on muutettu. Aiemmin käytössä ollut RTMP-streamaus on korvattu jo mainitulla HDS:llä ja HLS:llä. Tämän muutoksen avulla on toteutettu mahdollisuus adaptiiviseen streamaukseen, mutta sen sivuvaikutuksena osa sellaisista laitteista (jotkut äly-tv:t, mediatoistimet yms), jotka aiemmin ovat pystyneet toistamaan Areenan sisältöä eivät enää Areenan videoita toista.

Samassa yhteydessä myös PlayStation 3 -laite on valitettavasti lakannut toistamasta Areenan sisältöjä. Tähän on syynä PS3:n flash-tuki: PS3 käyttää flashin versiota 9, kun Areena stramausmuotojen uudistuksen vuoksi edellyttää vähintään versiota 10. Tutkimme edelleen keinoa tukea myös PS3:a ja kerromme, mikäli ratkaisu tähän löytyy. PlayStationin, muiden konsolien ja äly-tv-laitteiden osalta pyrimme tänä vuonna tarjoamaan myös pysyvämpiä ja paremmin näissä laitteissa toimivia ratkaisuja.

Seuraavat muutokset ovat nurkan takana. Parhaillaan suunnitellaan Areenan web-palvelun uudistamista sekä uusia, kokonaan uudelleen tehtyjä Areenan mobiilisovelluksia. Lisäksi kevään aikana pääsemme nostamaan vain Areenassa lähetettävien suorien lähetysten (tiedotustilaisuudet, urheilutapahtumat jne) kuvanlaatua. Uutuutena kokeilemme myös Googlen Chromecast-laitteen tukea. Näistä kerromme tarkemmin sitten, kun ominaisuudet ovat lähempänä julkaisua.

80 kommenttia

Mitäs jos nostettaisiin noiden "release notes"-tietojen tasoa mobiiliohjelmistokaupoissa? Applen AppStore näyttää kuvauksena uudelle versiolle "Bugikorjauksia", josta ei juurikaan riemun kiljahduksia synny. "Nyt myös tallenteet HD-laadulla", voisi olla kuluttajaystävällisempää, ja myös imagoystävällisempää tiedotusta.

Itse eksyin tänne blogiin vahingossa Googlen kautta kun yritin etsiä tietoa siitä, mitkäs ne mobiili-Areenan kuvaspeksit nykyään ovatkaan...

JuhaN kirjoitti:

Hyvä pointti. Otetaan huomioon jatkossa.

Mahtavaa! Sitten kun chromecast-tuki toimii Androidilta, ei sen ps3/äly-tv-sovelluksen päivittämisellä enää olekaan niin väliä. Netflixin kanssa tämän jo huomaa.

Chromecast-tuki olisi tosiaan hieno asia!

Avoimuus on rautaa, mutta mistähän uuden API:n dokumentaatio löytyisi?

Toivon todella että saatte Areenan taas mahdollisimman pian toimimaan myös PS kolmosella. Perheemme pääasiallinen väline Areenan ohjelmien katsomiseen kun nimenomaan on PS3.

Entä missä ovat uudet järjestelmävaatimukset web-liittymän käyttöön?

Tyrnävä kirjoitti:

Chromecast-tuki olisi tosiaan hieno asia!

Ja tälle toinen ääni.

Toivottavasti Chromecast-tuki tulisi pian.

Areenan ohjesivu on pahasti päivittämättä, mm. kuvanlaadun osalta.

Osaatko sanoa vielä mitään raakaa aikataulua tuolle chromecast tuelle? Myös avoin beta-testaus kiinnostaisi.

Olisiko appleTV mahdollinen tulevaisuudessa? Ruotsin TV4 tuli jo naapurimaassa AppleTV:lle. Olisi hienoa, jos YLE suuntaisi täällä ensimmäisenä sinne. Netflixin, youtuben ja vimeon rinnalle edustamaan kotimaisuutta.

sam kirjoitti:

Eikös airplay toimi Applen laitteilla jo nyt mainiosti, vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Toivottavasti PS3:n saadaan tuettujen vempaimien listalle, Chromecastia ei tähän perheeseen hankita Googlen NSA-yhteyden takia.

miksi ylentv kanavilla teksitys pätkii????????????

Chromecast-tuki++

Miksi vielä vuonna 2014 koko kansalle suunnatun, verovaroilla kustannetun YLE:n pitää pakolla tunkea kolmannen osapuolen tunnetusti turvatonta, tietoturvaaukkoja kuhisevaa Flash-lisäkettä vaikka jo pitkän aikaa on ollut mahdollista käyttää HTML5:sta, jolle tuki löytyy jokaisesta selaimesta ja alustalta? Luulisi, että YLE:n budjetilla olisi varaa palkata oikeasti osaavaa tietotekniikka-asiantuntijaa sen sijaan, että mennään sieltä missä aita on matalin.

HH kirjoitti:

Chromecast-tuki++

Chromecast (ja vastaavat) on itse asiassa paljon syvällisempi muutos kuin aluksi arvataankaan. Sehän pikkuhiljaa muodostaa kuoliniskun set top boxeille, Digitalle ja DVB-T/T2:lle, kaikelle sille millä on TV vastaanottoon ja lähetykseen suunnattu antenni. Kun Suomi siirtyi digiaikaan ei juuri kukaan uskonut ajanjakson olevan melko lyhytaikaineen.

Toivottavasti Xbox One saa myös oman Areenan.
Olisi todella hyvä kotimainen lisä uuden sukupolven konsolille.
Kun on kerran tehty jo Windows Phonelle niin olisi luonnollinen ja varmasti helppo toteuttaa myös Xbox One:lle.

Hieno homma, mutta sääli että Flashistä ei päästy vielä eroon. Se on kuoleva teknologia eikä sen varaan kannata enää rakentaa tulevaisuutta.

Kunnon android sovellus chromecast tuella olisi mahtavaa! Vielä kun tuosta Flashista pääsisi eroon.

Varmaan HLS:llä tarkoitatte Adobe Dynamic Streaming for Flash ja HDS:llä Apple HTTP Adaptive Streaming for iPhone/iPad/STB. Edellisessä varmaan käytätte HTTP:ää (HLS toimii myös RTMP:n päällä). Kiva olisi kuulla millaisia pakettikokoja te pudotatte.

Päivityksen jälkeen ei ole toiminut lainkaan, sovellus ei käynnisty vaan tulee viesti että media ei ole saatavilla. (android 4.2)

Paska kuvanlaatu edelleen, kun kokeilin katsoa Mestareiden liigan makasiinia tietokoneen selaimella.

Anonyymi kirjoitti:

Päivityksen jälkeen ei ole toiminut lainkaan, sovellus ei käynnisty vaan tulee viesti että media ei ole saatavilla. (android 4.2)

Ei toimi android 4.1.2 lla kaan.

Muutama vastaus esitettyihin kommentteihin.

Chromecast-tuelle ei vielä ole aikataulua, asiassa on vielä muutama avoin kysymys.

Flashia käytetään Areenan selainversiossa edelleen sopimussyistä. Jotkut ohjelmien tekijät ja myyjät edellyttävät Yleltä sisällön suojausta, joka on mahdollista toteuttaa mm. flashin avulla. HTML5-muodossa julkaistaan jo mm. joitakin uutisvideoita.

Areenan APIa ei ei vielä ole avattu julkiseen käyttöön. Kunhan kaikki avaamiseen liittyvät osat (mm. lisensointikuviot) ovat valmiina, kerromme asiasta tarkemmin.

Android-sovelluksessa on tällä hetkellä jotakin häikkää. Korjaamme asian mahdollisimman pian.

Itselläni Areena alkoi toimia oudosti Androidilla päivityksen jälkeen. Radio-ohjelma katkesi ja alkoi alusta näytön sammuttua ja alkoi taas alusta kun näytön kytki päälle. Toivottavasti tämä on bugi eikä mikään uusi ominaisuus!

HTML5 kirjoitti:

Miksi vielä vuonna 2014 koko kansalle suunnatun, verovaroilla kustannetun YLE:n pitää pakolla tunkea kolmannen osapuolen tunnetusti turvatonta, tietoturvaaukkoja kuhisevaa Flash-lisäkettä vaikka jo pitkän aikaa on ollut mahdollista käyttää HTML5:sta, jolle tuki löytyy jokaisesta selaimesta ja alustalta? Luulisi, että YLE:n budjetilla olisi varaa palkata oikeasti osaavaa tietotekniikka-asiantuntijaa sen sijaan, että mennään sieltä missä aita on matalin.

Juurikin tämä asia oli itsellänikin ensimmäinen ajatus tämän blogipostauksen lukiessani. Aivan ihme toihua taas, onko tässä taas Teosto ja kumppanit jotenkin taustalla. Ruotsin YLE on jaellut sarjoja torrenttina jo vuosikausia, milloinkahan tämä tapahtuisi myös suomessa? :-) tuskin koskaan ikävä kyllä..

Hieno homma, että resoluutiota nostettiin. Pitäkää kuitenkin huolen siitä, että paras bitrate on riittävän suuri (4 Mbit/s tai suurempi), ettei siitä kuvasta tule suttua ja isomman reson etu katoaa.

Nyt sitten nopeasti 1080p kehiin ja mielellään vielä 50 fps, niin näkyy urheilulähetykset kunnolla. :)

Älykäs televisio on ollut kotona 1,5 vuotta. Tärkein syy ostaa laite oli Yle Areena, joka näkyi ja toimi erinomaisesti. Noin puoli vuotta sitten tuli ensimmäinen ongelma: kun ohjelmassa siirtyi eteen tai taakse päin, niin kuva ei päivittynyt mukaan kuin harvoin. Ääni siirtyi oikeaan kohtaan.

2-3 kuukautta sitten alkoi kuvan laatu vaihdella kesken katsomisen. Samoihin aikoihin katosivat tekstitykset. Nyt tänään kuvan laatu ei vaihtele vaan kuva pysähtyy ja pätkii.

Toimivan olette saaneet toimimattomaksi. Koetteko onnistuneenne palvelussanne?

Televisioni on LG, opera-selaimella. Verkkoon TV menee mobiiliyhteyden (mokkula+reititin) kautta.

Ainakaan taannoinen Liigacup-striimi ei näkynyt Android 4.4.2-tabletillani. Sovellus herjasi vajaasta url:stä vaikka striimi oli jatkuvasti live-lähetysten listalla.

Markku kirjoitti:
HTML5 kirjoitti:

Miksi vielä vuonna 2014 koko kansalle suunnatun, verovaroilla kustannetun YLE:n pitää pakolla tunkea kolmannen osapuolen tunnetusti turvatonta, tietoturvaaukkoja kuhisevaa Flash-lisäkettä vaikka jo pitkän aikaa on ollut mahdollista käyttää HTML5:sta, jolle tuki löytyy jokaisesta selaimesta ja alustalta? Luulisi, että YLE:n budjetilla olisi varaa palkata oikeasti osaavaa tietotekniikka-asiantuntijaa sen sijaan, että mennään sieltä missä aita on matalin.

Juurikin tämä asia oli itsellänikin ensimmäinen ajatus tämän blogipostauksen lukiessani. Aivan ihme toihua taas, onko tässä taas Teosto ja kumppanit jotenkin taustalla. Ruotsin YLE on jaellut sarjoja torrenttina jo vuosikausia, milloinkahan tämä tapahtuisi myös suomessa? :-) tuskin koskaan ikävä kyllä..

Mitähän sarjoja SVT jakelee torrentteina? SVT Play pyörii kyllä tasan tarkkaan flashin päällä kuten areenakin.

Pääseekö sitä chromecast tukea testaamaan betana?

Karde kirjoitti:

Muutama vastaus esitettyihin kommentteihin.

Chromecast-tuelle ei vielä ole aikataulua, asiassa on vielä muutama avoin kysymys.

Flashia käytetään Areenan selainversiossa edelleen sopimussyistä. Jotkut ohjelmien tekijät ja myyjät edellyttävät Yleltä sisällön suojausta, joka on mahdollista toteuttaa mm. flashin avulla. HTML5-muodossa julkaistaan jo mm. joitakin uutisvideoita.

Areenan APIa ei ei vielä ole avattu julkiseen käyttöön. Kunhan kaikki avaamiseen liittyvät osat (mm. lisensointikuviot) ovat valmiina, kerromme asiasta tarkemmin.

Android-sovelluksessa on tällä hetkellä jotakin häikkää. Korjaamme asian mahdollisimman pian.

Eikö näitä muutoksia testata YLEllä mitenkään ennen lanseerausta? Kuulostaa kovin amatöörimäiseltä tehdä toimivaan systeemiin muutoksia, joiden jälkeen palvelu ei toimi lainkaan smart-TVssä?!

Juha kirjoitti:

Areena ei tällä hetkellä tue ns. äly-tv-laitteita, poislukien Sony Bravia -laitteet, joissa toimii pilottihankkeena tehty toteutus. Tarkempaa tietoa tuetuista laitteista aiemmassa blogikirjoituksessa http://blogit.yle.fi/yle-areena/nailla-laitteilla-kaytat-areenaa

Hei vastaava tuottaja
Olen pöyristynyt eilisessä ohjelmassa toimittaja Tuomas Karemon käytöksestä. Hänet pitää hyllyttää. Luulin jo, että hän oli poistunut Kultakuumeesta, mutta petyin, kun hänen äänensä kuului taas äskettäin. Mitä on tehtävissä? Toivon Tuomaksen lähtevän muihin tehtäviin.

Chromecast-ominaisuutta Yle Areena-sovellukseen odotellessa! :)

Mistä johtunee, että tv-uutiset tulevat nykyään Areenasta tietokoneelle sellaisella resoluutiolla kuin 224 x 126? Se on jo melkoisen epäselvä, etenkin katsottaessa normaalikokoisen telkkarin ruudulta.

Ei pitäisi olla kysymys mistään käyttäjän puolella olevasta yhteysongelmasta ainakaan, kun muut ohjelmat tulevat normaalisti, resoluutiolla 704 x 396 tms.

Hyvin vuosia toiminut Areena on pilattu pahoin. Resoluutio ja ääni sen mukana putoaa kelvottomaksi n. puoleksi katselun ajasta. Kuvan "parantuminen" muina aikoina ei ole merkittävä. Sen lisäksi resoluution vaihdos "jumittaa" selaimen. Sen seurauksena tunnin ohjelmaa saa käynnistellä kymmenenkin kertaa uudelleen. http://www.rtve.es/noticias/directo/canal-24h/ toimii edelleen hienosti (windowsissakin ?) Käytössä on Firefox- Ubuntu Linux ja 1M kiinteä adsl.

"Mikäli katselussa on ongelmia, kannattaa kokeilla Asetukset-näkymästä videon laadun vaihtoa."
Voitteko antaa Step by Step-ohjeet miten ja mistä tuo HLS-asetus vaihdetaan? Olen kahlannut Android 4.2.2 Asetukset osion läpi ja en vaan löydä tuollaista asetusta.

Kokeilin Yle Areenaa myös vanhemmalla Android 4.1.1 toisessa tabletissa ja samalla nettiyhteydellä - siinä yllätykseksi videot toistuivat hyvälaatuisina. Ihmettelin hetken, että mikähän mättää kun tässä toisessa tabletissa versiolla 4.2.2 videot toistuvat aina surkealla laadulla vaikka olen kokeillut vaihtaa Androidissa kaikkia resoluutioita 1080p, 720p, 576p. Sitten löysin netistä tiedon, että vanhempi Android 4.1 ei tue vielä HLS:ää, mutta Android 4.2 tukee sitä.

Kiitos vastauksesta, jonka sain Yle Areenan Palaute osion kautta. Siellä kehotettiin klikkaamaan ruudussa näkyvää kolmea palkkia kun Yle Areenan ohjema avautuu. En löytänyt mitään kolmea palkkia, mutta siellä ruudun alaosassa löytyi kolme päällekkäin olevaa pistettä joita klikkaamalla alkoi tapahtua.

Nyt toimii kun klikkasin niitä kolmea pistettä siellä Androidin työpöydän alaosassa olevassa tehtäväpalkissa kun olin ensin avannut Yle Areena-ohjelman. Sitten sen Androidein tehtäväpalkin yläpuolelle tuli uusi palkki jossa piti klikata Asetukset-linkkiä. Sitten tuli esiin valikko jossa oli oletuksena "Automaattinen" - vaihdoin sen kohtaan "Korkea" ja sitten alkoi videot näkymään kohtuullisen hyvällä resoluutiolla kun ne aikaisemmin näkyivät hyvin suttuisina ja tekstistä ei saanut kunnolla selvää.

Jarkko Antikainen kirjoitti:

Perheemme pääasiallinen väline Areenan ohjelmien katsomiseen kun nimenomaan on PS3.

Iso aukko asiakaspalvelussa, kun tällainen aukko saatiin aikaiseksi. Yle oli toki tietoinen PS3 käyttäjien isosta lukumäärästä.

JPM kirjoitti:

Hyvin vuosia toiminut Areena on pilattu pahoin. Resoluutio ja ääni sen mukana putoaa kelvottomaksi n. puoleksi katselun ajasta. Kuvan "parantuminen" muina aikoina ei ole merkittävä. Sen lisäksi resoluution vaihdos "jumittaa" selaimen. Sen seurauksena tunnin ohjelmaa saa käynnistellä kymmenenkin kertaa uudelleen. http://www.rtve.es/noticias/directo/canal-24h/ toimii edelleen hienosti (windowsissakin ?) Käytössä on Firefox- Ubuntu Linux ja 1M kiinteä adsl.

Mielestäni ei ole YLE:n vika jos oma nettiyhteys ei riitä toistamaan parempi resoluutioista kuvaa. Olisiko aika siirtyä moderniin aikakauteen ja hylätä kivikautinen 1M nettiyhteys. Puhelimen 3g kin on nykyään nopeampi ja toimivampi kuin 1M adsl, puhumattakaan 4g:stä (lte). Kannattaa paneutua nykyaikaisen teknologian mahdollisuuksiin myös sen takia ettei laajakaistan tarjoava yritys pääse mielivaltaisesti kiskomaan liian kovia hintoja laaduttomasta yhteydestä. Jos kiinteästi ei parempaa nettiä saa kotiin vedettyä, kannattaa miettiä mobiili laajakaistaa ja sen tueksi asianmukaisia laitteita (antenni katolle ja laadukas modeemi), sillä operaattorien useimmiten tarjoamat halvimmat "netti tikut" aiheuttavat vain päänsärkyä ja vääriä johtopäätöksiä langattoman laajakaistan toimivuudesta!

Markkinoilla on nykyään niin monia eri kokoisia ja raudaltaan eroavia laitteita, että kaikkien laitteiden täydellinen tukeminen on liki mahdotonta. Esimerkiksi pelkästään Android puhelimiin sovelluksen tekemiseen on otettava huomioon Suomessakin satoja eri laitteita. Ei ole olemassa yhtä sovellusta tai pohjaa, joka toimisi täydellisesti jokaisessa laitteessa. Jos varmuutta haluaa, kannattaa hankkia laite valmistajalta joka tekee omaan alustaansa pohjautuvia laitteita. Tällöin laitteiden speksit usei ovat lähes samanlaisia ja ohjelmat toimivat niissä varmemmin (kunhan ohjelma ensin on tehty tukemaan kyseistä teknologiaa). Esimerkiksi tästä syystä monet ohjelmat ovat "laadukkaamman" oloisia ja toimivat paremmin iOS laitteilla, kun laitteiden eroavaisuudet ovat hyvinkin pieniä.

eljas kirjoitti:

Mielestäni ei ole YLE:n vika jos oma nettiyhteys ei riitä toistamaan parempi resoluutioista kuvaa.

Kun käyttäjä ei pääse itse valitsemaan minkä laatuista videota haluaa katsoa, se on ehdottomasti Ylen vika.

eljas kirjoitti:

Markkinoilla on nykyään niin monia eri kokoisia ja raudaltaan eroavia laitteita, että kaikkien laitteiden täydellinen tukeminen on liki mahdotonta. Esimerkiksi pelkästään Android puhelimiin sovelluksen tekemiseen on otettava huomioon Suomessakin satoja eri laitteita. Ei ole olemassa yhtä sovellusta tai pohjaa, joka toimisi täydellisesti jokaisessa laitteessa.

On olemassa html5 standardin mukainen tapa upottaa videoita sivuille. Se ei vaan Ylelle kelpaa. Yle mieluummin kumartaa selkärangattomasti tekijänoikeusmafialle ja pyllistää toimintansa maksajille, siis meille yle-veron maksajille. Nykyinen menettelytapa tehdä joka laiteryhmälle omia sovelluksia on pitemmän päälle täysin kestämätön. Nykytyylillä tulee aina olemaan laitteita, joille ei ole tukea.

Laissa Yleisradio Oy:stä säädetään seitsemännessä pykälässä: "Yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin." Yle Areena ei ole vielä koskaan ollut 'jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin' eikä tällä menolla tule sitä koskaan olemaan. Yleläiset nähtävästi luulevat yhtiönsä olevan valtio valtiossa, jonka ei tarvitse vähääkään välittää eduskunnan säätämästä laista.

laadun heittely on kyllä erittäin epämiellyttävää, noin puolet ohjelman kestosta menee surkealla laadulla. automaatioista ei minusta ole oikein missään ollut mitään hyvää, ei tässäkään. toivottavaa olisi edes saada itse päättää haluaako sahata laatujen välillä vai ehkä odotella sekunnin pari parempaa laatua.

ja kyllä, avaruusaika ja html5!

Suorien lähetysten laatu, silloin kun se ei satunnaisesti tipahtele pikselimössöksi, on nykyisin kieltämättä parempi, kiitos siitä.

Sen sijaan Areenasta jälkikäteen katsottavien tallenteiden kuvarajaukselle on osapuilleen samassa yhteydessä tapahtunut jotain, mikä tekee katselemisesta tuskaa. Uutisissa, ajankohtaisohjelmissa ja monissa muissa ei nimittäin enää jälkikäteen katsottaessa näy koko kuva, vaan kummallinen tiukemmin rajattu versio. Koska kuvaa on rajattu kaikilta reunoilta, leikkaantuvat esimerkiksi uutisten alatekstit keskeltä poikki, ja monen Ylen ammattilaisen huolella hiomat kuvakulmat ja grafiikat ovat muutenkin mennyttä. Suurin harmi tästä on tietenkin meille katsojille. Jos linkki sallitaan, on esimerkkikuva tässä: http://s4.postimg.org/i6vd0t49p/yle_areena_fibat.png

Jokin on ilmeisesti mennyt Areenan päässä pieleen. Vika ilmenee ainakin OS X:n Safrilla, Firefoxilla (tuorein Flash) sekä iOS-laitteiden Yle Areena -sovelluksen kautta katseltaessa. Suorissa lähetyksissä sitä ei ole, eikä kaikissa tallenteissakaan, mutta päivittäiset omatuotantoiset ohjelmat, kuten uutiset ja ajankohtaisohjelmat kaikilla kielillä ovat kärsineet viasta jo pidemmän aikaa.

Toivottavasti joku areenalainen ottaa asian selvitettäväkseen!

Mitä on tapahtunut huhti- ja toukokuun vaihteess, kun sarjat ja elokuvat eivät enää näy i padilla? Tulee ilmoitus, etti ohjelmaa ole julkaistu tai se on poistunut.

Tarkoittaako nämä uudistukset käytännössä sitä että Yle Areena ei enää ole katsottavissa (eikä tulekaan) Windows 7.x puhelimilla?

Aikaisemmin hyvin toiminut Yle Areena on muuttunut LG televisiossa käyttökelvottomaksi. Kuva on alussa hyvä, mutta pikselöityy hetken kuluttua ja puhe muuttuu pikkuoraviksi. LG:n tuessa epäilivät, että syynä voi olla tuo adaptiivinen streamaus. Netin nopeus on 16-20 Mbit/s, televisiossa toimii Netflix ja YuoTube HD videot, joten nettiyhteyden tasosta ei liene kyse. Samassa verkossa YleAreena toimii tietokoneen selaimella ja Samsung tabilla, joten ilmeisesti tuo uusi tekniikka ei ole yhteensopiva LG.n selaimen kanssa (vaikka siinä on Flash 11 tuki) Harmittaa että näiden uudistusten jälkeen Areenaa täytyy tihrustella postikortin kokoisista mobiililaitteista, kun jo ehti tottua että se on normaalia TV tarjontaa.

Täällä on kymmeniä kysymyksiä ja kommentteja mutta kukaan ei tunnu niihin vastailevan. Onko tässä mitään järkeä?

Sivut

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

Blogiarkisto