Uuden Areenan ensimmäinen viikko

Uusi Areena on pyörinyt kaikille Areenan käyttäjille nyt viikon verran. Alla lyhyt katsaus havintoihin ja palautteeseen.

Areenan kävijämäärä ja käyttäjien palvelussa viettämä aika eivät merkittävästi ole muuttuneet vanhan Areenan viimeisestä viikosta. Tämä kertonee siitä, että uuden palvelun käyttö onnistuu suhteellisen hyvin. Toisaalta käyttäjiä ohjattiin vanhasta Areenasta beta-vaiheessa olleen palvelun puolelle muutaman viime viikon aikana varsin ponnekkaasti, joten uusi Areena ei tullut käyttäjille suurena yllätyksenä.

Palautetta uusista ominaisuuksista on tullut tasaiseen tahtiin. A-Ö -listausta on moitittu aiempaa huonommin käytettäväksi, mutta uudesta hausta on tullut runsaasti positiivista palautetta. Uusi ulkoasu jakaa mielipiteitä: joidenkin käyttäjien mukaan se on mukava ja selkeä, toisten mielestä vanha oli parempi.

Selviä teknisiä ongelmia Areenan toimivuudessa on ollut muutamia. Näkövammaisilta olemme saaneet palautetta Areenan heikosta toimivuudesta lukuohjelmilla. Olemme tietoisia tästä ja korjaamme näitä ongelmia mahdollisimman nopeasti.

Radio-ohjelmien lataus omalle koneelle on nikotellut. Tämän ongelman taustalla on Ylen välimuistipalvelin, joka joko katkaisee latauksen niin, että lataaja saa vain osan ohjelmasta koneelleen tai estää ohjelman lataamisen kokonaan. Jotkut käyttäjät eivät ole kärsineet ongelmasta, toiset taas ovat. Korjaamme tätä ongelmaa.

Joillakin käyttäjillä Areenasta toistettavien videotiedostojen ääni ei ole ollut samassa tahdissa kuvan kanssa. Tälle ei ole toistaiseksi syytä tiedossa, mutta tutkimme asiaa.
Lisäksi joidenkin suorien lähetysten kohdalla lähetys on alkanut Areenassa pahimmillaan vasta pari minuuttia lähetyksen alkamisen jälkeen. Tämä ongelma on tänään tehdyn korjauksen myötä kunnossa.

Kiitos kaikille palautetta antaneille. Palautetta ja havaintoja kannattaa edelleen lähettää Areenan palautelomakkeen kautta, Areenan Facebook-ryhmässä sekä tietenkin kommentteina tähän blogikirjoitukseen.

Asiasanat: 

63 kommenttia

Mites se iPad-sovellus? Edelleen Ylen ATK-osaamisen ulottumattomissako?

Koska Sony Bravia tv:n areena sovellus muuttuu?

iPad-sovellus on juuri tulossa atk-osaamisemme ulottuville. Eli muutama viikko vielä. Bravia-sovellus uusiutuu sekin lähiaikoina, kerromme näistä heti, kun aikataulut varmistuvat.

Runsaasti pätkimistä esiintyy. Mitä on tehtävissä?

TV-ohjelmat pätkii tosi runsaasti ja Areena ei enää avaudu ollenkaan.
Vanha systeemi oli ehdottomasti aina toimiva, mutta tämä nykyinen ei näytä toimivan ollenkaan.
Toivomuksenamme Ylelle on, ettei meidän kuuntelija-katsojien (asiakkaanne itse) tarvitse latailla ja ruveta tyhjentelemään palkkejaan, muuttaakseen pääsyä Areenan ohjelmistoihinne.. vaan se kuuluu Ylelle itselleen laatia sellaiset uudistukset, jotka pelaavat asiakkaittenne laitteissa ilman muutostehtäviä.

YLE Areenan Sonyn BRAVIA-televisioiden kautta.
Uudistuksen jälkeen videokuvan laatu meni huonoksi ja äänen voimakkuus liian kovaksi.

Pleikalla ensin hävisivät kaikki tekstitykset, sitten loppui ohjelmien päivittyminen jo yli viikko sitten. Selainversiosta aukeaa alkusivu, mutta siitä ei pääse mihinkään. Turhauttavaa!

Mihin ihmeeseen hävisi Muistojen bulevardi 29.5.2012?
Jotenkin tuntuu että Jake Nymanin ohjelmat kärsivät selittämättömistä "vaikeuksista", kuten tämäkin Jaken laatima konsertti.
Jake on lähes ainoa juontaja, joka soittaa kappaleet kokonaan, ei puhu, eikä puuskuta kappaleiden päälle, eikä turhia löpise korostaakseen omaa egoansa.

t. Rane, musiikista nauttiva "kaikkiruokainen"

Tulipa tässä mieleeni, että olisi kiva, jos Areenan ohjelmien kohdalla olisi tiedoissa uusintalähetyksen aika! Auttaisi paljon, esim. nyt tämän yllättäen tulleen Amerikka kiduttajana -dokumentin kohdalla...
Olisi mukavaa asiakaspalvelua...

Valittajille : MTV3n Katsomo se vasta paska onkin! Surkea kuvanlaatu ja sekin nykii, ellei huononna kuvanlaatua entisestään :-(
Pitäis vissiin olla 100Mb netti...

Poistakaa kaikki muut väkivalta/tappelu/hirveydet ja näitä ihania ihmissuhde sarjoja tilalle!
Pois kaikki amerikkalaiset murhan opetussarjat, niitä tulee kaikki illat uusintoina parhaaseen
katseluaikaan. Ei paljon auta vaikka niissä on ikäraja, ne pitää poistaa.....

Lisää tällaisia mukavia sarjoja 2-selle, kun kerran kerjäätte pyyntöjä mitä me katsojat haluaisimme katsoa kiitos!
EI AINAKAAN ENÄÄ UUSINTOJEN UUSINTOJA, HERRA PARATKOON....

Meni todella syteen tuo teidän uudistuksenne! Mitään ei viitsi enää seurata kun tekstit ovat hävinneet niistä harvoista sarjoista mitä voisi mahdollisesti katselle.
Miksi aina pitää "uudistaa" kun niistä ei kuitenkaan tule parempia. Minun ymmärtääkseni vanhaa uudistetaan jotta saataisiin parempi, nyt on käynyt toisin päin!

Hyvästi areena. Enää en voi ladata ohjelmia omalle koneelle. Huonolla linjalla se oli loistava systeemi. Onneksi katsomo ja ruuru vielä toimivat.

Podcastien osoitteet on ilmeisesti muuttuneet: esim. Nousevan Auringon Talon vanha osoite http://areena.yle.fi/ohjelma/ca43caa86797cc3c851e660fe1d6d78d/feed/podcast lakkasi toimimasta ainakin Logitechin Squeezebox nettiradiolla. Uusi osoite onkin http://areena.yle.fi/api/search.rss?id=1255806&media=audio&ladattavat=1 , ja toimii OK.

Iloitsin liian aikaisin: vaikka uudella osoitteella Podcastien tiedot(esim. jaksot, biisit) tulevatkin näkyviin, niin soittaminen ei onnistukaan...

Yritän katsoa Lea Sommeria, mutta mikään ohjelmista ei avaudu? Missä vika?

Anna-Liisa Sairanen kirjoitti:

Meni todella syteen tuo teidän uudistuksenne! Mitään ei viitsi enää seurata kun tekstit ovat hävinneet niistä harvoista sarjoista mitä voisi mahdollisesti katselle.
Miksi aina pitää "uudistaa" kun niistä ei kuitenkaan tule parempia. Minun ymmärtääkseni vanhaa uudistetaan jotta saataisiin parempi, nyt on käynyt toisin päin!

Kerrotko esimerkin tai pari ohjelmista, joista tekstitys tällä hetkellä puuttuu? Tekstitysongelmaa nimittäin korjattiin juuri alkuviikosta.

pettynyt kirjoitti:

Hyvästi areena. Enää en voi ladata ohjelmia omalle koneelle. Huonolla linjalla se oli loistava systeemi. Onneksi katsomo ja ruuru vielä toimivat.

Kaikki ladattavat radio-ohjelmat ovat kyllä edelleen ladattavissa Areenasta. Jos huomaat jonkin putteenn, niin kerro ohjelman nimi ja/tai osoite tänne.

Gunnel Salminen kirjoitti:

Yritän katsoa Lea Sommeria, mutta mikään ohjelmista ei avaudu? Missä vika?

Mitä tapahtuu, kun yrität katsoa ohjelmaa? Olethan päivittänyt Flash-soittimen? Ohjeet tähän löytyvät Areenan ohjesivuilta, http://yle.fi/yleisradio/areena-ohjeet/apua-ongelmatilanteisiin/flash-player-ja-areenan-mediasoitin

Taas tämä uusi uljas Areena kenkkuilee, eilen loppuivat radio-ohjelmat klo 17 uutisiin ja tänään oli ensimmäisenä klo 8.10 YLE Lappi ja sillä välillä ei ollut mitään. Markus Kajon Ajatusten miljoonalaatikko olisi ainakin pitänyt olla! Miksi ihmeessä uusi Areena piti ottaa käyttöön näin onnettoman keskeneräisenä, että kun yksi ongelma ratkeaa (radio-ohjelmien lataaminen alkoi pitkän takkuilun jälkeen onnistua) niin toinen jo pukkaa päälle!

Onko Yle Areenan Android-sovellus uudistumassa lähiaikoina?
Androidin sovelluskaupassa on edelleen ladattavissa vanha sovellus.

nyt areena toimii taas :) mutta missä on Lewis...?

kun areena uudistettiin ei sen jälkeen enää tekstejä näkynyt.
käytän macbook pro:ta.
olen pettynyt.

Hei!
Ensiksi kiitokset suorien lähetysten korjaamisesta; uutisten ja ajankohtaisohjelmien katselu oli melko turhauttavaa, en nimittäin yhtä ainutta kertaa onnistunut saamaan lähetystä ruutuun ennen kuin 2-3 minuuttia ohjelman alun jälkeen (katson Areenaa päivittäin), ja siinä ajassa meni otsikot ja asioiden käsittelyn näkökulmat ohi.
Sitten olisi kysymys: mikä idea on ollut muuttaa tallenteiden kelaus nuolinäppäimillä niin, että tallenne hyppää ohjelman pituudesta riippuen jopa useita minuutteja eteen-/taaksepäin muutaman sekunnin sijaan? En oikein keksi mitään järkevää syytä tai käyttötarkoitusta tähän, ehkä jonkin rajoittuneemman välineen käytössä korkeintaan. Ns. normaalilla tietokoneella katseltaessa tällainen "chapter"-hyppely olisi paljon helpompi suorittaa hiirellä, mutta hiiri taas ei sovellu lyhyeen, muutaman sekunnin kelaukseen kuin kokoruututilassa.
Ja jos tähän jokin hyvä syy löytyy eikä toimintaa olla muuttamassa, onko tuon soittimen toimintaa mahdollista muokata esim. Javascriptillä, vaikkapa Firefox/Greasemonkey yhdistelmällä? En kysy tarkkoja ohjeita, niitä voi sitten opiskella omalla ajallaan, vaan yleensäkään mahdollisuutta siihen esim. Areenan API:n kautta.
Tätä ja paria muuta pienempää ongelmaa lukuun ottamatta minun mielestä Areenan uudistaminen on ollut varsin onnistunut, ainakin nyt kun alun nikottelut ovat jo historiaa - siis minulle, muilla näyttää vielä ongelmia riittävän...
Kiitos!
Ps. Onpa omalaatuinen valinta nappulalle keksitty kommentin lähettämiseen: "Tallenna"?!?!

Venlojen viesti ei näy Ruotsissa lupauksista huiolimatta. Missä vika?

Rane kirjoitti:

Mihin ihmeeseen hävisi Muistojen bulevardi 29.5.2012?
t. Rane, musiikista nauttiva "kaikkiruokainen"

Kadonneen musiikin arvoitus jatkuu: 14.6. 15.6 ja 19.6. ohjelmia ei löydy lainkaan. Levylistat kyllä mainostavat ohjelmia, joita ei pysty kuuntelemaan. Korjaajat taisivat jäädä lomille jo? Jatkakaa kuunteluaikaa vastaavasti.

Mihin ihmeeseen hävisivät aamu-tv:n suorat lähetykset?

Haluaisin tietää miksi ihmeessä Juhannuksen Eftersnack-juhlalähetyksessä ei ollut tekstitystä lainkaan!
Pettymys oli suuri, ja toivoisin uusintaa tekstityksen kera.

Miksi tekstityksen fontti on joku times roman? Jos tv:n puolella piti ihan englannista asti hakea uusi selkeämpi fontti, niin miksi areenan fontti piti vaihtaa huonompaan?

Niin tuo fontti on aika kamala eikö voitaisi palata siihen mikä oli alunperinkin uudessa areenassa jo alausta asti

Areenan playstation3 sovellus paivittyi maanantaina. Kiitos siitä, hienosti toimii. Nyt voi sanoa etta kannatti odottaa.

karde kirjoitti:

iPad-sovellus on juuri tulossa atk-osaamisemme ulottuville. Eli muutama viikko vielä. Bravia-sovellus uusiutuu sekin lähiaikoina, kerromme näistä heti, kun aikataulut varmistuvat.

Nyt on kulunut jo kuukausi :-) Saamme siis iPad-sovelluksen ihan lähipäivinä?

Muistojen bulevardin 14.6.,15.6.,19.6. ja 20.6. ohjelmat puuttuvat edelleen. Taisivat hukkua kokonaan, ette vain kehtaa tunnustaa...

Toisinaan olen törmännyt radio-ohjelmaa Areenasta kuunnellessani siihen, että ohjelma jää ikävästi kesken. Tällä hetkellä kaivertaa kaksi: Muistojen bulevardi 26.6.2012 ja Radiopersoona Adolf Turakainen 30.11.2011. Ensimmäinen pätkähtää n. 30 min kohdalla, jälkimmäisestä kuunneltavissa vain reilut 14 minuuttia. Pieniä murheitahan nämä, mutta varsin harmillisia kun intensiivisesti kuuntelee ja sitten pätkähtää. Muuten kyllä mainio tämä uusikin Areena, kiitoksia oikein paljon.

Minulla Nokian E7 uusimmilla päivityksillä eikä edes mobiiliareena (m.yle.fi) enään toimi: minuutin uutuset on ainut joka edes käynnistyy, mutta jumittaa pian. Muut ohjelmat myös radio, päätyvät odottelun jälkeen ilmoitukseen, että palvelimeen ei voi muodostaa yhteyttä.. Onko mobiiliareenaan tulossa päivityksiä?

hei miksi ei kaikki ylen kanavilta ohjelmat ole katsottavissa jälki käteen arenassa

Avasin pitkästä aikaa Areenan ja huomasin kuinka helppoa oli nyt löytää Ylen radioasemat. Mahtavaa, kiitos, että saan olla taas lähellä kotimaata aamuisin ja iltaisin.

8.7.2012 Afhanistan

Ylen muut uutiset paitsi pohjanmaan alueuutiset näyttävät löytyvän nokia tv:n yle areena palvelusta. Onko mahdollista, että myös nämä uutiset saataisiin nokialaiseen näkyville?

Tohtorit-sarjan jaksojen tekstitys on kulkenut koko viikon puolitoista viikkoa jäljessä. Viitsisikö joku vaivautua synkronisoimaan ne, kiitos.

Sori, siis piti sanomani, että Tohtorit-sarjan tekstitys on kulkenut tämän viikon puolitoista MINUUTTIA jäljessä, ei sentään puoltatoista viikkoa :) Mutta puolentoista minuutinkin viive on harmillinen.

Anonyymi kirjoitti:

Sori, siis piti sanomani, että Tohtorit-sarjan tekstitys on kulkenut tämän viikon puolitoista MINUUTTIA jäljessä, ei sentään puoltatoista viikkoa :) Mutta puolentoista minuutinkin viive on harmillinen.

Hahhah, minä jo rupesin kuvittelemaan että olisipa aika hassua jos olisi puolentoista viikon takaisen ohjelman tekstit, voisi tulla tahatonta huumoria kun henkilöt sanoisivat jotain ihan tilanteeseen sopimatonta.

Miksi ainoastaan kaikki tylsät ohjelmat näkyvät ulkomailla?

Jukka kirjoitti:

Iloitsin liian aikaisin: vaikka uudella osoitteella Podcastien tiedot(esim. jaksot, biisit) tulevatkin näkyviin, niin soittaminen ei onnistukaan...

Sama homma Onkyo TX-8050:n kanssa. Ottaa pattiin.

Missä se Ipad-sovellus kuppaa. Lupailtu jo kuukausi tolkulla, mutta eipä ole näkynyt. Ei hyvä YLE.

Antiikkia, antiikkia -ohjelmasta näkyy webissä tänään tiistaina 17.7. tulevan sunnuntain jakso ("esitetty su 22.7.2012") , eikä viime sunnuntain jaksoa.

Milloin moniosaisiin ohjelmiin/sarjoihin mahdollisuus kääntää jaksojen näyttöjärjestys (nyt uusin ensin)? Koittakaapa aloittaa Välskärin kertomukset osasta 1...

Yle Areenan videoita ei ole mahdollista avata, virheilmoitus 303 tai muu vastaava, siitäkin huolimatta, että käytössä uusin flash player/selain versio.

Mika kirjoitti:

Missä se Ipad-sovellus kuppaa. Lupailtu jo kuukausi tolkulla, mutta eipä ole näkynyt. Ei hyvä YLE.

Näköjään aivan turha täällä mitään kysellä, ei kukaan YLEn väestä näytä käyneen tätä blogia lukemassa sitten toukokuun lopun. Mutta se iPad-sovellus olisi ollut juuri näin kesälomamatkojen aikaan tervetullut; harmi että lupaukset sen pikaisesta julkistamisesta osoittautuivat taas katteettomiksi.

Ipad-sovellus löytyy Apple Storesta.

pädisti kirjoitti:
Mika kirjoitti:

Missä se Ipad-sovellus kuppaa. Lupailtu jo kuukausi tolkulla, mutta eipä ole näkynyt. Ei hyvä YLE.

Näköjään aivan turha täällä mitään kysellä, ei kukaan YLEn väestä näytä käyneen tätä blogia lukemassa sitten toukokuun lopun. Mutta se iPad-sovellus olisi ollut juuri näin kesälomamatkojen aikaan tervetullut; harmi että lupaukset sen pikaisesta julkistamisesta osoittautuivat taas katteettomiksi.

Anne kirjoitti:

Ipad-sovellus löytyy Apple Storesta.
Ei muuten löydy. Vain iPhone-sovellus on App Storessa. Se toimii iPadissakin mutta YLE on siis luvannut oman sovelluksen iPadille.

pädisti kirjoitti:
Mika kirjoitti:

Missä se Ipad-sovellus kuppaa. Lupailtu jo kuukausi tolkulla, mutta eipä ole näkynyt. Ei hyvä YLE.

Näköjään aivan turha täällä mitään kysellä, ei kukaan YLEn väestä näytä käyneen tätä blogia lukemassa sitten toukokuun lopun. Mutta se iPad-sovellus olisi ollut juuri näin kesälomamatkojen aikaan tervetullut; harmi että lupaukset sen pikaisesta julkistamisesta osoittautuivat taas katteettomiksi.

Sivut

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

 

Blogiarkisto