Vastauksia usein esiintyneisiin palautteisiin beta-versiossa
Viime päivinä Areenan beta-version käyttö on lisääntynyt voimakkaasti. Olemme ohjanneet joitakin asiakkaita uuteen palveluun vanhasta Areenasta, ja lisäksi Ylen ilmeuudistuksen johdosta uudistunut Yle.fi -palvelun ylänavigaatio ohjaa asiakkaat nyt Areenan beta-versioon. Lisääntynyt beta-käyttö on tarkoittanut myös runsaasti uutta palautetta palvelusta. Seuraavassa listattuna asioita, jotka palautteen perusteella puhuttavat eniten.
- Tekstitys ja sen puute tietyistä ohjelmista sai paljon mainintoja, ja ongelmia tämän suhteen on jo saatu korjattua.
- Moni on kaivannut mahdollisuutta avata ohjelma katseltavaksi uuteen ikkunaan, sekä mahdollisuutta säätää tämän ikkunan kokoa. Tämä ominaisuus on tiimin työlistalla, ja on tulossa lähiaikoina.
- Sekä video- että audiomuotoisten sisältöjen lataamisessa on ollut myös valitettavasti ongelmia viime päivinä. Bugi on tiedossa, ja tätä harmillista vikaa korjataan parhaillaan.
- Uutisten löydettävyys ja tuoreus puhutti palautteessa paljon. Uutisohjelmien löydettävyyteen vaikuttaa paitsi Areenan hakukone ja listaustavat, myös tuoreet Yle Uutisten nimimuutokset. Areenan hakukonetta optimoidaan jatkuvasti siten, että se tuottaisi myös uutissisältöjen osalta parempia tuloksia. Käytännössä tutkimme jatkuvasti hakukoneeseen syötettyjä termejä ja rakennamme tarvittaessa yhteyksiä hakutermien ja ohjelmien välille. Myös uutisten tuoreuteen kiinnitetään huomiota, ja pyrimme luonnollisesti siihen, että voimme tarjota kuunneltavaksi ja katsottavaksi aina uusimmat uutiset. Koska uutiset on luonnollisesti erittäin merkityksellinen sisältöryhmä myös Areenassa, sille on oma päätason kategoriansa, jonka alle koostetaan sekä toimituksellisesti että automaattisesti listoja uutislähetyksistä.
- Saimme muutaman kommentin myös ajankohtaisohjelmien suorien lähetysten löydettävyydestä. TV1:n sivuilta löytyy hyvä yhteenveto lähetyspaikoista, ja kannattaa huomata, että myös Areenan uudessa versiossa on sivu, joka listaa suorat lähetykset. Täältä löytyvät myös samanaikaisesti TV:n kanssa suorana lähetettävät ajankohtaisohjelmat. Suorien lähetysten kanssa on ollut muutamia yleisiä ongelmia viime päivien aikana. Tiimi paiskii kovasti töitä jotta tämäkin asia saataisiin kuntoon mahdollisimman pian.
Kiitos niin positiivisesta kuin negatiivisestakin palautteesta. Olemme etuoikeutettuja saadessamme niin paljon kommenttejanne. Vaikka emme pystykään vastaamaan avoimen lomakkeen kautta tulleeseen palautteeseen, jokainen lähetetty lomake luetaan ja sekä bugit että kehitysehdotukset kirjataan.
11 kommenttia
La 10.03.2012 @ 15:54
Voi perskeles! Uutisten päivitys tökkii pahasti. Tarjoo tuoreimpana jotain pe aamuteevee pätkää!
La 10.03.2012 @ 16:07
Jaa mutta löytyhän betan puolelta sentään klo 18.00 lähetys.SIIS 18.00! Kuka ylipäänsä kaipaa noin vanhoja uutisia.Uutisista vois olla katsottavissa vain 2-3 viimesintä.
Su 11.03.2012 @ 12:48
"Uutisista vois olla katsottavissa vain 2-3 viimesintä."
Sinä siis päätät mitä kukin haluaa katsoa?
Su 11.03.2012 @ 13:12
Käytän paljon RSS-syötteitä ja kiinnitin huomiota että beta-areenassa syötteet löytyvät helpommin ja niitä jo lukijaani lisäilinkin, mutta arveluttavaksi lisäilyn teki noiden rss-syötteiden osoiteet, jotka eivät varmaan tule säilymään pysyvästi tuon kaltaisina. Onko jotain paikkaa, mitä voisin seurata, jossa tullaan tulevista muutoksista tiedottamaan? Onko se mahdollisesti tämä blogi vai laitatteko vanhoihin rss-syötteisiin viimeiseksi viestiksi mahdolliset uudet osoitemuutokset, jolloin ei jäisi mitään oleellista näkemättä?
Ti 20.03.2012 @ 00:23
Hei hyvät ystävät. Ihan hirvittää Ylen puolesta huomata, että vielä tiistain puolella on saatavissa tuoreimpana uutislähetyksenä klo 18.00 uutiset. Mistä tämä johtuu, koska aikaisemmin kaikki toimi mallikkaasti ja jutut tulivat suhteellisen tuoreina Areenaan. Maikkari vetää tässä nyt nettikatsojat, sillä heillä tätä ongelmaa ei ole. Toivon Ylen suurena ystävänä, että kyseessä on hyvin tilapäinen, muutoksista johtuva asia, eikä ajatus, että uutisiahan ne ovat viimeviikonkin uutiset ja saavat kyllä kelvata netissä. Tsemppiä kehitystyöhön!
Ti 20.03.2012 @ 08:21
Joo, ohjelmat päivittyvät huonosti, hitaasti tai jättävät ilmaantumatta kokonaan betaan, vaikka vanhassa areenassa ovatkin tuoreeltaan esillä. Moni täältä puuttunut ohjelma on löytynyt vanhasta areenasta, toivottavasti ette mene sitä ihan heti sulkemaan. Ja miksi uudesta areenasta on kätketty katselu- ja kuuntelukerrat? Se on vanhassa areenassa mukavaa avoimuutta.
Ti 03.04.2012 @ 21:39
"Uutisista vois olla katsottavissa vain 2-3 viimesintä."
Sinä siis päätät mitä kukin haluaa katsoa?
Jokainenhan nyt haluaa pari vuotta vanhoja säätietoja kuunnella, varsinkin kun ne ovat ruotsiksi: http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/radio/1265875
Kunpa joku Ylellä oppisi laittamaan ohjelmia niin, että RSS-syotteissä ei olisi sekaista sillisalaatia riippuen siitä, kuka on sattunut tallenteen asettamaan. Huoh.
Su 06.05.2012 @ 07:11
yksinkertaistakaa koko ohjelma.EI PÄÄSE KATSOMAAN HALUTTUA OHJELMAA.syynä on;vaikka ko.ohjelman löytääkin,niin se ei lähde käyntiin,vaikki kuinkia klikkais ko.kolmionuolta.
Ma 21.05.2012 @ 13:39
Mp3-tiedostojen lataaminen ei onnistu vieläkään, vähänkin pitemmät katkeavat kesken. Vain muutaman minuutin mittaiset saattavat onnistua. Milloin tämä bugi oikein saadaan korjatuksi, kun olen siitä jo aikoja sitten valittanut, tai ottakaa edes maininta lataamismahdollisuudesta pois jos sitä ei kuitenkaan käytännössä ole vaikka teoriassa onkin!
Ti 22.05.2012 @ 17:13
1.3. on jo ollut tämä lataamisvaikeus tiedossa, ettei mp3-tiedostoja saa ladatuksi ihan lyhyitä lukuunotamatta, ja 22.5. ei mitään tietoa asian korjaantumisesta. Milloin tässä asiassa oikein tulee valmista, tuohikuussa pukinpäivän aikaan?