YLE
 
YLE A-Ö

Kovasti keräillyt Arabian kannut 16.02.08

Keräilijän aarteet -sarja on saanut odotetun jatkajansa Arabian kannuja käsittelevästä kirjasta. Tämän kattavan keräilijän oppaan ovat koonneet 20 vuotta Arabian museon johtajana toiminut Marjut Kumela ja keräilyyn, antiikkiin ja sisustamiseen erikoistunut toimittaja Marja Blåfield.

Kirppiksessä vieraillut Marja Blåfield kertoi, että kirja on tiivis tietopankki ja arvokas apuväline Arabian kannujen keräilystä ja historiasta kiinnostuneille.
Kirjassa kaatimien kirjoa havainnollistetaan esittelemällä otteita kolmen eri keräilijän kokoelmista, ja näiden lisäksi kuvitusta täydennetään Arabian museon omilla kannuesimerkeillä. Yhteensä kirja esittelee noin 275 vanhaa kaadinta aina 1800-luvun lopulta alkaen.

Kirjan tiedot kannujen materiaaleista ja valmistusvuosista sekä hyödylliset ja havainnolliset kuvat Arabian leimoista kautta sen historian auttavat varmasti monia keräilyharrastuksessa. Lisäksi mukana on kiinnostavaa tietoa kaatimien historiasta ja tärkeää informaatiota kannujen korjaamisesta.

Arabian suosio on täällä meillä keräilijöiden keskuudessa valtavaa ja maitokannut eivät tee poikkeusta. Vaikka maitoa ei enää kannuista tarjoillakaan, saattaa kannujen keräilyn suosiota selittää se, että Arabian tuotteita on ollut joka kodissa. Ne ovat osa meidän yhteistä muistijälkeämme, juuri sitä, joka nostaa monille mieleen nostalgiset muistot mummoloista ja makeista lapsuuden ajoista.

Arabian kaatimien hinnat ovat viime vuosina nousseet kovasti niin kirpputoreilla, huutokaupoissa kuin nettimyynnissäkin. Kasvaneen keräilyn myötä korreloituneella kysynnällä on varmasti osuutensa asiaan. Keräilijälleen Arabian kannut antavat haastetta, sillä hyväkuntoisena tämän ennen niin arkisen käyttöesineen löytäminen on sekin kasvavan kysynnän myötä aina vain harvemmassa. Oman lisämausteensa keräilyyn antaa se, että Arabian tehtaan tuotannossa olleiden kaatimien lopullinen määrä on edelleen tuntematon. Otettaessa huomioon kaikki eri muoto-, koko-, materiaali- ja koristevariaatiot voidaan puhua yli 2000 erilaisesta kaatimesta.
Ja juuri niiden tunnistamiseen on Arabian Kannuja paikallaan.



Lue aiemmat jutut

Hienoimmat nukkekotini 22.11.2008
Kierrätystä netissä 15.11.2008
Nenäpäivää vietetään taas 14.11.2008
Arabiaa Designmuseossa 25.10.2008
Kirppiksessä vieraili Kaikesta jää jälki -kirjan toimittaja Anja Portin
Suomalaisen painokankaan historia yksissä kansissa 11.10.2008
Keräilykokoelmien vakuuttaminen 4.10.2008
Mitä on ekologinen lastenkulttuuri? 27.9.2008
Kuinoma.fi-sivuston perustaja Markku Jussila vieraili Kirppiksessä 20.9.2008
Sijaismummo Mirja Riihimaa vieraili Kirppiksessä 13.9.
Huoneita ympäri maailmaa 6.9.2008
Kimppakyytejä netistä 17.05.08
Sadoittain kansia yksissä kansissa 10.05.08
Tavarat ja ideat kiertoon 03.05.08
Maatiaiskasveja perhospuutarhaan 26.04.08
Roska Päivässä 19.04.08
Puuhaamo 12.04.08
Luonto-Liiton kevätseuranta 05.04.08
Onkohan tämä humpuukia? 29.03.08
Tavoitteena yhteinen kieli 15.03.08
Ompeluseuroissa tuunataan 08.03.08
Ei vain hernerokkaa 01.03.08
Turhake on tarpeeton esine 23.02.08
Uusia lomaperheitä kaivataan 09.02.08
Taito tehdä – ilo onnistua 02.02.08
Keittiö on kodin sydän 26.01.08
Vanhuus ilman yksinäisyyttä 19.01.08
Sähkö- ja elektroniikkaromua 12.01.08
Syyskauden luovutetut tavarat
Voiko ostamalla vaikuttaa?
90 kuvaa suomalaisten yhteisestä albumista
Lahja "tuntemattomalle merenkulkijalle"
Pienoismallaus
Vaihtorissa keskitytään vaihtokauppaan
Kässäätkö-sivusto tarjoaa paikan muistella koulukäsityöaikoja
Suomeen palaajien Cosmpolitan Club
Pullopoliisi kehottaa valitsemaan pullot tarkasti
MUMS HELPING MUMS
Pääasiassa hattu
Thinglink.org
Kätevästi käsillä
Vehreää luontoa ja kaupunkimaisemaa painokankaissa
Tehdään yhdessä – Opas onnistuneisiin talkoisiin
Mitä on Couch Surfing?
Iris Helkama toimitti Jopo-kirjan
Riitta Eronen tuntee uudissanat rötösherrasta salarakkaaseen
Kiroileva Siili
Nuukuusviikkoa vietetään jälleen
Tytti Huhtaniska kirjoitti Pienen Juhlakirjan
Ourvision on monikulttuurinen laulukilpailu
Geokätköily on aarteenetsintää
Kahvipussin uusi elämä
Jukka Vesterisen intohimona ovat autoaiheiset keräilykuvat
Mikko Paavola kertoi huutokaupoista
Mitä kuuluu? -näyttely kertoo maahanmuuttajien elämän ydintarinoita
Pulmaleluista päänvaivaa Tekniikan museossa
Exlibriksiä keräillään aktiivisesti Turussa
EuroBillTracker jäljittää euroseteleitä ympäri maailmaa
Rakennustaiteen museon näyttely esittelee ekologista rakentamista
Kahvilla keräilijä ja luopuja Kari Rahiala
Joulupatakeräys Suomessa 100 vuotta
Ulla-Maija Salo kokosi kirjan lasten kirjeistä presidentille
Kahvilla Masi-sarjakuvan 50-vuotista historiaa
Esineen tarina -näyttely kertoo maahanmuuttajien tärkeistä esineistä
Rauno Lehtisen kirja johdattaa puhtauden ja kauneuden historiaan
Kahvilla yksin odottaville äideille voimakirjan kirjoittanut Eve Mantu
Kahvilla sirkustutkija Tomi Purovaara
Energiaa säästämällä ilmastonmuutosta vastaan
Apupupu lohduttaa kriisin keskellä
Sari Savikko kokosi isoäidin puutarhavinkit kirjaksi
Rakkausrunot.fi on maailman suurin runokokoelma
Harri Niemi kävelee Helsingin katuja
Remix-näyttely haastaa ajattelemaan toisin
Kirjoituskilpailu etsii tarinoita arkipäivän köyhyydestä
Kahvilla vieraita Maailma kylässä -festivaaleilta
Kahvilla kumpulalainen kyläaktiivi Liisa Isotalo
Hyvää äitienpäivää!
Kahvilla Jutta Evokari Hospitality Clubista
Kahvilla valokuvaaja Veli Granö
Kahvilla Ulla Hoyer Helsingin 40-vuotiaasta Emmauksesta
Kahvilla pappamopoilija Ismo Hannula
Aprillipäivän kahvilla Jouni Paakkinen
Kierrätystaidetta Tampereen Verkarannassa
Kahvilla näyttelijä Kaisla Löyttyjärvi
Mikä on mikätin?
Kahvilla SPR:n Ystäväpalvelun kautta tavanneet ystävättäret
Kahvilla leikkien tuntija Liisa Piironen
Suomalaista talviolympiahistoriaa
Maija Baric toi terveiset nukketeatterin maailmasta
Käsityöbuumi tuli Kirppikselle
Pirkka-niksien parhaimmistoa
Kalsarikulttuuria taidemuseossa
Taito tehdä – ilo onnistua 02.02.08