yle.fi


Erään Tehtaan anatomia

Erään Tehtaan anatomia

28. helmikuuta 2011 Kirjoittaja: Anna-Maija Halonen Kommentit: 3

Marminen, tehtaan trukkikuski (Pentti Helin). Kuva: Jyrki Valkama/YLE

Tehdas on karaktäärivetoinen yhteisökuvaus joka piirtää kuvan tämän päivän Suomesta, sen ihmisistä työläisistä johtajistoon. Kaksitoista osaa on kuvattu, loput kuusi osaa ovat käsikirjoittaja Pirkko Saisiolla työn alla. Sarja saa ensilähetyksensä TV2:ssa 15.helmikuuta 2012.

Tehdasta tehdään kolmen ohjaajan voimin: Juha Lehtola, Jarmo Lampela ja Juha Rosma ohjaavat kukin kolme kertaa kaksi osaa vuorollaan. Tuottaja Hilkka Salo pitää kokonaisuutta käsissään, kuvaajia on kolme, muilta osin kuvausryhmä pysyy melko lailla samana.  Sarja sijoittuu kuvitteelliseen pieneen kaupunkiin, keskeisenä paikkana kenkätehdas Lehtonen Footwear. Henkilöitä sarjassa on paljon, jopa tehdas itsessään on kuin yksi henkilö: muutokset sen toiminnassa vaikuttavat syvästi henkilöihin ja henkilöiden toiminta vaikuttaa tehtaaseen.

Irma Marminen, tehtaan työntekijä (Jaana Järvinen). Kuva: Laura Pohjavirta/YLE

Lehtola, joka ohjasi sarjan ensimmäiset kaksi osaa vuosi sitten, on ensimmäisenä ohjausvuorossa myös toisena tuotantokautena. Kuvaukset aloitettiin viime viikolla keskeisellä kuvauspaikalla, Marmisten perheen studioon lavastetussa kodissa. Koska viimeinen tuotantokausi on vielä kirjoittamatta, ei ole varmaa pystytetäänkö lavaste vielä uudelleen vuonna 2013. Joka tapauksessa koti "säilötään" TV2:n varastoon. 

Kahdessa videossa Lehtola kertoo kuvauspaikan merkityksestä draamassa, suhtautumisestaan koekuvauksiin ja siitä, millaisella aikajanalla Tehtaassa liikutaan:

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.
 

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

- Me vähän odotetaan jo viimeisen tuotantokauden käsikirjoituksia, sanoo Lehtola. Ajatus että se tapahtuu lähitulevaisuudessa, on kiinnostava. Millaiseksi Saisio näkee Suomen muuttuvan?

Lisää näihin:
22
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 01.03.2011, 16:44

Tämä on vain niin totta, kaikki, mitä Lehtola puhuu. Kuuleehan koko ala, kuuleehan?

Anonyymi 22.03.2011, 11:35

En ymmärrä, mitä Lehtola tarkoittaa sanoessaan, että ”Koekuvausten valmisteluissa on valtava työ”. Miten koekuvauksia valmistellaan? Voisiko joku valaista.

Atro Niiniluoto 01.03.2012, 09:57

Aika hurjia tapahtumia. En tiedä, miksi jo eka jakso ei kiinnostanut, vaikka on hyvin näytelty. Tunnistin ainakin Hannele Laurin ja Juha Kukkosen rooleistaan.