ajatusten miljoonalaatikko

  • Kerrostalolle mielialarinki?

    Tiedättehän sormukset, joissa on erikoinen  jalokiven korvike, joka kaiketi kosteuden, lämpötilan tai valonmuutosten perusteella vaihtaa väriä, ja kapitalistin propagandan mukaan kertoo käyttäjänsä mielialavaihteluista. Mood ring, mielialasormus on kai oikea termi tälle ..öö.. tuotteelle.

    Se oli asia numero yksi.

    Sitten asia numero kaksi. Jos ette ole lukenut, niin lukekaa pliiis, kohta, edelliseen blogikirjoitukseen (Otsikko: Tilanne naisten päiden sisällä) tulleet kommentit, joita on useita kymmeniä.

    Kannattaa varata kahvikuppi tai jotain muuta mukavaa siihen oheen, ottaa hyvä asento ja lukea rauhassa. Ei ehkä kannata lukea kaikkia yhdellä kertaa, siten niistä nauttii vielä enemmän.

    Noilla kommenteilla on ainakin minuun merkillinen vaikutus - niistä tulee jostain syystä hyvä ja optimistinen olo. En tiedä miksi - eikä tarvitse tietääkään. En tiedä paracetamolin tai auton polttoaineenruiskutusjärjestelmänkään toimintatapaa, eikä sen tiedon puute ahdista minua pätkääkään, niitä  kiitollisena käyttäessäni.

    Kyseisiä luovia ja osin lähes hepulittavia kommentteja pääsette lukemaan absurdisti klikkaamalla Kommentoi-painiketta, vaikka ette haluaisikaan itse kommentoida (hullu!!) vaan ainoastaan lukea kommentteja.  (Se on vähän sama, kuin jos kirjaston ovessa lukisi ”Täällä voi kirjoittaa kirjoja.” Tai kuin se kuuluisa Windowsin Start-painike, josta Windows suljetaan. (Mikä muuten usein onkin päivän viisain teko. Ja ehkä juuri siksi Windows tekeekin sen usein itse - tai ainakin hyydyttää itsensä salamannopeasti - vieläpä pyytämättä!)) Kommenttiantia on useampi kuin yksi sivu, mutta älkää lukeko ahnehtien, vaan nauttien.

    Sitten palatkaa takaisin tähän nykyiseen blogitekstiin, jota nyt luette, raukka, ja tässä kohtaan, joka on vähäeleisesti mutta nerokkaasti merkitty mustalla äksällä ja oikealla kaarisululla.

    X)

    Edellisen kirjoituksen kommentit luettuanne kuvitelkaa, että kaikki kommentoijat asuvat samassa kerrostalossa, ajattelevat nuo ajatukset yhtä aikaa. Mikä mentaaliradion radioaaltojen tulva!

    Ja mikä määrä tunteita, iloja, kokemuksia, pelkoja - ja yhteisiä pitkäveteistymisen kokemuksia! Ihan kuin kerrostalon kokoinen vertaisryhmä - ihmisten vertaisryhmä, tai ehkä naisten, tässä tapauksessa.

    Mitä jos ihmiset jakaisivat tällaiset ajatukset? Vaikka kerrostalossa. Teippaisivat oveensa jotakin, joka kertoisi siitä, mitä asukkaan mielessä liikkuu.

    Koska ihmisiä kuitenkin ujostuttaa paljastaa ei-anonyymisti ajatuksiaan kovin tarkkaan (kun monet pelkäävät että ei pidettäisi normaalina jos tiedettäisiin mitä se ajattelee, mutta nähtävästi todellisuudessa kaikki ns. normaalit - teidänkin seinänaapurinne ja lattia- ja kattonaapurinne, ajattelevat yhtä järjettömiä ja luovia asioita) niin siksi kerrostalon oven sisäpuolella voisi olla väri- ja tai sanapyörä, ja ovessa sopivan kokoinen aukko. Sitten kun jonakin päivänä on tietty olo, niin pyöräyttää sitä mielialahyrrää oikeaan kohtaan, niin että käytävässä kulkijat näkevät, mikä on asujan fiilis.

    Ehkä järjestelmään voisi kytkeä elektroniikkaa, niin että jos riittävän monella olisi valittuna ”Tökkii jo tää kurakeli ja ikuinen pennin venyttäminen” niin oven sisäpuolella tai eteisessä syttyisi valo, että ”Kurakeliin ja pennin venyttämiseen kyllästyneiden vertais- ja vaihtelunideointiryhmä kokoontuu kuivaushuoneessa klo 18." Tai, toisessa tilanteessa ”Rapussamme on asukas, joka on nyt neljä päivää - ainoana rapussamme - ollut allapäin. Olisiko aika pitää grillijuhlat ja koota piristävä ad hoc -teatteriryhmä miettimään mielen piristystä kaikille talon asukkaille?”

    Vai pitäisikö järjestelmän olla epäsuorempi ja absurdimpi, niin että asukkaat kirjoittaisivat lennokkaampia ajatuksia oveensa - parhaita esimerkkejä tällaisista esimerkeistä voi lukea edelliseen kirjoitukseen jätetyistä mielikuvitusta ilahduttavista kommenteista.

    Mitä olette, hyvä naisväki (jonka mielenliikkeitä tässä lähdettiin alunperin jahtaamaan) mieltä tästä systeemistä?

    Tai siis, miten voisi ihmisten iloksi hyödyntää sitä, että ihmisten mielessä liikkuu niin kivoja ja älyttömiä asioita, että semmoisesta ihmiset ”ilahtuvat ristiin” kun omat ajatukset usein eivät kuulosta mitenkään merkillisiltä, mutta toisten ovat kiinnostavia ja hauskoja ja inspiroivia.

    Miten pitäisi mielialarinki, mentaalisen kerrostalon ”mieliradio” ja ihmisyyden - tai vaikkapa nyt ensin naisten vertais- ja tilapäisesti ja vapaasti muotoutuvan parven tapainen ideointiryhmä toteuttaa?

    Ei siis mitään jäykkää organisaatiota, vaan jotain tuiki älytöntä josta kumpuaa, sinkoutuu, kipinöi, plumpsahtelee, paisuu, räikkyy ja mulahtelee, vohahtaa, tiukkuu, mäiskähtelee, ryöppyää, ripisee, leijailee, posahtaa ja purskahtelee ideoita ja iloa.

    Miten!

    Kertokaa! Oikeasti haluaisin kuulla. Ja väitän, että muutkin haluaisivat kuin minä.

    nimim Yksi tiedosta kiitollinen monten tiedosta kiitollisten puolesta.

    Kommentoi 4 Lue kommentit


  • Tilanne naisten päiden sisällä

    Sitä kun on mies, ja vieläpä niin avarakatseinen kuin minä, niin monesti huomaa miettivänsä naisten tilannetta. Että mitä ne oikein miettii päänsä sisällä: mitä suunnittelee, mitä unelmoi ja pähkäilee naisen kerkeä mieli siellä ”heikomman astian” pääpöttimen sisällä.

    Kun, vaikka monesti menee naisten aika enimmäkseen jonninjoutavuuksiin; sulahtaa ihan huomaamatta koko päivä jonkin toisarvoisen touhun kimpussa {(kuten vaikka verhojen silittämisen – jonka työn painovoima hoitaisi ilmaiseksi ajan mittaan - tai kuivaneen kastikkeen kaaputtamisen pannusta joka kumminkin on kohta menossa pesukoneeseen, tai miehille huomauttelun (asioista, joista ne ei kuitenkaan ota opeikseen)} niin silti on myös pakko jotain hyödyllistä ja jopa mielenkiintoista pyöriä naisen mielessä ajoittain – ehkä useinkin.

    Karsitaanpa siis kuvitteellisen naisen päästä pois kliseenomainen ja redundantti työ- ja arkiaines ja tutkitaan sitä, mitä jää jäljelle.

    Vaikka ei tarkkaan tuntisi naisen sielunelämää, niin joitakin olettamuksia voi esittää silti. Voi esim. olettaa, että vielä maaliskuussa ei naismieli mieti ”olisikohan jo aika ottaa joulukoristeet esille?” Paha kyllä tämmöiset olettamukset ovat kuivia. Tekisi mieli olettaa mielenkiintoisemmin!

    Millä todennäköisyydellä voi esimerkiksi olettaa, että nainen harkitsee salaa sitä että kurlaisi toistuvasti vodkalla, kaikessa hiljaisuudessa opettelisi ratsastamaan ja miekkailemaan ja sitten, valmistettuaan salaa Zorro-asun alkaisi seikkailla lähiössään anonyymillisenä sankarina, vodkalla madalletun äänen ja asunsa avulla sukupuolensa kätkien?

    Tai, millä todennäköisyydellä nainen aikoo perustaa piirin, jossa opetellaan kiroilemaan sadalla kuudellakymmenelläkolmella eri kielellä, sekä lisäksi käsimerkein. Tai piirin, jossa pantomiimin ja hauskojen tehosteäänten keinoin kuvaillaan kantelujen etenemistä Itä-Suomen vesioikeudessa?

    Ja jos kukaan nainen ei tuommoisesta haaveile, niin en suostu uskomaan, etteivätkö naiset haaveilisi jotain – kenties ihan erilaisesta, mutta yhtä ei-tavanomaisesta aktiviteetista. Täytyyhän ihmisen mielen sisällä muutakin pyöriä kuin kaurapuuro, Kotikatu ja Hello Kitty –somisteiset koulu- ja askartelu tarvikkeet! Ja verhojen silittäminen.

    Millaisia sankaritekoja naiset tekevät mielessään? Millaisia sanallisia kaksintaisteluja käyvät mielikuvituksessaan jonkun sukupuolitoverittarensa kanssa, voittaen tämän sanan säilällä nerokkuutensa ja oivaltavuutensa tähden. Vaikka millaisiakin! Uskon niin varmasti, mutta näyttöä ei ole, kun ei ole konetta, jolla näkisi naisen päähän.

    Nyt onkin pallo naistutkimuksella. Sen tekijöillä jos kellä, on mahdollisuus valottaa tätä naisten pimeää puolta ja saattaa tietoisuus naisten mielen tilanteesta ajan tasalle!

    Ja jos naistutkimuksen tekijät ovat liian kiireisiä, niin kertokaa, hyvät naiset itse – mitä te oikein mietitte kaiket päivät?

    Vai onko se vain enempi semmoista odottelua elämä, teillä?

    Nimim. Yksi tiedosta kiitollinen monten puolesta

      EDIT 24.3.2011 kommentteihin liittyen:

      Jotta että on mukavia kommentteja! Lukekaa, lajitoverit ja -ttaret, ihmeessä nuo kommentit - kiitos kaikille toistaiseksi kommentoineille ja kommentoimattomat naiset, teidän ajatuksenne puuttuvat vielä! Todella mukava nähdä mitä on naispäiden sisällä - ja en tiedä miksi, mutta noiden lukemisesta tulee jotenkin aidosti hyvä mieli ja hyväntuulinen olo.  mk

    Kommentoi 63 Lue kommentit


  • Auvoisa miete Radion sinfoniaorkesterille

    Olen miettinyt huolestuneena sitä, että Radion sinfoniaorkesterin veikot soittaa kitkuttelevat viulujaan ja töryyttävät pasuunoitaan sisällä vuodesta toiseen, eikä tunnu työsuojelupiiri asialle korvaansa lotkauttavan.

    Kun, senhän tietää jokainen, että jos on puuhissansa vain koko ajan sisällä, niin siitä tulee helposti höpelöksi hän.

    Maalaisjärkikin sanoo, että soittajat, jotka koko ajan soittavat sisällä, nehän paljon helpommin alkavat tapella keskenään ja siinä voi kalliille soittimille äkkiä käydä hullusti, kun ei kestä esim. viulu paljoakaan vääntämistä tai päälle istumista, saati tahallista hutkimista vaikka paksulla fagotilla, ja tiukalle pingotettu patarummun kalvo repeää helposti jos vaikka äänenvoimakkuudesta kateellinen huilisti sieppaa triangelinsoittopiikin ja iskee sen patarumpuun - etenkin jos sen iskee lähelle rummun raamin reunaa ja kaksin käsin. Nais-huilistillakin voi olla monen miehen voimat, jos se on raivostettu ensin! Ja auta armias jos se näkee tringelipiikin silloin, ja vielä siinä ihan patarumpujen vieressä!

    Edelleen, tinnitukseen oman pääni sisällä tutustuneena tiedän, että korvien soiminen ei ole hauskaa. Ja nimenomaan sisällähän äänet justiin poukkoilevat kuin hullu lepakko tapulissa. Olisi siis sikälikin syytä saada radio-orkesterin soitantoväki välillä ulos.

    Monelle voi tulla šokkina, mutta radion sinfoniaorkesteri ei kitkuttele pelkkiä sinfonioita, vaan ne osaavat auttavasti soittaa muutakin musiikkia, kunhan vain pakotetaan vaikka potkuilla uhkaamalla, tai houkutellaan ”ansaan” mielistelemällä, että etpäs osaa soittaa sitä-ja-sitä!

    Niin kaikenkaikkiaan siis tuli mieleeni, kerran kun nousin bussista Tampereella Tampere-talon lähellä, että vau! Puistossa nimittäin oli joku outo porukka, ja luulin ensin että se on joku joukko, joka on jollain lumouksella kirottu, tai hypnotisoitu, kun ne rytkyttyivät musiikin tahtiin, mikä näytti hauskalta ja mielenkiintoiselta.

    Mutta selvisi, että niitä ei ollutkaan kirottu, vaan se oli vissiin joku liikuntajuttu, semmoinen Tsumba. Naisia ne olivat enimmäkseen, mikä on ymmärrettävää, koska naisen keho tuntuu vaativan säännöllistä liikuntaa, kun taas mies ei ole moksiskaan vaikka olisi sohvalla pitkät tovit ihan rauhassa, suunnittelemassa jne.

    Siitäpä siis kehkeytyi päähäni ajatus, että Radion sinfoniaorkesteri jos ottaisi asiakseen mielenterveydellisistä syistä välillä ulkoutua ja soittaa niille jotka ovat pihalla, niin se voisi semmoinen Tsumba-kiertue olla hyvä ajatus. Yleisradion nuotistossa kun on hitonmoinen määrä erilaista musiikkia, niin että se ei tarvitsisi olla pelkkä discomusaa koko ajan.

    Ja voihan musiikkia sovittaa! Esim. Händelin passacaglia on ilman muuta kuin luotu reggaeksi. (Jos ette usko niin kuunnelkaa juu-tuubista Handel-Halvorsen ja Passacaglia for violin and cello esim. Julia Fischerin ja Daniel Muller-Schottin vinguttamana ja käyttäkää vähän mielikuvitustanne sen reggaennykseen.) Samoin on Bachin BVW 645 Wachet auf ilman muuta parhaimmillaan justiinsa reggaena.

    Muutenkin musiikin sovittelu voi antaa kivoja tuloksia: esim. Adam James Wakelingin heviversio Händelin cembalosarja nro 11:n Sarabandesta ei ole hassumpi. Tai katsokaa Juu-tuubista Bachilta vaikka ”Fugue in G minor BWV 7578” (se punapaitainen kitaraheppu - ja perään vaikka joku Jacques Loussierin jazz-vesio).

    Ja miksei vielä sokeriksi pohjalla, ihan kotimaisuuksissamme, Children of Bodomin Alexi Laiho & Roope Latvala soittamassa Vivaldia löytyy tuubista sekin.

    Pääasia on, että saatte päähänne fiiliksen siitä, että Tsumba-kiertueelle maamme puistoihin lähtevä Radion sinfoniaorkesteri voisi varmaan käyttää vierailevia solistejakin ja poiketa vakiolinjastaan ihan ehdoin ja tahdoin.

    Ajatelkaa miten mukavalta paatuneista sinfoniaorkesterilaisista tuntuisi, kun sanoisikin kapelli-Mestari että nyt kuunnelkaa kaikki!

    Ja toisiaan mulkoilevat fagotisti, patarumpuilija ja viulisti jotka olisivat juuri olleet tappelemaisillaan (pelkästään siksi kun ovat olleet koko pitkän talven sisällä ja niitä jo tökkii se niim pahasti!), nekin kuuntelisivat, kun johtaja kertoisi niille, että nyt riennetään Tsumba-kiertueelle ympäri Suomea ja saadaan olla ulkona, ja että otetaan eväät: voileipiä, maitoa tai piimää pullossa, paistettuja muikkuja alumiinifoliossa, kahvia villasukalla eristettyyn pulloon ja jälkiruuaksi kahvin kanssa keksejä. ”Ja jos olette kunnolla niin perjantaina voidaan ottaa kannettava grilli ja paistaa makkaraa, ja ehkä limonaadiakin!”

    ”Hurraa!” huutaisivat sinfoniaorkesterilaiset ja rientäisivät soittamaan omaisilleen ja puolisoilleen, että me päästään ulos! Jee!

    Niin suuri merkitys voi olla pelkällä ulkoilmalla ja auringonpaisteella!

    Mutta sateesta ei niiden johtaja tietenkään puhuisi etukäteen mitään.

    (Vaan survoisi keikka-auton takakontiin salaa muovikasseja ja roudariteippiä, viulujen ja fagottimien ja muiden suojaamiseksi kelien armoilta, ja ottaisi myös koko perhanasti pyykkipoikia, että pysyy nuotit telineessä tuulellakin, ettei mene jo heti alusta nuotinvieriseksi, ainakaan sen takia! Ja kalossit ottaisi se myös: vaikka osaa unelmoida, niin pitää hyvän johtajan myös olla realisti.)

    Kommentoi 3 Lue kommentit


kirjoittajasta

Markus Kajo. Blogi. Ajatusten miljoonalaatikko.

Yleisradion toimittaja Markus Kajo avaa ajatusten miljoonalaatikkonsa. Jos kommentoitte, niin armeliaita olkaa! Mitä auttaa että haukkuu hänet? Ei mitään se auta! (Totta. -Olotilan toimitus)

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä