YLE Teema

 

Näytös 2012

Julkaistu perjantaina 04.05.2012 28 kommenttia 192 suositusta

perjantai 25.5. klo 20.00

Tämä on jokaisen muodista kiinnostuneen pakko nähdä! Näytös 2012 marssittaa catwalkille neljä uutta suomalaista merkkiä, suorassa lähetyksessä Helsingin Suvilahdesta uuden kaupunkikulttuurin ytimestä.

Suomimuodin edelläkävijänimet ovat nyt saaneet rinnalleen uuden sukupolven, joka sukkuloi luontevasti kansainvälisillä muotimarkkinoilla, ei vähästä pelästy tai masennu.

Näytös 2012:ssa on mukana uudet mallistot Saara Lepokorvelta, R/H:lta, Sasu Kaupilta ja Ensaemblelta. Suomimuodin uusi aalto on sisukkuutta, kauneuden tajua ja kovaa työtä. Nyt kova työ huipentuu suorana lähetettävään muotinäytökseen, jossa katsojan on mahdollista päästä seuraamaan niin muotibloggaajien etkoja, muotinäytöstä, kuin puhua showsta jälkeenpäin.

Teema on mukana tuottamassa ja tekemässä yhteistyötä World Design Capitalin ja Aalto-yliopiston kanssa. Näytös 2012 ei ole gaala vaan kansainvälisten muotiviikkojen mukainen näytös, jossa kokonaisuus on monen muuttujan summa. Paikalla on myös kansainvälistä muotilehdistöä, jonka kommentit ovat arvokasta pääomaa muodin uusille nimille.

Ennen näytöstä nähdään kaksi dokumenttia suunnittelijoiden valmistautumisesta ja kaikesta siitä, mistä suunnittelijan työ ja toimeentulo koostuvat. Dokumentit nähdään TV1:ssä keskiviikkona 23.5. ja torstaina 24.5. kello 18.30 ja uusintana Teemalla juuri ennen suoraa lähetystä, perjantaina 25.5. kello 19.

Tekijöistä ja työstä sanottua:

”Heillä on kaikilla kansainvälinen potentiaali, osa on hivenen pidemmällä urallaan. Nämä suunnittelijat myös tukevat toisiaan. Halusimme näyttää, että meiltä ei tule vain yhden muotin mukaisia tekijöitä.” Suunnittelija Tuomas Laitinen, Aalto-yliopisto, Näytös 2012:n kokoaja.

 

”Mä teen käyttövaatteita, haluan nähdä nämä ihmisten päällä. Mun vaatteet ei ole mitään taideteoksia.” Sasu Kauppi

 

 

 

 

”Olen etsinyt inspiraatiota 1960-luvun amerikkalaisilta kuvataiteilijoita. Minua kiehtovat siinä ajassa uudet materiaalit ja sodan jälkeinen uusi aika.” Saara Lepokorpi

 

 

 

 

”Shamanismi ja taikausko ovat kaksi uuden malliston taustalla vaikuttavista isoista ideoista.” Alisa Närvänen ja Elina Peltonen, Ensaemble

 

 

 

 

”Meidän vaatteita pitää voida pitää aamusta iltaan.” Hanna Riiheläinen ja Emilia Hernesniemi, R/H

Suosittele192 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Muotiviikko

Perjantaista 18.5. lauantaihin 26.5. Teemalla vietetään Muotiviikkoa. Muotiviikon huipennus on perjantaina 25.5. suorana lähetettävä Näytös 2012, jossa nähdään neljä uutta suomalaista mallistoa. Viikon aikana nähdään joka päivä muotiaiheisia dokumentteja ja elokuvia.

26.5. Teemalauantai: Muotia Manhattanilta

Teeman muotiviikon päätteeksi tutustutaan kahteen New Yorkin muoti- ja mediamaailman ikoniin: katumuodin kuvaajaan Bill Cunninghamiin ja Voguen päätoimittajaan Anna Wintouriin.

Kommentit

Anonyymi

Ei mulla muuta, mutta pikkusen tuntuu, että tämän jälkeen on jo ihan tarpeeksi nähty muotia/designiä yms. Teemalta. Että jos jotain muuta aihetta välillä..

Yle Teema

Huomenna loppuu, tällä erää.

Anonyymi

Hienoa nähdä uusien nuorten suunnittelijoiden mallistoa, kuulla heidän ajatuksiaan ja nähdä uudenlaista tapaa työskennellä. Rentoa meininkiä! Hyvä uudet nuoret suomalaiset!

sl

Anonyymi kirjoitti:
Ei mulla muuta, mutta pikkusen tuntuu, että tämän jälkeen on jo ihan tarpeeksi nähty muotia/designiä yms. Teemalta. Että jos jotain muuta aihetta välillä..

Niimpä. Sitten vielä aivan kauhee naisjuontaja. Onneksi ei oo pakko kattoo jos ei haluu.

Anonyymi

Ketkä ovat ohjelman juontajat?

anonyymi

Nää on ehdottomasti kansainvälistä tyyliä! Maailmalle ja kyllä Helsingin kaduilla vois nähdä näitä, ihan mahtavaa!

Karseeta

kun monilla malleilla on mielettömän körmy ryhti, ihan kuin just rinnat saaneilla teinitytöillä. Olat taakse ja rinta rottingille! Että jotkut mallitoimistot edes hyväksyy moisen itsensä häpeilevän otteen!

Anonyymi

Ihmettelen suuresti juontajavalintaa. Kertakaikkiaan surkea pari pilaamassa nuorten suunnittelijoiden iltaa!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Ketkä ovat ohjelman juontajat?

Anni Hautala Voicelta, kundia en tunne.

Jaana

Voi, voi. Kyllä harmittaa suunnittelijoiden puolesta. Juontajat ja mallit aivan ala-arvoisia.

Harmistunut

Mikä mättää?? Suoran lähetyksen tekeminen on tietenkin haastavaa, mutta kyllä luulisi Ylellä olevan sen verran ammattitaitoista väkeä, että tämän iltaisesta fiaskosta olisi vältytty!! Mistä ihmeestä Yle on löytänyt noin surkean juontajaparin?? Onko Ylen linja se, että nuorta väkeä saadaan kanavalle ottamalla linjaksi kikattelu ja epämääräinen häröily?? Tämä on nuorten aliarvioimista. Jo alkaa näkyä Ylen vuosia kestänyt taiteellinen alasajo.

Rahaa on...

YLE olisi voinut lahjoittaa tän rahan mikä sillä meni tähän ohjelmaan niin nuorille tekotaiteilijoille suoraan. Onko Yleisradiossa omia kavereita, puolisoita, isiä, äitejä töissä kun näitä tehdään. FST:ssähän ne tekee toinen toisilleen ohjelmaa.

Anonyymi

Kaikista pahin on ton naisjuontajan asiavirheet...blokkaajat muka tykkäs ensablesta, mut se ei ollut kenenkään blokkaajan valinta.

Janni

Anonyymi kirjoitti:
Kaikista pahin on ton naisjuontajan asiavirheet...blokkaajat muka tykkäs ensablesta, mut se ei ollut kenenkään blokkaajan valinta.

Siis: kirjoitetaan Ensaemblesta. Viidestä neljä valitsi suosikiksi Saara Lepokorven ja yksi Sasu Kaupin.

Kukkakeppi

Anonyymi kirjoitti:
Ihmettelen suuresti juontajavalintaa. Kertakaikkiaan surkea pari pilaamassa nuorten suunnittelijoiden iltaa!

Naisjuontaja toi itseään liikaa esille ja iski pahoinvointi kun katsoi sitä heilumista, mutta se poikajuontaja oli niin kaunis katsoa helpotti :)

Upeat näytökset! Saara oli ykkössuosikki ja Sasu toka ihana!

sari

Kiitos Teemalle kiinnostavasta Muotiviikosta!

Ykkösen Suomimuodin uusi aalto -dokumentit esittelivät mielenkiintoisia nuoria suunnittelijoita ja saivat odottamaan näytöstä.

Aiempien kommentoijien tapaan kummastelen todella Näytös 2012 -lähetyksen juontajien valintaa!

Onneksi olin tallentanut lähetyksen, joten pystyin ohittamaan juontajien "haastattattelut" ja "kommentit", mutta tunnelman kaksikko onnistui silti pilaamaan ainakin ruudun tällä puolella - toivottavasti ei sentään paikan päällä Kattilahallissa, sillä näytös oli upea!

Anonyymi

Kuten myös aiemmat kommentoijat, olen pöyristynyt Ylen juontajavalinnasta. En ymmärrä miten bb-Sauli tai Voice-radiokanavan Anni Hautala tukivat järjestetyn näytöksen konseptia.

Myös hämmästyttää miten missään välissä ohjelmaa ei mainittu, että koko näytös oli toteutettu Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden voimin. Jokavuotisen opiskelijanäytöksen lisäksi wdc-vuoden kunniaksi tänä vuonna mukaan oli otettu jo Taikista valmistuneita alumneja. Opiskelijanäytös näkyi Yle Areenassa live streamina, mutta harmillisesti sitä ei näe enää mistään sillä sen nettikatseluaika on jo päättynyt. Opiskelijoiden puolesta ja itse paikalla olleena toivoisin, että voisin katsella opiskelijaosuuden vielä uudestaan esimerkiksi YLE areenalta.

Anonyymi

Olen täysin samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Ylen ohjelmatoteutus juontajineen ja koko kisakatsomoineen oli mauton ja asiaton, eikä tukenut millään tapaa pyrkimystä uudistaa mielikuvaa uudesta suomalaisesta muotoilusta tai vaatetusalasta yleensäkään.

Olen myös pöyristynyt Ylen tavasta tiedottaa ja uutisoida Näytös 2012:sta ensisijaisesti koulusta valmistuneiden alumnien näytöksenä. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan Näytös 12 on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuvien kandien ja maisterien opinnäyte- sekä kurssityönäytös. On uskomatonta, kuinka opiskelijoiden panos näytöstä kohtaan sivuutettiin täysin, puhumattakaan siitä, että missään välissä ei edes mainittu, että opiskelijat ovat ideoineet, suunnitelleet sekä toteuttaneet näytöksen omien mallistojensa ja kurssitöidensä lomassa.

Mielestäni vähintä mitä Yle voi opiskelijoiden hyväksi tehdä, on palauttaa Näytös Areenaan uudestaan katseltavaksi. Nuoret suunnittelijat ansaitsevat saada työnsä esille ja nähtäväksi kaiken sen jälkeen, mitä he ovat Näytöksen eteen tehneet.

Näytösvieras

Näytöksen televisioinnista on ollut käynnissä kiivas keskustelu sosiaalisen median puolella. Ja sävy on ollut sama, jopa tiukempi kuin täällä. Ala-arvoiset juontajat, heikko tekninen toteutus, sekä varsinaisen opiskelijanäytöksen esittämättä jättäminen ovat kummastuttaneet ja jopa vihastuttaneet monia.

Näytös 12 -tapahtuma koostui oikeasti kahdesta erillisestä näytöksestä, joista Teema esitti vain jälkimmäisen. Ensimmäinen, joka oli monien mielestä kiinnostavampi, jätettiin jostain syystä esittämättä. Nämä harkitsemattomat ratkaisut ja sohellus osoittavat kuinka vähän Ylellä on asiantuntemusta ja kiinnostusta suomalaisesta muodista tai sen tekijöistä.

Oli myös erikoinen idea että juontajat ja "asiantuntijat" raahattiin erilliseen tilaan katsomaan näytöstä screeneiltä, kun vieressä oli menossa itse aito asia. Näytössalista olisi löytynyt huomattavasti kiinnostavampia haastateltavia ja pukeutujia kuin hahmot kisakatsomossa. Onneksi mukana oli edes joitakin valopilkkuja kuten Minttu Vesala ja Fiona Timantti.

Olisi kiinnostavaa tietää millä perusteilla juontajat oli valittu. Saulin ja Annin sohellus oli kiusaannuttavaa katsomista joka ei tuonut ohjelmalle minkäänlaista arvoa. "Mieletöntä!"
Englantia taitamattoman henkilön pestaaminen haastattelemaan ulkomaisia arvovieraita ei todellakaan nostanut Suomi-kuvaa. Kömpelöt tulkkaukset olivat täynnä asiavirheitä ja väärinkäsityksiä.

Vaikka Näytös 2012 on saanut rutkasti negatiivista palautetta, toivottavasti Yle ottaa niistä oppia ja kehittää televisiointia eteenpäin - eikä luovu siitä. Näytöksestä on muodostunut jokavuotinen suomalaisen muodin kärkitapahtuma, joka ansaitsee myös laadukkaan televisioinnin.

Kiitos kuitenkin Teemalle muotiviikosta.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Kuten myös aiemmat kommentoijat, olen pöyristynyt Ylen juontajavalinnasta. En ymmärrä miten bb-Sauli tai Voice-radiokanavan Anni Hautala tukivat järjestetyn näytöksen konseptia.

Myös hämmästyttää miten missään välissä ohjelmaa ei mainittu, että koko näytös oli toteutettu Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden voimin. Jokavuotisen opiskelijanäytöksen lisäksi wdc-vuoden kunniaksi tänä vuonna mukaan oli otettu jo Taikista valmistuneita alumneja. Opiskelijanäytös näkyi Yle Areenassa live streamina, mutta harmillisesti sitä ei näe enää mistään sillä sen nettikatseluaika on jo päättynyt. Opiskelijoiden puolesta ja itse paikalla olleena toivoisin, että voisin katsella opiskelijaosuuden vielä uudestaan esimerkiksi YLE areenalta.

Täysin samaa mieltä!

Anonyymi

Ylen televisiointi oli kuin kiusallisen huono parodia siitä, millaiseksi turhuuden linnakkeeksi muotiala näköjään valitettavasti edelleen Suomessa mielletään. Grafiikat, koko ohjelman olemus, bloggariäänestys, juontajien tyhjäpäinen kohellus jne jne jne. edustivat takapajuisinta stereotypistä mielikuvaa muotimaailmasta. Sekä opiskelija- että alumninäytöksen suunnittelijat ovat tehneet valtavan työn nostaakseen oman alansa arvostusta ja luodakseen jotain uutta suomalaisen designin kentälle, ja on sääli, että Yle onnistui vesittämään nuorten suunnittelijoiden tärkeän työn asiantuntemattomalla sähellyksellään

Anonyymi

Yllä olevien kommenttien jälkeen harmittaa, että ohjelma jäi katsomatta. Uusintaa, pliis!

Jaana

Piti oikeen ettiä tää paikka, että pääsi kommentoimaan.
Myötähäpeä on järkyttävän suuri...
Tuollaista juontajien säätöä harvoin näkee..
Monet kysymyksetkin jäivät vaille vastausta,
kysytään muttei kuunnella haastateltavan vastausta..
Niinpaljon kuin Saulista tykkäänkin,
niin nyt ei voi kauheesti kehua edes häntä.

huh.. huh ....

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Ylen televisiointi oli kuin kiusallisen huono parodia siitä, millaiseksi turhuuden linnakkeeksi muotiala näköjään valitettavasti edelleen Suomessa mielletään. Grafiikat, koko ohjelman olemus, bloggariäänestys, juontajien tyhjäpäinen kohellus jne jne jne. edustivat takapajuisinta stereotypistä mielikuvaa muotimaailmasta. Sekä opiskelija- että alumninäytöksen suunnittelijat ovat tehneet valtavan työn nostaakseen oman alansa arvostusta ja luodakseen jotain uutta suomalaisen designin kentälle, ja on sääli, että Yle onnistui vesittämään nuorten suunnittelijoiden tärkeän työn asiantuntemattomalla sähellyksellään

Juontajien huonosta tasosta ei voida syyttää pelkästään YLE:ä.Luultavasti näytöksestä vastaavalta opettajalta on kysytty kantaa juontajiin yms.

Anonyymi

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, vastaavalta opettajalta ei todellakaan kysytty kantaa ohjelman juontajista. Ilmoitus valitusta juontajaparista tuli kolme päivää ennen näytöstä, eikä tässä vaiheessa asiaan ollut sanomista.
Mikäli mielipidettä olisi kysytty tai sen olisi saanut antaa, epäilen vahvasti että BB-Sauli tai Voice-Anni olisivat olleet ehdolla..

Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään tätä juontajaparia vastaan, mutta tähän ohjelmakonseptiin he olivat väärä valinta..

Anonyymi

Kiitos opiskelijanäytöksen palauttamisesta!

Kreisii shittiii =---D

Elävä arkisto

Näytös 2012 ja opiskelijanäytös ovat katsottvaissa pysyvästi myös Elävässä arkistossa:
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/suomimuodin_uusi_aalto_-_naytos_20...

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook