YLE Teema

 

Kino Suomi

Tuntematon ystävä (12)

Julkaistu keskiviikkona 30.11.2011 1 kommenttia 171 suositusta

Torstai 12.01 klo 21.50

Anne Pohtamo ja Åke Lindman jäivät kansainvälisten tähtien Kate O’Maran ja Bruno O’Yan jalkoihin Susikoski-dekkarin markkinoinnissa.

Kirjailija Mauri Sariolan komisario Susikoski kuuluu Suomen tunnetuimpiin dekkarihahmoihin, ja Sariolan laajalla tuotannolla on vannoutunut kannattajakuntansa. Kuitenkin vain kaksi Susikoski-romaania on päätynyt elokuvaksi asti: Yrjö Nortan elokuva Kolmas laukaus (1959) pohjautuu teokseen ”Rotat pois laivasta” (1956) ja Lars G. Thelestamin Tuntemattoman ystävän (1978) pohjana on kirja ”Susikoski virittää ansan” (1970). Molemmat ovat pikkuisia harvinaisuuksia elokuvakentässämme.

Suomenruotsalaisen Lars G. Thelestamin ainoa pitkä teatterielokuva on nähty televisiossa viimeksi vuonna 1983. Elokuvan Susikoskeksi kiinnitettiin Åke Lindman, jonka edellisestä suuresta kotimaisesta elokuvaroolista oli kulunut jo yli kymmenen vuotta. Susikosken tyttöystävää sai esittää Miss Universum Anne Pohtamo.

Elokuvan miehitykseen kuului kuitenkin jopa Pohtamoa kovempia kohunimiä, sillä sen konnarooleihin kiinnitettiin ulkomaiset tähtinäyttelijät Kate O’Mara ja Bruno O’Ya.

Brittiläinen Kate O’Mara oli 1970-luvulla huippusuosittu, sillä hän esitti kohtalokasta Jane Maxwellia neljä vuotta pyörineessä draamasarjassa Testamentti (The Brothers). Suomessa Testamenttia näytettiin vuosina 1975-77, joten O’Mara oli iso julkkis Tuntemattoman ystävän aikoihin. Lehtihaastatteluissa hän kertoi viihtyvänsä hyvin Suomessa, mutta ihmettelevänsä suomalaisten filmikuvausten löysää työtahtia ja lähikuvien puutetta.

Kate O’Mara näyttelee edelleen, ja 2000-luvulla hänet on nähty mm. sarjoissa Todella upeeta, Bad Girls ja Tohtorit. Elokuvan toinen ulkomainen tähtinäyttelijä oli eestiläinen Bruno Oja, jonka taiteilijanimi kirjoitettiin O’Maraan hienosti sointuen heittomerkillä: O’Ya.

Bruno O’Ya oli esiintynyt Mosfilmin elokuvissa jo 1960-luvun alusta saakka, ja vuonna 1967 hän sai Neuvostoliiton valtiollisen näyttelijäpalkinnon elokuvasta Ei kukaan halunnut kuolla. 1960-luvun lopusta alkaen hän työskenteli enimmäkseen Puolassa, missä hän teki yli kolmekymmentä elokuvaroolia. O’Ya oli tunnettu tähti Itä-Euroopassa, ja vuonna 1977 julkaistiin suomeksikin hänen teoksensa ”Anteeksi oletteko näyttelijä?” Bruno Oja kuoli syöpään Tallinnassa vuonna 2002.

Elokuvan ennakkomarkkinointi ylitti runsaudellaan kaikki aiemmat tempaukset: tietoja tähtinäyttelijöiden romansseista, riidoista ja reissuista syötettiin lehdistölle tasaisesti, ulkomaiset tähtinäyttelijät kiersivät maata ja kävivät jopa levyttämässäkin. Singleharvinaisuudelle tallentui Rauno Lehtisen säveltämät laulut My Unknown Friend ja Strangers can Turn to Lovers. Mainoskuvia ja juttuja elokuvan kuvausten edistymisestä tihkui lehdistölle tasaiseen tahtiin, joten Tuntematon ystävä oli koko kansalle tuttu, kun ensi-ilta vihdoin koitti 20. tammikuuta 1978.

Lars G. Thelestam ohjasi 1970- ja 80-luvuilla joitakin tv-elokuvia ja -sarjoja Ruotsissa, mutta pisimmän uran hän on tehnyt teatteriohjaajana. 2000-luvulla hän on toiminut Tornionlaakson teatterin johtajana. Tärkeässä sivuroolissa nähdään elokuvan ainoan Jussi-palkinnon saanut yli 80-vuotias Nanny Westerlund.

Lisätietoa ohjelmasta

Tuntematon ystävä (Suomi 1978) Pääosissa Åke Lindman, Bruno O’Ya, Anne Pohtamo ja Kate O’Mara. Ohjaus Lars G. Thelestam.

Suosittele171 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Laukaus tehtaalla

Erkko Kivikosken työläiskuvaus kertoo pienen tehtaan irtisanomisista, jotka johtavat traagiseen surmatyöhön.

Yö meren rannalla

Erkko Kivikosken viimeinen ohjaustyö kertoo yhdestä tunnevoimaisesta kesäyöstä huvilalla. Illan mittaan roolit karisevat ja ihmisten sisällä kytevä epäviihtyvyys nousta pintaan.

Kommentit

L.N.

Mainio leffa jonka uusintaa olen odottanut kuin kuuta nousevaksi, on kumma ettei ole koskaan julkaistu sen enempää DVD:nä kuin VHS:näkään vaikka oli hittipätkä.
Ja maukkaan sopanhan tekijät saivat aikaan alkaen pohjalla olevasta Sariolan Susikoski virittää ansan-kirjasta jota täydennettiin muutamilla sivujuonilla ja-henkilöillä, jutun kirjoitti Ismo Sajakorpi.
Siihen vielä päälle kiintoisa casting Åke Lindmanista alkaen aina Kate O´Maraan(mm.Hammerin kauhuleffat,sarjat Testamentti, Dynastia ja AbFab) ja Bruno Ojaan asti, unohtamatta Anne Pohtamoa ja JP Paloa.
Ja kirsikkana kakun päälle Rauno Lehtisen musa, eritoten hienot teemabiisit, mieleenpainuvimpana Katen laulama Strangers can turn to lovers.Positiivista on se että leffaan todella satsattiin, aina kuvauspaikkoja myöten Marokkoon asti, ei siis mitään viidenpennin jarovski-tuotosta nykypäivän tyyliin.
Teemalta hieno löytö, KIITOS!!!
Onko tarkoituksena jossakin vaiheessa esittää myös eka Susikoski-leffa eli Laukausten hinta, pääosassa Ismo Kallio?
Omituista etteivät Sariolan tekstit ole koskaan herätäneet sen kummemmin filmin tekijöiden kiinnostusta vaikka kirjat olivat bestsellereitä.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook