A-studio: Eduskunta-avustajien kaksoisrooli

Julkaistu tiistaina 02.03.2010 1 145

Kansanedustajille on palkattu viime vuosina avustajia.

TV1 keskiviikkona 3.3. klo 21.05

Kansanedustajien avustajien kaksoisroolit herättävät kysymyksiä.

Eduskunta on viime vuosina palkannut avustajan kullekin halukkaalle kansanedustajalle heidän työtaakkansa keventämiseksi.

Suurin osa avustajista toimii eduskunnassa, mutta lähes 40 on sijoitettu vaalipiireihin. Tekevätkö avustajat kuitenkin eduskunnan palkkaamina lähinnä oman edustajansa tai jopa omaa vaalityötään?

Harmaan vyöhykkeen takia asiaa selvittelee varapuhemies Seppo Kääriäisen työryhmä, jonka esitykset tulevat lähiviikkoina.
Toimittajana Tero Koskinen

 

Kuka saa opettaa muslimilapsia Suomessa?

Turkulaisessa Hannunniitun koulussa ajauduttiin kiistoihin uskonnon opettamisesta kun muslimiperheet vaativat lastensa opettajiksi tunnustuksellisia muslimeja.

Kiista ratkaistiin osittain sillä, että sinällään pätevän ja opetussuunnitelmat hyvin täyttäneen opettajan tunneille palkattiin muslimiavustaja.

Turussa ja muun muassa Espoossa on ryhdytty kysymään, miten Suomen lakien määräyksiä tulkitaan ja mistä saataisiin päteviä muslimitaustaisia uskonnonopettajia.

Toimittajana Boris Salomon

 

Hiihtolukion tulevaisuuden toivot

Vancouverin olympialaisten heikosta hiihtomenestyksestä huolimatta Suomen maassa on paljon lapsia ja nuoria, jotka treenaavat edustaakseen Suomea tulevissa suurkisoissa.

Mikä mättää siinä, että nuorten ikäkausikilpailuissa vielä loistavasti menestyvät hiihtäjälupaukset saattavat aikuisten maailmaan tullessaan ajautua epäonnistumisten tielle?

Toimittaja Risto Makkonen selvitti asiaa Sotkamon Hiihtolukiossa, jonka kasvatti Peetu Piiroinen otti olympiahopeaa.

Lähetyksen juontaa Renny Jokelin.

 

A-tuubi

 

Suosittele145 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 03.03.2010

MIKÄ VITUN HIIHTOLUKIO!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä