A-studio: Myrkylliset vaatteet

Julkaistu tiistaina 12.10.2010 0 174

Tulli jäljittää tuontivaatteista myrkkyjäämiä.

TV1 keskiviikkona 13.10. klo 21.05

Suomeen tuodaan jatkuvasti vaatteita, tekstiilejä ja muun muassa leluja, joista löytyy myrkkyjäämiä ja jopa syöpää aiheuttavia värejä. Myrkkyjä on löytynyt esimerkiksi kiinalaisista ja pakistanilaisista jalkineista, farmarihousuista ja huiveista.

Myrkkyvaatteita jäljittävät Suomessa tullitarkastajat, jotka iskevät tuontieriin ja varastoihin. A-studio oli mukana tarkastusmatkalla. Mitä jäi käteen? Toimittajana Liisa Härmälä-Heiskanen.

 

Kataisen tuloeroluvut

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen väitti taannoin, että tuloerot ovat Suomessa kaventuneet nykyisen hallituksen aikana. Muistiko Katainen luvut tällä kertaa oikein? Sanooko tilasto yhtä ja katutodellisuus toista? Toimittajana Tero Koskinen.

 

Eurovasemmiston vaikeudet

Eurooppalainen vasemmisto katsoo nyt Britanniaan, jonka työväenpuolue on saanut uuden nuoren johtajan. Hänen uskotaan haastavan maan uudet nuoret oikeistojohtajat ja antavan uutta potkua kauan ahdingossa olleelle eurovasemmistolle. Vasemmiston olisi kyettävä tarjoamaan radikaaleja vaihtoehtoja oikeistolle, joka on ominut työväen puolueiden perinteiset tavoitteet ja propagandan. Toimittajana Risto Makkonen.

 

Musiikkibisnes ampuu piratismia kovilla

Suomalainen musiikkibisnes on käynyt voimakkaaseen vastaiskuun musiikkia laittomasti levittäviä henkilöitä vastaan. Viime aikoina on tullut useita oikeudenpäätöksiä, joissa vertaisverkkoja ylläpitäneet henkilöt on tuomittu vankeusrangaistuksiin, ja heille on esitetty satojen tuhansien tai jopa parin miljoonan euron korvausvaatimuksia.

Tehoaako levyimperiumin vastaisku vai ovatko tapaukset alan viimeisiä korahduksia. Suomessa on yritetty myös laillista nettikauppaa musiikilla, mutta se on onnistunut melko huonosti. Toimittajina Esko Varho ja Joonas Fritze.

 

Lähetyksen juontaa Renny Jokelin.

 

A-tuubi

 

Suosittele174 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä