A-studion reportaasi: Saamelaiset säkeet

Julkaistu torstaina 02.08.2012 2 102

Poromiehen poika Ailu Valle räppää pohjoissaameksi.

TV1 perjantaina 4.1. 2013 klo 21.00 - 21.30

Yle Areenassa 30 päivää

Saamelaisesta Ailu Vallesta piti tulla poromies, mutta toisin kävi.

Poromiehen poika innostui koulunkäynnistä ja nyt hän puolustaa Pohjois-Euroopan ainoan alkuperäiskansan elämäntapaa räppäämällä. Suomen ensimmäinen pohjoissaameksi räpätty levy ilmestyy syksyllä.

 

Kahden kulttuurin välissä

Ailu Valle elää kahden kulttuurin välissä. Länsimaisen ja saamelaisen elämäntavan törmäyksestä syntyvät myös kantaaottavat tekstit. Ailu Valle räppää kapitalismin suohon ja nostaa jalustalle saamelaisen kulttuurin.

”Luonnon kanssa pitää elää sopusoinnussa niin, että kaikkea ei käytetä, vaan jätetään muillekin.”

”Jos oikeasti haluttaisiin, että saamelaiset voivat elää filosofiansa mukaan, heille pitää antaa lisää elintilaa”, Ailu Valle tylyttää.

 

20 hengen kotikylä

Toimittaja Taina Kanerva seuraa kiireisen nuoren miehen kesää pohjoisimmassa Lapissa.

Viikonloppuisin pitää käydä levynteossa Raahessa ja ajaa sitten kymmenen tuntia Utsjoelle opettamaan saamen kieltä tai Inariin toimittamaan Saamen radion uutisia.

Jossain välissä pitäisi ehtiä käymään kotona, 20 hengen Kaamasmukan porokylässä.

Vaaroille ja tunturiin on ikuinen kaipaus ja sieltä löytyy myös räppisaamelaisen kipupiste.

Reportaasi on esitetty TV1:llä edellisen kerran elokuussa 2012.

 

Suosittele102 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 12.09.2012

Tää on niiin paras!

lauantaina 13.10.2012

Yes ! Mullaki muutama isän puolelta saamelainen poika ja toivon sydämmestäni, että ymmärtävät, että ovat pohjoisesta kotoisin. Jatka vaan ja tuo saamelaista näkemystä yhteiskunnan kehityksestä esiin

!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä