A-talk: Suomi AKT:n armoilla

Julkaistu torstaina 04.03.2010 1 130

Kuljetusalan lakko kesti alle vuorokauden.

TV1 torstaina 4.3. klo 21.05

Onko vaikutuksiltaan laaja lakkoilu tai edes sillä uhkailu oikein taloustaantuman keskellä? Pitäisikö lakko-oikeutta rajata?

A-talkissa aiheesta keskustelevat AKT:n puheenjohtaja Timo Räty, Satamaoperaattorien toimitusjohtaja Juha Mutru, kansanedustajat Eero Lehti (Kok.) ja Markus Mustajärvi (Vas.).

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n työtaistelu herättää ristiriitaisia tunteita. Alle vuorokauden kestänyt kuljetusalan lakko vaikeutti noin miljoonan suomalaisen elämää. Ahtaajien lakko taas on pysäyttämässä melkein koko viennin. Hallitus sanoo satamalakon aiheuttavan mittaamatonta vahinkoa kansantaloudelle

 

"Työtaistelu palkansaajan oikeus"

Timo Räty on AKT:n puheenjohtaja. Hän katsoo, että työtaistelu on palkansaajien oikeus, ei hyökkäys kansantaloutta vastaan. Rädyn mukaan työnantaja pitää teknologiateollisuuden palkkaratkaisua kattona, jota muut alat eivät saa ylittää. Tämä on hidastanut neuvotteluja niin, että työtaisteluihin pitää olla valmis.

Juha Mutru on edunvalvontajärjestö Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja ja työnantajapuolen pääneuvottelija sopimuskiistassa. Mutru arvioi, että satamalakon aikaan kansantaloudelle tulisi tappiota 160 miljoonaa euroa päivässä. AKT:n vaatima erorahajärjestelmä on liikaa, ja muutosturva on jo nyt parempi kuin keskivertopalkansaajilla.

Eero Lehti on yrittäjä ja Kokoomuksen kansanedustaja Uudeltamaalta. Hän on myös talousvaliokunnan jäsen. Lehti katsoo, että AKT:n toiminta on häikäilemätöntä kansallisessa tilanteessa, jossa valtio velkaantuu vauhdilla. Hänen mukaansa lakkoilu hidastaa talouden elpymistä. Nykyinen työtaistelulainsäädäntö on aikansa elänyt.

Markus Mustajärvi on lappilainen Vasemmistoliiton kansanedustaja sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Mustajärvi tukee AKT:n taistelua ja katsoo, että vaatimukset eivät ole liiallisia. Työnantajat ovat nyt vetäneet ehdot liiankin tiukalle huonoon taloustilanteeseen vedoten. Mustajärven mukaan työtaisteluoikeus on oltava eikä sitä saa purkaa.

 

A-tuubi

 

Suosittele130 Suosittelee

Kommentit

torstaina 04.03.2010

Miksi ohjelmassa ei mainittu paperiteollisuuden työnantajan seitsemän viikon työsulkua?
Ei suomi silloinkaan mennyt yllättäin polvilleen. Tämä on tiedotusvälineiden ja työnantajien politiikkaa.
Halpatyövoimaa vain Suomeen. Se on kaiken takana.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä