A-talk: Suomi pois Afganistanista

Julkaistu keskiviikkona 24.11.2010 1 167

Puolustusvoimien kuvassa suomalainen MOT-partio (Mobile Observation Team) kiersi maaliskuussa vastuualuettaan. Kuva: Markku Tölli

TV1 torstaina 25.11. klo 21.05

Afganistanin sota käy yhä verisemmäksi. Tänä syksynä suomalaiset rauhanturvaajat ovat ajaneet tienvarsipommeihin ja joutuneet tulitaisteluihin useammin kuin koskaan aikaisemmin. Kolme haavoittunutta on tuotu juuri Suomeen sairaalahoitoon.

Kansainvälisten Isaf-joukkojen sotilaita on kuollut tänä vuonna jo 650.

Taliban-kapinallisten vastarinta kiihtyy. Silti Nato aikoo siirtää vastuun maan turvallisuudesta afganistanilaisille vuonna 2014.

Milloin suomalaisten rauhanturvaajien on aika lähteä Afganistanista pois?

 

”Miehet kotiutettava heti”

A-talkissa suomalaisten rauhanturvaajien tilanteesta keskustelevat:

Pertti Salolainen on Kokoomuksen kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Salolaisen mielestä Suomi voi pitää joukkoja Afganistanissa vielä vuoden 2014 jälkeenkin, jos maan tilanne vaatii sitä. Suomi vetäytyy sitten kun Ruotsikin.

Markku Salomaa on sotahistorian dosentti Itä-Suomen yliopistosta. Salomaa vaatii Suomea kotiuttamaan miehensä Afganistanista heti. Pienen Suomen kyvyt eivät riitä maan ongelmien ratkomiseen. Salomaa suosittelee suomalaisille rauhanturvatehtäviä, joissa ei tarvitse sotia.

Janne Saloranta on ollut rauhanturvaajana Afganistanissa. Saloranta on nähnyt itse, että suomalaiset pärjäävät Afganistanissa siinä missä muutkin joukot. Rauhanturvaajan mielestä maasta ei voi lähteä pois ennen kuin siellä vallitsee järjestys. Maa on kehittynyt hyvään suuntaan.

Jaakko Laakso on vasemmistoliiton kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen. Laakson mielestä on huuhaata, että Nato olisi päättänyt vetäytyä Afganistanista vuonna 2014. Vuosiluvun esittäminen on vain ihmisten rauhoittelua. Laakso vetäisi Suomen pois sotimasta pian.

 

A-tuubi

 

Suosittele167 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

torstaina 25.11.2010

Jo nyt on taas tarvinnu kaivaa tää stallari Laakso paukuttamaan päätään jos se meinaa lopettaa vihdoin viimein eduskuntatyön niin pitäs nyt päänsä kiinni. Kun asia on edelleen tätä samaa änkyrä asiaa eli oli mitä vaan niin vastustetaan ihan periaatteesta

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä