MOT: Euro ja Sixtenin kappeli

Julkaistu maanantaina 14.11.2011 0 147

Kun eurosta päätettiin, kukaan ei kysynyt mitä tehdään, jos maa ajautuu maksukyvyttömäksi.

TV1 maanantaina 14.11. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Euroopan taloudellisessa kriisissä ei ole kyse vain huijaavista kreikkalaisista. Katastrofin siemenet kylvettiin jo vuosikymmeniä sitten kun usea Euroopan maa alkoi velkaantua.

Yhteisen valuutan, euron, piti vakauttaa manner, mutta euroalueen säännöistä tuli liian väljät, ja niitä on rikottu suurissakin jäsenmaissa alusta lähtien.

 

Varasuunnitelma puuttui

Ensimmäisen pahemman kriisin iskiessä euroalueelle huomattiin, ettei kenelläkään ollut suunnitelmaa sen varalta, että jokin jäsenmaa ajautuu maksukyvyttömyyteen.

Eurojärjestelmän luomisaikojen keskeinen hahmo myöntää nyt, että Euroopan poliitikkojen ja virkamieskunnan keskuudessa vallitsi toisiaan tukeva alakulttuuri: kukaan ei ymmärtänyt edes kysyä tällaisesta vaihtoehdosta.

Euron paloa on yritetty sammuttaa jo pari vuotta massiivisilla tukipaketeilla. Viimeinen toivo on asetettu Euroopan keskuspankkiin.

Ohjelman toimittaa Magnus Berglund.

 

MOTin blogi

 

Suosittele147 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä