MOT: Holhotut

Julkaistu perjantaina 05.03.2010 0 152

Maistraattien tehtävä on valvoa edunvalvojia.

TV1 maanantaina 8.3. klo 20.00

Edunvalvojan piittaamattomuus tai epärehellisyys voi hankaloittaa valvottavan elämää kohtuuttomasti.

Suomessa elää yli 60 000 ihmistä, jotka eivät saa itse päättää raha-asioistaan. Heidän asioitaan hoitavat edunvalvojat.

Suurin osa edunvalvontaan määrätyistä on vanhuksia ja mielenterveysongelmaisia. Kun väestö vanhenee, edunvalvottavien määrä lisääntyy.

Edunvalvojaksi voidaan määrätä valvottavan omainen tai muu läheinen ihminen. Jos edunvalvojaksi sopivia sukulaisia tai ystäviä ei ole, tehtävän ottaa hoitaakseen valtion virkamies eli yleinen edunvalvoja. Myös yksityinen asianajaja voi toimia edunvalvojana.

Edunvalvojan pitäisi hoitaa päämiehensä raha-asiat ja huolehtia, että päämies saa tarvitsemansa hoidon ja kuntoutuksen. Aina näin ei ole.

 

Valvonta kevenee

MOT tutustui kolmeen tapaukseen, jossa edunvalvoja ei välttämättä ole toiminut päämiehensä edun mukaisesti. Edunvalvontaa sivusta seuraavat omaiset ovat usein hätää kärsimässä, sillä heillä ei ole oikeutta saada tietoa edunvalvonnan yksityiskohdista. Edunvalvojia sitoo salassapitovelvollisuus.

Maistraattien tehtävä on valvoa edunvalvojia, mutta resurssit eivät tahdo riittää kunnolliseen valvontaan. Esimerkiksi Pohjois-Savon maistraatissa yksi ihminen saattaa tarkastaa 700 - 800 edunvalvontatiliä vuodessa.

Nyt oikeusministeriö aikoo keventää valvontaa entisestään. Helmikuussa julkistetussa mietinnössä ehdotetaan, että osan edunvalvojista ei tarvitsisi enää tehdä vuosittaista tiliä päämiehensä asioista. Samalla maistraattien tekemä tilien tarkastus muuttuisi entistä yleispiirteisemmäksi.

Millainen on edunvalvontaan määrättyjen kansalaisten ja heidän omaistensa oikeusturva? Missä kulkevat ihmisen itsemääräämisoikeuden rajat?

Ohjelman on toimittanut Riikka Kaihovaara.

 

Lue myös blogimerkintä ja osallistu keskusteluun.

Ohjelma on nähtävissä seitsemän vuorokauden ajan tv-lähetyksen jälkeen YLE Areenassa.

Ohjelma uusitaan tiistaina 9.3. klo 14.00 ja perjantaina 22.1. klo 15.55

 

Suosittele152 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä