MOT: Soffaparonin tyhjennysmyynti

Julkaistu torstaina 14.03.2013 0 66

Suomen sänkytukku toimii Suomi-Soffan vanhoissa tiloissa Vantaan Petikossa.

TV1 maanantaina 18.3. klo 20.00 - 20.30

Yle Areenassa 30 päivää

Suomi-Soffa oli viime vuosikymmenen puolivälissä Suomen nopeimmin kasvava huonekaluketju. Yrityksen Kajaanin tehtaalle myönnettiin erilaisia julkisia tukia hyvin avokätisesti.

Yrityksen vetäjien henkilökohtaiset tilit karttuivat. Vuonna 2008 Soffan toimitusjohtajan Harri Toivaisen ja omistajan Marita Keskinen-Toivaisen pääomatulot olivat yhteensä noin 5,7 miljoonaa euroa.

Tuolloin Marita Keskinen-Toivainen kertoi Kainuun sanomissa, että rahat olivat tulleet ”aivan muista toiminnoista” kuin sohvakaupasta.

 

Kiinteistöbisnestä Novan avulla

Huonekalukaupan ohella Toivaiset pyörittivät kiinteistöbisnestä Arto Merisalon luotsaaman Nova Kiinteistökehityksen avulla. Kiinteistökeinottelu ja aggressiivinen laajentuminen koituivat lopulta Soffan kohtaloksi.

Kesällä 2011 huonekaluketju meni konkurssiin. Siltä jäi kolmelle sadalle taholle yhteensä yli 30 miljoonan euron velat.

 

Sohvakauppa käy aina

Sohvakauppa käy jälleen ja asialla ovat osin samat tahot. Suomi-Soffan konkurssikamppailun ollessa vielä kesken Kajaanissa aloitti toimintansa uusi huonekalualan yritys, Suomen sänkytukku.

MOT kertoo tarinan sohvabisneksestä, joka ei päättynytkään konkurssiin. Ohjelman toimittaa Riikka Kaihovaara.

 

Muualla netissä:

MOT

 

Suosittele66 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä