MOT: Vaihto-oppilas heitteillä

Julkaistu perjantaina 04.10.2013 1 52

Unelmakuva vaihto-oppilasvuodesta on monella muuttunut painajaiseksi.

TV1 maanantaina 7.10.2013 klo 20.00 - 20.30, uusinta keskiviikkona 9.10. klo 14.30

Yle Areenassa 30 päivää

Tuhansien suomalaisnuorten kokemasta vaihto-oppilastoiminnasta on tullut "häikäilemätöntä bisnestä", sanoo yhdysvaltalainen Danielle Grijalva (kuvassa).

Grijalva toimi aikoinaan vaihto-oppilaiden aluevalvojana Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.

Kaliforniassa toimiva Grijalva toteaa, että hänen toimistoonsa tulee kuukausittain selvitettäväksi kymmeniä tapauksia, joissa nuoret joutuvat ala-arvoisiin olosuhteisiin tai jopa hyväksikäytetyiksi.

Suurin osa vaihto-oppilaista löytää kodin, missä kaikki asiat ovat kunnossa.

 

Nälkää, likaa, hometta

Suomesta lähtee vuosittain suurin odotuksin ulkomaille vaihto-oppilaiksi noin tuhat nuorta. Tarkoituksena on käydä paikallista koulua, kartuttaa kielitaitoa ja elää arkielämää isäntäperheen jäsenenä.

Monelle suomalaiselle alaikäiselle unelmavuodesta saattaa tulla painajainen, ja nuori jätetään oman onnensa varaan.

MOT kertoo kolme surullista tarinaa. 17-vuotias Merikukka Laulainen (kuvassa) näki nälkää Kanadassa syrjäseudulla asuneen isäntäperheen rahapulan takia.

Allerginen Salla Rautiola joutui asumaan likaisessa talossa, jossa hän sai vakavia allergisia oireita. Häntä ei kuitenkaan viety lääkäriin.

Ida-Sofia Sane lähetettiin törkyiseen hometaloon.

 

Hyväntekeväisyydellä miljoonavoitot?

Danielle Grijalva pitää suomalaisnuorten tapauksia tyypillisinä silloin kun asiat alkavat mennä pieleen.

Vaihto-oppilasvuosi maksaa MOT:n tekemän kyselyn mukaan noin 9 000 euroa. Kaksi suurinta toimivaa alan järjestäjää ovat ruotsalaisomistuksessa.

Yritysten pitäisi olla voittoa tuottamattomia hyväntekeväisyysorganisaatioita, mutta ne tekevät miljoonatilejä.

Ohjelman toimittaa Minna Knus-Galán.

 

Muualla verkossa

MOT

 

Suosittele52 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 05.11.2013

Miksi ette puhuneet perinteisistä vaihto-oppilasorganisaatioista, jotka eivät ainakaan 70-luvulla olleet bisneksia, kuten AFS, YFU tai Rotarit?

Itse olin vaihto-oppilaana US.ssa 1978/79 ja minulla on mitä parhaimmat muistot niistä ajoista. Kävin läpi tosi tiukan seulan: minun piti olla hyvä koulussa ja piti olla harrastuksia, joita voisi hyödyntää amerikkalaisessa koulussa, kuten urheilua tai musiikkia. - Ja perhe oli paras mahdollinen.

An extremely biased story, I would conclude. Not good journalism at all.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä