MOT: Yrittäjän nälkäkuuri

Julkaistu perjantaina 09.05.2014 1 3

Konkurssiin menneen lahtelaisyrittäjän kuntosalilaitteet päätyvät rahoitusyhtiön hoiviin.

TV1 maanantaina 12.5.2014 klo 20.00 - 20.30, uusinta keskiviikkoina 14.5. klo 9.30

Yle Areenassa 30 päivää

Suomessa toimivat franchising-yrittäjät ovat edelleen lainsuojattomassa asemassa. Erilaisissa ketjuissa toimivilla yrittäjillä ei ole omaa edunvalvontaa eikä toimintaa säädellä lailla.

Franchising tarkoittaa kahden itsenäisen yrityksen yhteistoimintaa ja tavoitteena on, että toiminta on molemmille kannattavaa. Vuosien varrella esille on toistuvasti tullut tapauksia, jossa sopimusten ehdot ovat muodostuneet yrittäjälle kohtuuttomiksi.

 

Yrittäjiltä tutkintapyyntö poliisille

Painonpudotukseen ja hyvinvointiin keskittyvässä Xtravaganza-ketjussa toimi 2000-luvun puolivälin jälkeen toistakymmentä suomalaista yrittäjää, jotka suurten lupausten vauhdittamina perustivat alan toimintakeskuksen.

Kaksi kolmasosaa keskusten vetäjistä teki poliisille tutkintapyynnön, jossa pyydettiin selvittämään antoiko ketju yrittäjille liiketoiminnasta katteettomia lupauksia.

”Me kyllä osattiin realistisesti laskea kulut, mutta koska se kasvuodotushan oli sieltä ylhäältä, päämieheltä, että näin ja näin menee eteenpäin ja me ollaan jokainen mukana siinä kehityksessä ja kasvussa”, sanoo entinen Xtravaganza-yrittäjä Mirja Erlund.

Syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.

 

Ruotsissa ketjulle tuomio

Xtravaganza on ruotsalainen ketju. Ruotsissakin useat yrittäjät ovat tehneet tutkintapyyntöjä poliisille.

Käräjäoikeus päätti viime huhtikuussa, että ketjun on maksettava kahdelle yrittäjälle yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Kolmannen yrittäjän oikeuskäsittely on kesken.

Tuomio on tosin yksipuolinen, sillä vastapuoli, Xtravaganza Sverige AB on tehnyt konkurssin ja emoyhtiö Xtravaganza AB on kieltäytynyt saapumasta oikeuteen.

 

Yhtiö ja yrittäjät samaan järjestöön?

Ketjujen etujärjestössä, Suomen Franchising -Yhdistyksessä pohditaan, voitaisiinko emoyhtiöille tarkoitettuun edunvalvontajärjestöön ottaa jäseniksi myös franchise-yrittäjiä ja tällä tavoin parantaa emoyhtiöiden ja yrittäjien yhteistoimintaa.

Yhdistyksessä ei nähdä tarvetta erilliseen lainsäädäntöön. Franchising-ketjuja on Suomessa noin 300 ja niissä noin 5000 yrittäjää.

”Meillä on sopimuslaki ja laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa ja aika paljon tätä lainsäädäntöä, joka koskettaa yritysten välisiä sopimuksia ja tällä on hyvin pärjätty tähän asti”, sanoo toiminnanjohtaja Juha Vastamäki Suomen Franchising -Yhdistyksestä.

Ohjelman toimittaa Tiina Lundell.

 

Lue myös:

MOT

 

Suosittele3 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 12.05.2014

Aika karua meininkiä.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä