Vaalien välissä: Kataisen kevättodistus

Julkaistu keskiviikkona 22.05.2013 42 49

Vaalien välissä -tilaisuuden juontavat Katri Makkonen ja Jan Andersson.

TV1 keskiviikkona 29.5. klo 21.05 - 23.00, uusinta torstaina 30.5. klo 11.05 - 13.00

Yle Areenassa 30 päivän ajan

Perussuomalaisten jytkystä on kulunut kaksi vuotta, ja pääministeri Jyrki Kataisen hallituskausi on kohta puolivälissä. Onko oppositiosta mihinkään? Mitä mieltä ovat poliitikkojen työnantajat, Suomen kansalaiset?

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat Ylen ajankohtaisstudiolle keskustelemaan siitä, miten hallitus on onnistunut tavoitteissaan.

Eurokriisi, kunta- ja sote-uudistus, vanhuspalvelut, osinkoverouudistus – hallitus on selvinnyt kompuroiden kriisistä toiseen. Riittävätkö sen rahkeet loppuun asti?

Suoran tilaisuuden juontavat toimittajat Katri Makkonen ja Jan Andersson.

 

Suosittele49 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 29.05.2013

Kataisen hallitukselle arvosana kiitettävä yhdeksän ,
perustelut : ovat uskaltaneet tarttua laajoihin uudistuksiin . kuten Sote ja kuntauudistukset, joihin edelliset hallitukset eivät ole viitsineet koskea viiden metrin seipäälläkään ,

hallitus on työskennellyt opposition ja median arvostelun kohteena , mutta työtään ovat hoitaneet kohtuullisen hyvin ,erikseen mainittuna Katainen .Urpilainen.Ihalainen , Tuomioja ja Arhinmäki

annan arvosanan 6 medialle vaikka median arvosanaa ei pyydettykään,mutta kerron sen silti:

media kovasti painottaa galluppien merkitystä , eihän gallupit kaikkea tiedä.vaikka niitä uutisoidaan lähes vaalien vertaisina.

esim, gallupit eivät jostain syystä ennakoineet viime eduskunta vaalien edellä Keskustan romahdusta .

Ylenkin gallup aika lähellä vaaleja ennusti Keskustalle kakkosijaa ja Helsingin Sanomat pisti vielä paremmaksi julistamalla vaalien tuloksen etukäteen otsikolla :porvari-hallitus jatkaa.

ainakin minun uskoni gallupeihin on melko olematon.

keskiviikkona 29.05.2013

Missä aikuiskoulutus parannukset??? Minä itse yrittäjänä ( kampaajana) aina veroni maksnut
Joudun 2 työtä tekemään kun eiole varaa ottaa enään alvin korotuksen jälkeen työntekijää ! Suunnittelen jättäytymistä
Työttömäksi / eläkkeelle! Kiitos keskustan ja SDP !!!

keskiviikkona 29.05.2013

Kataisen - Urpilaisen hallitus on täysin epäonnistunut ja sortunut vielä ylimielisyyteen. Taival on ollut jatkuvaa kompurointia, kuten kehysriikin ja viimepäivienkin kohut. Pahinta on se, että hallitus sanelee kansan tahdon vastaisia päätöksiä, eikä kuuntele asiantuntijoita, kuten nyt tänäänkin kävi perustuslain asiantuntijoilta selväksi. Hallitus ei ole perustanut parlamenaariseen käsittelyyn esim. kunta- sote ja puollustusvoima uudistuksia.

Hallitus ei toimi kansan tahdon mukaisesti, eikä ole siten kansan luottamuksen arvoinen. Hallituksen tilisi siksi jättää paiokkansa.

keskiviikkona 29.05.2013

Paljolti samaa mieltä.1.3.2000 voimaan tullut ei voi olla vanhentunut,vaikka hallitus (Sailas uutisoinnissa tänään-JALLITUS !) komentaa perustuslakivaliokuntaa päivittymään NYKYPÄIVÄÄN.Mielestäni moraalisesti uskomaton kehotus.

Suora siteeraus koteihin jaetusta oppaasta:

Mikä perustuslaki on?
Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön kulmakivi.Se sisältää säännökset valtion järjestysmuodosta,ylimpien valtioelinten suhteista ja yksilön perusoikeuksista.MIKÄÄN MUU LAKI EI SAA OLLA RISTIRIIDASSA SEN KANSSA.

V.2004 on okoomuksen taustalla oleva ryhmittymä laatinut Suomelle tavoiteohjelman (Suomen haasteita),jonka kohdassa 3 otsake kuuluu:
RASKAS JULKINEN SEKTORI
-kuntarakenne uusiksi.Alle 100 kuntaa riittää
-avattava lisää julkiselle kilpailulle kuntien ja valtion toimintoja
-subjektiivisia oikeuksia purettava ajoissa
-kustannussäästöjä saatava runsaasti
-ilman kovia toimia veroasteen pakollinen lasku vaikeaa velkaantumatta

Sitten "sisar hento valkoinen" teemalla ostettu julkiselle taloudella kallis vaalivoitto antoi vallan Kataiselle &co.
Tehtiin tuottavuus ohjelma.Oliko -40,000 henkeä valtiolta,mutta 2006-2009 valtion palkkamenot kasvoivat 4,4 mrd:sta 6,0 mrd:n

Arvioikaa itse näitä ns. onnistumisia.En jaksa jatkaa loputtomiin.

keskiviikkona 29.05.2013

Opiskelijana sain aikanaan työpaikan normaalijalla palkaalla. Teklissinen kouluutuksen aikana joka kwsä tiensiimme hyvin. Se oli paremmin kuin oli olla työttömänäolo! Pelko nykyään, että menetämme koulutetun viisauden! Meillä on typeriä ministereeitä!

keskiviikkona 29.05.2013

Minäkö yhteiskunnan tukupylväs ?

Olen eläkkeellä, 12 vuotta töitä ennenkuin eläke alkoi karttua, nyt riipaisee jo raippavero ja
- sadasta eniten Suomessa tienaavasta vain yksi maksoi yli 30% veroa, minä maksan reilusti yli
ja enemmän kuin palkkatyölainen vastaavista tuloista
- tulovero naapurimaissa ja useassa EU maassa on yli 10% pienempi
- asuminen pääkaupunkiseudulla todella kallista (vrt esim Berliini)
- autovero naapurimaissa olematon meihin verrarruna
- ruoka Euroopan kalleinta ja jos muualla laskee niin meillä nousee
- alkoholin verotus kallein verrattunas naapurimaihin
- käytetyn tuontiauton verotus käytävä aina oikaisemassa EU:n kautta
- terveyspalvelut takkuilevat, mutta kun pääsee terveyskeskuksen yli, hoituu, mutta
- yksityiset, ulkomaalaiset tyhtiöt kuokkivat rahaa veroparatiiseihin ja ohjeistavat lääkärinsä tuonne alle 30% tuloveroihin
- kun joudun vanhainkotiin (,jos sinne yleensä mitenkään pääsen) eläkkeestäni jää vain murut käteeni, muut menevät kunnalle
- EK jatkuva valitus palkkakustannusten korkeudesta, mutta Eustatin tilaston mukaan olemme keskitasoa alemmalla tasolla samoin kuin henkilösivukuluista; ei ainoatakaan faktatietovertailua EK:lta. Aikaisemman työkokemuksen perusteella useimmilta suuryrityksiltäkin puuttuu kaupantekotaito.
- työnantajille kelamaksuista ja yhteisöveroalennuksista parin mrd:n menovähennykset

Ja hallitus
- ei ole edes pyrkinyt oikaisemaan tuloverotusta (lääkärit, juristit yms,ulkomaiden kautta sijoittaneet,eläkeläiset). Saattaa olla ettei tällä hallituskokoonpanolla edes pyritä siihen. Yhteikunta polarisoituu ja yhteisöllisyys - meidän vahva voima - on jo rapautunut

- Kyllä hallitus on saanut nuorisotakuun voimaan, hyvä. Mutta myös EK:n yritysten toivon tarttuvan asiaan

EU:n sotkut ovat tietysti vieneet valtavasti hallituksen avainihmisten aikaa; toivottavasti rahanmenolta säästytään

Hallituksen avainkysymys on kuntauudistus ja Sote-uudistus. Ne onnisttuvat vain kokoomuksen ja demareiden yhteistyöllä. Tosin kummassakaan asiassa ei ole näkynyt rahavirtoja, kuinka paljon etelän suurkunnissa tienattua rahaa joudutaan pumpaamaan Kepun johtamiin pieniin kuntiin

Omalta osalatani verotuksen oikeudenmukaisuus varsinkin näillä veroprosenteilla on avainkysmys. Jos muutan Euroopassa, tulovero% eri vaihtoehtomaissa on: 0 (kyllä 0), 8,7; 23 jne.
Terveydenhoito on useimmissa maissa vähintään yhtä hyvä kuin täällä ja EU:n direktiivit mahdollistavat helposti siirtymisen

Niin kysyn uudestaan, että mikä pkleen yhteiskunnan tukipylväs minä olen epäoikeudenmukaisuuden vallitsemassa maassa.

keskiviikkona 29.05.2013

kommentoin tuota vanhainkotiin joutumista tai pääsemistä sen verran että vanhain /hoiva kodeissa saat ruoan,puhtauden ,virkistys ja kuntoutus hoidot .
terveydenhoidon , tietääkseni myös sairaiuksiin liittyvät lääkkeet ,ym. kaikki samaan maksuosuuteen ,ja osa eläkkeestä jää itsellesi.

jos meillä olisi matala tai olematon verotus, ja jos sairauden sattuessa joutuisi itse maksamaan ihan kaikki kustannukset maksimissaan ,niin kyllä pienituloiset jäisivät heitteille sairauksineen.

ei ole olemassa sellaista yhteiskuntaa ,jossa on matala verotus ja kaikki palvelut ilmaisia.

mietitäämpä ihan porukalla mitä kaikkia palveluja suomessa saadaan maksuttomastikin mm. koulutus , äitiys-ja lasten neuvola palvelut. mm.lääkärien koulutuksen maksaa yhteiskunta ,muutamia mainitakseni.

siksi maksamme veroja että katamme palvelukustannuksia.

minä olen myös ihmetellyt EK,N jatkuvaa valitusta , voisivat hekin muistaa yhteiskuntavastuunsa ,niin paljon tuetaan yrityksiä ja teollisuutta verorahoilla.

yritysjohtajienkin on syytä katsoa peiliin ,jos eivät kilpailussa pärjää.,ei oikein jaksa niiden jatkuvaa ruikutusta kuunnella.

keskiviikkona 29.05.2013

Tämä hallitus on kaikkienaikojen surkein hallitus holkerin ja liikasen kanssa.
Kaikki päätökset on surkeita ja joita joutuu jatkuvasti muuttamaan. Päätökset ovat myrkkyä kansalaisten ja yrityksen kulutukseen, sekä toimeliaisuuteen. En ole eläissäni aikaisemmin nähnyt hallitusta kohtaan vihaa kuin nyt on. Mitään konkreettista hyötyä tai olisi jokin tieto mitä ne aikaisemmat päätökset sopettamisista on. Pelkkää sanahelinää jolla on toivotta, että talous lähtee käyntiin, että vaje hoituisi. Eipä taija hallituksen taidoilla Suomen talous kääntyä parempaan.
Voi, että olisi vaalit pian. Pitäisi saada Suomen ruoriin osaavia ihmisiä.
Urpilaiselle jos sopimuksessa ei lue vakuus, sitä oikeasti mei ole olemassa.

Onpa hallitus yhden kehitys hankeen saanut eteen päin!! Juomatölkkit kiertää 99 %, Suomen hallitus on ottanut tavoitteeksi saada se nostettua 99,9 % HIENOA, tajuttu mikä on tärkeätä.
Samalla saadaan kustannuksia kaupoille ja samalla kuluttajille.

Kuorma-autojen painorajoitus muutokset, eikö kenelekkään tullut mieleen kysy vaikka puliukolta mielipidettä mihin tämmöinen asia vaikuttaa, sillat, tiestö.
Vähän aikaa sitten kiireellä rekkoja kavennettiin.

keskiviikkona 29.05.2013

Aikuiskoulutuksella koulutetaan esim lähihoitajia sairaanhoitajiksi, vaikka lähihoitajistakin on pulaa. MItä järkeä tähän on satsata? Ei lähihoitajista saa tällä sovelletulla ja hyväksilukevalla koulutuksella sairaanhoitajia, vaan jotakin lähi- ja sairaanhoitajan välillä.

keskiviikkona 29.05.2013

Kuntien pitäisi palkata heikoimpia ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, eikä niitä parhaita hakijoita, jotka pärjäävät jokatapauksessa.

keskiviikkona 29.05.2013

Täytyy ihailla Juha Sipilän fiksua ja ratkaisukeskeistä tapaa lähestyä isoja ongelmia. Huomaa, että hän on tottunut ratkaisemaan isoja ongelmia ja valmis isoihin vastuisiin. Häneltä tulee konkreettisia asioista. Harmi kun noin hyvä mies on keskustalainen :)

Hallitus on vähän tuuliajolla. Katainen yrittää parhaansa, Eniten pihalla ovat Paavo ja Päivi.

keskiviikkona 29.05.2013

Nuorten syrjäytymistä tukee liian hyvä toimeentulotuki. Se on suurempi kuin alimmat palkat ja opintotuki. Saa siis enemmän tekemättä mitään ja vetämällä lonkkaa, kuin ponnistelemalla.

keskiviikkona 29.05.2013

Nuorisotakuukoulutus on mahdoton yhtälö, rahaa koulutukseen myönnetään vain ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Teknisillä aloilla näissä koulutusputki on noin 4-6 vuotta. Kuka nuori sen jaksaa opiskella "normaaliin"ammattiin. Miksi ei voida kouluttaa perustutkintoihin? Suuri kämmi koko juttu. Mutta myös toisaalta, eipä kohderyhmänä olevat nuoret tule koulutukseen vaikka koulutuspaikkaa tarjotaan, tai ennemmin tyrkytetään. Ei vaan toimi ei.

torstaina 30.05.2013

nuorisotakuu on toiminut joissakin maissa hyvin .ja tulee toimimaan myös suomessa kunhan vauhtiin päästään .koulutus osio tulee voimaan ensivuoden alussa .

mutta on outoa kun väitetään että nuorisotakuu on epäonnistunut ,kun 72 % kohderyhmän nuorista on saanut työkokeilu tai työharjoittelupaikan.

on ihmetyttänyt tämänkin hankkeen vähättelevä uutisointi? mistä johtuu? media haloo ?

keskiviikkona 29.05.2013

Hitsi toi on fiksu mies toi Sipilä =)

torstaina 30.05.2013

kun puhuu niin vähän kuin Sipilä niin ei silloin ei tule mokiakaan paljoa.

ja yrittäjä kaveriensa mielipiteitä kertoilee ,sen muistaa mainita. enemmän Sipilän pitäisi puhua omista mielipiteistään.

keskiviikkona 29.05.2013

Keskusteluissa nyt nuoret ja ...
Monesti lausuttu "Maahan muuttajat".
Unohtakaa maahanmuuttajat toistaiseksi kunnes saamme ns. oman pesän kuntoon.
Keskittykää omaan kansaan. Minua häiritsee kovasti kun nostetaan maahanmuuttajien ongelmat pintaan jatkuvasti. En ole rasisti mutta muistakaa ketkä tämän lystin maksaa.
Lisäksi Urpilainen voisi "hellittää" tuosta työehtosopimuksista kiinni pitämisestä, jousto voisi tuoda työllisyyttä.

keskiviikkona 29.05.2013

On aivan turha kuunnella politikkojen hörinää nuorten syrjäytymisestä,estradilla tulisia olla nuorisotyöntekijöitä, jotka tietävät mistä puhuvat. Politikot ovat liian kaukana nuorten maailmasta.

keskiviikkona 29.05.2013

Täällä nuori kommentoi: pääkaupunkiseudulla on käsittämättömän korkeat vuokrat, eikä halpoja opiskelija-asuntoja ole tarpeeksi. Opintotuki ja asumislisä eivät riitä vuokraan, jolloin pitää käydä töissä. Tämä hidastuttaa opintoja huomattavasti. Samalla yliopisto olettaa, että opiskelijat opiskelevat kokopäiväisesti. Lisää halpoja vuokra-asuntoja, ja valtaosa "syrjäytyneistä" pomppaa takaisin yhteiskuntaan.

Nollatuntityösopimukset ovat toden totta turmion tie, olen joutunut kokemaan sen nahoissani: minä joustan kun työpaikka tarvitsee, työpaikka ei jousta kun minä tarvitsen lisää työvuoroja.

keskiviikkona 29.05.2013

Pääkaupunkiseudulla on käsittämättömät vuokrat johtuen siitä, että on vuokranantajan markkinat. Asunnot tarjotaan vuokrattavaksi tarjouksen perusteella, vain pohjavuokra ilmoitetaan. Opintotuki- ja lisä ovat myöhässä kustannustasoon verrattuna, mutta pitäisikö valtion maksaa opintosi? Onhan sinulla vaihtoehtona myös opintolaina. Ei valtion tarkoitus ole kouluttaa sinua ammattiin, vaan sinä itse teet valintasi koulutussuunnastasi, ja itse myös huolehdit siitä omalta osaltasi. Kommentti "syrjäytyneistä" johtuu varmaankin tietämättömyydestäsi. Et ole varmaan kuullutkaan, että jo vuosi-vuosikausia aiemmin samanlailla opiskelijat ovat käyneet ilta- ja viikonlopputöissä vaikkapa R-kioskissa, Salessa tai Siwassa tai Intersportissa tai tarjoilijana jossain baarissa opintojen ohella? Ja kun pääset töihin valmistumisesi jälkeen... maksat opintolainaa pois. Näin se on aina toiminut. Oliko tämä sinulle shokki? Eikö opiskelu lukion jälkeen olekaan ilmaista??? Jos Helsinki on sinulle liian kallis paikka opiskella niin miksi et harkitse koulutuspaikkaa muualta? Pikku vinkki... pienemmälläkin yliopisto-paikkakunnalla et pärjää pelkästään opintotuella ja asumislisällä, mutta silti halvemmalla... ja saat saman koulutuksen. :D

keskiviikkona 29.05.2013

Hyvät päättäjät,

Jos haluatte työllistää ihmisiä jäädyttäkää yrityksiltä seuraavaksi 5 vuodeksi LISÄ työllistymisestä aiheutuvat palkkojen sivukulut (sotu, TEYL etc.) . On olemassa keinoja eliminoida kaikki porsaanreiät tämän osalta. Vero dynamiikka on varmasti suurempi kuin nyt tehdyssä verouudistuksessa.

Älkää yrittäkö ratkaista liian monta muuttujaa saman aikaisesti - priorisoikaa, niin yritykset tekee.

Tsemppiä

keskiviikkona 29.05.2013

Ikävä kyllä en voi työllistää yhtään uutta nuorta tai vanhaa työntekijää jos kaupan ovi ei käy. Jos halutaan työllistää Suomessa, siihen tarvitaan meitä jokaista. Jos kaikki suomalaiset käyttäisivät suomalaisia palveluja ja tuotteita eurolla päivässä enemmän, niin laskujen mukaan vuodessa syntyisi kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja,

torstaina 30.05.2013

erittäin tärkeä pointti, nyt jos koskaan pitää panostaa kotimaiseen tuotantoon. perheemme onkin päättänyt viettää loman kotimaassa ja käyttää kotimaisia matkailupalveluja ,
ja keittöremontin tekee nuori yrittäjä alusta loppuun , piha kukat ostetaan suomalaiselta puutarha yrittäjiltä jne,

todella paljon voimme vaikuttaa ostopäätöksillä suomen talouteen.

keskiviikkona 29.05.2013

Lasten maksattaminen työnantajilla pitää muuttaa. Nuoria naisia ei palkata, koska äitiys maksaa tällä hetkellä työnantajalle liikaa. Onkon tätä tiedostettu hallituksessa tai oppositiossa.

keskiviikkona 29.05.2013

Kristillisten edustaja räikeästi meikattu, ei sovi kristillisten edustajalle. Lestadiolaiset kavahtavat ja lopettavan pentujen tekemisen.

keskiviikkona 29.05.2013

Joku näistä sanoi ( Arhinmäki ) että valtio maksaa. Tulee muistaa että se tarkoitta että veronmaksaja maksaa. Paljonko vielä on varaa laittaa lisää rasitteita veronmaksajille ? Miksi jatkuvasti hallituksen, ministeriöiden ja eduskunnan toimenpitein suolletaan jatkuvasti kansalaisille taloudellisia lisärasitteita ? Esimerkiksi tuulimylly syöttötariffit, talojen energiatodistukset, mummon mökin jätevesijärjestelmät, ajokorttiuudistu, ... jne. Millään näillä ei ole muuta konkreettista vaikutusta kuin kansalaisten taloudellisen rasituksen lisääminen. Kaikki nämä pakkorasitteet rajoittavat aitoa yrittäjyyttä ja kulutusta.

keskiviikkona 29.05.2013

Tällä hetkellä käy niin että yritysten on helpompi irtisanoa työntekijöitä Suomessa.
Kun esim. Ruotista on vaikeampi ja kalliimpi irtisanoa työntekijöitä irtisanomiset koskevat Suomea.
Näin käy monikansallisissa yhtiöissä. Miksi voittoa tekevien monikansallisten yhtiöiden irtisanomisehtoja ei kiristetä.

keskiviikkona 29.05.2013

Viher-Niinistö on aikamoinen sää-ennustaja-eukko, kun osaa ennakoida minkälainen ilmasto meillä on neljänkymmenen vuoden kuluttua.
Meteorologeille tuottaa tuskaa ennustaa kolmen päivän päähän.
Kuka muuten on määrännyt meidän puolesta ne CO2 -vahentämisvelvoitteet ? Niinistökö ?

keskiviikkona 29.05.2013

On muuten taas kerran tämä Anderssonin ja Makkosen vetämä show aikamoista silli-salaattia. Aiheet vaihtuvat vähän väliä, toimittajat huutaa päälle, eivät kuuntele ministereiden ja oppositiojohtajien kommentteja loppun, väliin pannan tyttökuoro laulamaan minuuttikaupalla..... hei hulinaa, mutta hulinaahan tässä kai haetaankin, eikä asiaa.

keskiviikkona 29.05.2013

Tämä tärkeä keskustelu menee jälleen pilalle siksi, että asiat käsitellään liian pintapuolisesti , kun hypitään asiasta toiseen liian nopeasti. Keskustelun vetäjät voisivat pitää keskustelun paremmin koossa karsimalla käsiteltävät asiat noin puoleen nykyisestä. tämä auttaisi keskustelijoita syventymään paremmin käsiteltäviin aiheisiin, jolloin katsojatkin voisivat paremmin arvostella keskustelijoiden todellista arvomaailmaa.
Ei juontajien aina tarvitse hukuttaa yleisöä määrään. Joskus pitäisi kaivaa esiin mtös laatua...
Vai mitä häh?

keskiviikkona 29.05.2013

Päivi Räsänen selvitti sote-uudistusta. Kyllä, hallintouudistus ei tapahdu yhdessä yössä. Kuinka kauan tämä uudistus kestää, eli, milloin voimme odottaa terveyskeskuspalveluiden toimivan, niin kuin se lainsäädännön mukaan on määritelty.

keskiviikkona 29.05.2013

Makkonen: Anna nyt ihmisten puhua loppuun. Älä huuda päälle.

keskiviikkona 29.05.2013

Suomessa rakennusalalla Virolaisia , Venäläisiä ja Puolalaisia rakennusmiehiä töissä pilvin pimein ja palkoistra ei saada selvyyttä,mutta ei ainakaan työehtosopimusten mukaisia. Samalla tuhansia rakennusalan ammattilaisia kortistossa vailla työtä, vaikka haluaisivat.

keskiviikkona 29.05.2013

Korostaessaan tilanteen vaikeutta Urpilainen, Katainen jne tulevat korostaneeksi vain omaa itseään. Siinä on päinvastainen viesti kuin Sipilän esiintymisessä.

keskiviikkona 29.05.2013

Mikäs tässä on ihmeellistä? Pari kautta hallitusta ja oppositio ajaa ohi, tämä on jatkumo. Koskaan ei olla tyytyväisiä ennen kuin saadaan verovapaa Suomi. Ihmettelen edelleen suuresti, että taloudesta asiantuntematon Urpilainen jatkaa Valtiovarainministerinä. Eduskuntatyö opettajan koulutuksella ei anna pätevyyttä huolehtia valtion taloudesta. Guzeninan erottaminen oli täysin oikea ratkaisu, totaalisen ammattitaidoton ministerinä. Ikävä huomata, että hallitus näyttää tekevän päätöksiä toisin kuin ministeriöiden virkamiehet ovat ehdottaneet, ja vain sen takia, että vaalilupaus voitaisiin pitää. Virkamiehet tiesivät jo ennen vaaleja etteivät lupaukset toteudu, mutta vaitiolovelvollisuus ministeriöiden asioista sitoo heitä puhumasta asiasta. Perussuomalaisten vaalivoitto ja Soinin valinta pääministeriksi olisi pahin valinta Suomelle. Soini osaa syyttää muita ja kertoa mikä on pielessä, mutta ei osaa ratkaista asioita. Soini ei ole koko kuluvan eduskuntakauden aikana antanut yhtään ehdotusta miten asiat pitäisi tehdä. Soini lausuu jatkuvasti... "asia pitää tutkia". Jos Soinista tulisi pääministeri niin kaikkien ministeriöiden virkamiehet käyttäisivät hallituksen ensimmäisen vuoden asioiden tutkimiseen.

keskiviikkona 29.05.2013

Kauheeta kattoa. Hyvän kuvan antaa kaikille ja varsinki nuorille että miten asioista keskustellaan sivistyneesti Suomen johdossa. Hienoa. En ihmettele jos ei huvita äänestää ketään vaaleissa. Uskomatonta hommaa.

keskiviikkona 29.05.2013

Ei tossa höpötyksessä ole mitään tolkkua! "muunneltua totuutta" toitotetaan samassa nää päättäjät haluavat kierrellä totuutta. "vakautta haetaan" vaikka syöksykierteessä menee tällä hetkellä puoli eurooppaa...

keskiviikkona 29.05.2013

ja nää "juontajat" ihan ala-arvoisia!

keskiviikkona 29.05.2013

Kulttuurista keskustella on irti vain pj Sipilä!

keskiviikkona 29.05.2013

Naurettavia nuo pilapiirto- ja sananselitysosat. Toimittajien päällepuhumisinto jatkuu. Yritän kiertää kaukaa Makkosen vetämät ohjelmat ja haastattelut.

torstaina 30.05.2013

Makkonen on ollut aiemmin paljon pahempikin .esim.hastatellessan A-studiossa jokin aika sitten Arhinmäkeä niin Paavo sai sanoa pari sanaa ,muun ajan metelöi Makkonen, minun mielestä Makkonen oli nyt hillitympi ,
toimittajien tulisi muistaa että katsojat enimmäkseen haluaa kuulla haastateltavia , ei se ole toimittajien show.

torstaina 30.05.2013

Väsyneenä ajattelin mielenkiinnosta katsoa keskustelua,mutta aiheen siirtyessä syrjäytyneisiin nuoriin ja muihin vajaakuntoisiin hermot petti ja päästä alkoi tulla voimalla höyryä!Ihan arvoisalle pääministerillemme tuli näytettyä kymmenisen kertaa keskisormea kotisohvalta ja sille puolustusministerillekin muutaman kerran.Jälkikasvu opetti nopeasti twitterin käytön..
Ehkäpä porukka voitaisiin laittaa kuntoutus ja valmennusjaksolle vaikkapa työpajaan tekemään niitä Kataisen vajaatyökykyisille suosittelemiata käsitöitä,hänen mukaansa matalamman tuottavuuden hommia.Jaksaisivatko käydä yhtä ahkerasti siellä kun olen kuullut,että vaikeassakin tilanteessa olevat nuoret käyvät melkein ilmaiseksi kai.Ei tässä haluta mitään älymystön lahtaamista,mutta pieni harjoittelujakso olisi paikallaan täydennyskoulutuksena...Tutustuisivat kerrankin kunnolla tähän ongelmaan kantapään kautta ja tekisivät jakson ns oikeita hommia välillä noiden nuorten opastamana,vaikkapa itselleen hienon avaimenperän ja loput myyntiin.
Rakas nuorenikin huomasi tässä kohdassa kuinka Katainen ja muitakin meidän mielestämme
PUTOSI! täysin pidemmäksikin aikaa..Sanoi,ettei tuosta höpinästä saa mitään tolkkua ja vaikka Soiniakaan ei oikein voisi äänestää,on sillä jotakin tietoa edes mistä raha tuleeym.Eikä jaksa puhua ehkä ainakaan pahinta,monimutkaista soopaa.Sipilä on taas vähän kuitenkin keskitien kulkija muuttaakseen asioita.
En kyllä tiedä,kuka tästä porukasta voisi johtaa tulevaisuudessa,Niinistö,en tiedä.
Kevättodistus jäisi saamatta ihan kokonaan ja kovasti rästitöitä tehtäväksi.Kataiselle minä haluaisin myös harjoittelua käsityöammatissa,että pystyy tulevaisuudessa ajattelemaan nää tuottavuusasiat uudelleen.Laajennan tuohon myös siivoushommat,joita olen paljon tehnyt väsyneenä ja vajaakuntoisena.Ja muut sanotaan nyt vanhanaikaisesti oikeat työt,josta suurelta osin tuotto tulee.Nuo kommentit loukkasivat kovasti.Ja koska olen hienokin nainen,ei ole yleensä tapana heilutella keskisormea,ei ulkona,ei kotona.
Ylen toimittajat tekivät kyllä tiukkoja kysymyksiä.Rubenin kommentaattoreihin en kiinnittänyt huomiota kovinkaan paljon muuta kuin lopussa,mutta se olikin hieman järkyttävää:ei saanut heidänkään yhteenvedoista tolkkua ja loppukommentit(että olihan tämä ihan kiva keskustelu tai jopa,että ilo oli kuunnella)olivat minun mielestä käsittämätöntä!Tosin Kataiselta ja Urpilaiselta ainakin heltisi kaunis hymy tämän johdosta.
Koko studioilta loppui johonkin kummalliseen konsensusasemansäilytysaneemisuushiljaisuuteen,vain Ruben Stiller ja ehkä kenties Soini olivat hereillä.
Ja,ikävä kyllä,pilapiirtäjäkin taisi epäonnistua eilen

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä