Aamusydämellä: Hullu näyttämöllä

Julkaistu tiistaina 25.09.2012 2 68

Toimittaja Hilla Blombergin vieraana on KokoTeatterissa esiintyvä Petri Kotilainen.

TV1 sunnuntaina 6.1. 2013 klo 9.05 - 9.40

Yle Areenassa vuoden ajan.

Mielisairaudesta voi kuntoutua monin tavoin. Kristiina Vienola ja Petri Kotilainen ovat saaneet näyttelemisestä rytmiä ja rohkeutta elämäänsä.

 

Syrjäytymisen kimppuun teatterin keinoin

Mitä jos joku sanoo sinulle, että olet hullu. Mitä ajatuksia se sinussa herättää?

Tätä pohditaan KokoTeatterin Peili -näytelmässä, jossa on ammattinäyttelijöiden lisäksi mielenterveyskuntoutujia.

Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä Kristiina, 47, ja skitsofreniaa sairastava Petri, 29, asuvat Lilinkotisäätiön palvelutalossa.

Säätiön tavoitteena on yhteistyössä teatterin kanssa pureutua syrjäytymisongelmaan.

 

Mielenterveyttä voi kuntouttaa

Kristiina ja Petri haluavat hälventää mielensairauksiin liittyviä ennakkoluuloja ja omalla esimerkillään osoittaa, että toiminnallisuus on olennainen osa mielenterveyden kuntoutumista.

Kristiina tulee myös ulos kaapista, sillä hänen entisen elämänsä ihmiset eivät tiedä, että hän on pakko-oireidensa vuoksi menettänyt työpaikkansa ja asuntonsa.

Kristiina on omasta mielestään avautuneempi ja rennompi näyttämöharjoitusten ansiosta. Arjen aikatauluun on tullut lisää ryhtiä harjoitusten myötä.

Näytelmässä esiintyminen on Kristiinalle askel kohti normaaliin arkeen paluuta, samoin kuin osallistuminen Aamusydämellä -ohjelmaan. Hän on ylittänyt mielestään jo muutaman vaikean kynnyksen.

 

Tekemisestä rytmiä päivään

Petri myöntää, että hän on pysynyt huumeista erossa sen ansiosta, että seuraavana päivänä on tulossa harjoitukset teatterilla.

Petrille amfetamiinin käyttö yhdistettynä skitsofreniaan aiheuttaa erittäin vakavia harhoja, jotka ovat pahimmillaan saaneet hänet hyppäämään jopa viidennestä kerroksesta alas, kun hän on luullut jonkun jahtaavan häntä.

Petri tietää, että hän tulee toimeen sairautensa kanssa lääkityksen avulla, jos vain pystyy pysymään irti huumeista. Teatteri ja opiskelu rytmittävät Petrin päivät tällä hetkellä ja tavoitteena on joku sopiva työ, jota hän nuorena eläkeläisenä voisi tehdä.

Ohjelman toimittaa Hilla Blomberg.

Ohjelma on esitetty TV1:llä edellisen kerran syyskuussa 2012.

 

Muualla netissä:

Aamusydämellä

KokoTeatteri

 

Suosittele68 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

torstaina 27.09.2012

Tärkeä asia ja aihe. Ohjelman vieraat todistavat sen, että mielenterveys kuntoutuu kun on tekemistä ja kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Kotiin jääminen lamaannuttaa.

sunnuntaina 30.09.2012

Hienoja nuoria ihmisiä. Hyvä keskustelu.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä