Aamusydämellä: Koti vankilana

Julkaistu tiistaina 30.10.2012 1 64

Panta nilkassa tekee Kristianille (oik.) kodista vaihtoehdon vankilalle. Markus (vas.) harjoittelee koevapautta kännykkäseurannassa. Miehiä jututtaa toimittaja Kimmo Saares.

TV1 sunnuntaina 4.11. klo 9.05 - 9.40

Yle Areenassa vuoden ajan

Vankeusrangaistusta voi suorittaa myös kotonaan. Kristian Sandellin nilkassa oleva panta seuraa, ettei hän poistu määrätyltä alueelta. Markus Pasanen on matkalla vankilasta vapauteen ja suorittaa koevapautta, jota valvotaan kännykällä.

Millaista on kun kodista tulee vankila?

 

Jalkapanta ja raittius

Kristian sai tuomion päihteiden vaikutuksena ajamisesta. Alle 6 kuukauden tuomio oli mahdollista suorittaa valvontarangaistuksena. Se tarkoittaa jalkapannan lisäksi selkeitä rajoituksia kotoa poistumiselle ja edellyttää täydellistä päihteettömyyttä.

Markus sai 2 vuoden ja 2 kuukauden tuomion huumausainerikoksista ja petoksen yrityksestä. Hän on siirtynyt vankilasta koevapauteen ennen ehdonalaista vapautta.

Markuksella rajoitukset eivät ole yhtä tiukkoja kuin Kristianilla, mutta hänenkin päihteettömyyttään valvotaan pistokokein. Liikkumista seurataan matkapuhelimen avulla, eli hyödynnetään GSM-paikannusta.

 

Uusi luottamus

Sekä Kristian että Markus kokevat saaneensa tuomion myötä elämäänsä järjestykseen.

Päihteiden kanssa eläminen oli pakottanut Kristianin jatkuvaan valehtelukierteeseen ja elämiseen tietyn roolin kautta. Hän toivoo, että pystyy uudestaan rakentamaan sen luottamuksen läheisiinsä, jonka on menettänyt.

Markukselle vankilarangaistus oli shokki ja hän pelkäsi joutuvansa lähimmäisten hylkäämäksi. Vaikeinta vankilarangaistuksessa oli ero lapsista, joka tuntui kohtuuttoman raskaalta. Enää hän ei halua toistaa niitä huolia, joita on läheisilleen tuottanut: tämä rangaistus saa olla samalla sekä ensimmäinen että viimeinen.

 

Pelisäännöt hyväksyttävä

Kristian ja Markus pitävät valvontarangaistusta ja koevapautta hyvinä vaihtoehtoina vankilalle.

Toisaalta koevapauteen tai vapausrangaistukseen on turha hakeutua, jos jo etukäteen miettii miten sääntöjä voisi kiertää – parasta on hyväksyä pelisäännöt ja elää niiden mukaan. On tehtävä selkeä päätös ja pidettävä siitä tinkimättä kiinni.

Ohjelman toimittaa Kimmo Saares.

 

Muualla netissä:

Aamusydämellä

 

Suosittele64 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 04.11.2012

Hei,

Kiitokset erittäin lämminhenkisestä, avoimesta ja toivoa antavasta ohjelmasta. Sekä Kristianille että Markukselle erityiskiitokset siitä, että näin rohkeasti tulitte esille. Olette ottaneet elämänne ja tulevaisuutenne omiin käsiinne. Teistä kummastakin oli aistittavissa erittäin vahva sitoutuminen ja päätös. Vaikeita tilanteita ja heikkoja hetkiä tulee elämässä aina vastaan ja silloin on erittäin tärkeää, että pohja on vahva ja tietää, minne kääntyä kun voimat ovat vähissä. Tukea ja apua on aina saatavissa, käyttäkää sitä. Olette saaneet uuden tilaisuuden, voitte korjata tekemänne virheet ja saada ja pyytää anteeksi. Se on hieno mahdollisuus teille ja läheisillenne.

Toivon teille kummallekin ja läheisillenne kaikkea hyvää elämässä, Annika

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä