Aamusydämellä: Koukussa kauneuteen

Julkaistu keskiviikkona 26.03.2014 0 4

Minna Klintrup (vas.) ja Jannika Peltonen kertovat heille tehdyistä kauneusleikkauksista. Keskellä toimittaja Kimmo Saares. Kuva: Jussi Pylväs.

TV1 sunnuntaina 30.3.2014 klo 9.05 - 9.45, uusinta tiistaina 1.4. klo 5.45

Yle Areenassa vuoden ajan.

Erilaisista kauneusleikkauksista ja muista esteettisistä hoidoista on tullut sosiaalisesti hyväksytympiä ja yleisempiä.

Kynnys leikkauksiin on laskenut ja usein yksi leikkaus johtaa toiseen. Kokemuksistaan kauneuskirurgiasta ja niiden vaikutuksesta itsetuntoon kertovat Minna Klintrup ja Jannika Peltonen.

 

Minnalle pienemmät rinnat

Viihdelehdistön välittämässä kuvassa kauneusleikkaus merkitsee useimmiten rintojen suurennusta, käytännössä silikoni-implantteja. Minnan, 47, ensimmäinen leikkaus oli kuitenkin rintojen pienennys.

Suuret rinnat aiheuttivat selkä- ja hartiakipuja, eikä tuntunut mukavalta kun miehet katsoivat rintoja enemmän kuin silmiä. Leikkaus paransi Minnan mielestä elämänlaatua välittömästi.

 

Jannikalle kolmannet implantit

Jannika, 34, oli pitkään hävennyt kehoaan ja otti ensimmäiset silikoni-implantit vuonna 2007. Hän otti 3,5 desilitran implantit kumpaankin rintaan.

Pykälää isommat silikonit, seitsemän desilitraa, vaihdettiin heti seuraavana vuonna. Viime vuonna Jannika sai kolmannet implantit, nyt silikonia on yhdeksän desilitraa kummassakin rinnassa.

 

Kiloja pois leikkaamalla

Elämänlaatunsa kannalta tärkeimpänä leikkauksena Jannika pitää laihdutusleikkausta. Rasvaisen, suolaisen ja makean ahmiminen synnytti kierteen, jossa ylipaino tuotti masennusta ja masennukseen oli helppo syödä lisää.

Kun mikään dieetti ei onnistunut, päätti Jannika hakeutua laihdutusleikkaukseen. Nyt Jannika on palannut samaan 55 kiloa painoon kuin ennen ensimmäistä lastaan, mutta tavoitepainoksi hän on asettanut 50 kiloa.

 

Koukuttavat leikkaukset

Minna on leikkauttanut ylä- ja alaluomensa ja seuraavaksi suunnitelmissa on uusi rintaleikkaus. Minna ja Jannika ovat kummatkin ottaneet kasvoihin ja huuliin täyteaineeksi hyaluronihapporuiskeita.

Jannika on kokenut omat otsaryppynsä ongelmaksi ja on saanut hoidoksi Botox-pistoksia vastineeksi siitä, että yritys on voinut käyttää Jannikaa markkinoinnissaan. Kummatkin naiset ovat sitä mieltä, että hoidoilla on koukuttava vaikutus.

 

Itsetuntoa veitsellä?

Hoidot eivät ole halpoja, vaikka sekä Minna että Jannika ovat teettäneet leikkauksensa Virossa. Jannika on käyttänyt leikkauksiin yli 20.000 euroa, josta suurin osa on velkarahaa. Molemmat pitävät leikkauksia onnistuneina, vaikka Jannikalla on ollutkin komplikaatioita.

Naisten mielestä itsetuntoa voi parantaa niin kirurgin veitsellä kuin ruiskeillakin. Toisaalta merkitystä on myös sillä, mitä tapahtuu korvien välissä.

Ohjelman toimittaa Kimmo Saares. Taustatoimittajana on Jussi Pylväs.

 

Muualla verkossa:

Aamusydämellä

 

Suosittele4 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä