Aamusydämellä: Narsisismin uhrit

Julkaistu keskiviikkona 28.04.2010 1 183

Minna Rissanen (vas.), Hilla Blomberg ja Annie Henno keskustelevat siitä, kuinka narsistin kynsistä voi selvitä.

TV1 sunnuntaina 2.5. klo 9.05

Itsekeskeisyys, muiden ihmisten hyväksikäyttö, empatian puute ja ylimielisyys ovat narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä.

Henkilöitä, joilla on narsistinen häiriö, arvioidaan olevan noin prosentti väestöstä. Narsistin uhreja on monenkertainen määrä.

Minna Rissanen oli naimisissa 10 vuotta narsistin kanssa. Annie Henno puolestaan joutui vaihtamaan työpaikkaa narsistinaisen kiusaamisen uhriksi jouduttuaan ja toistamiseen hän joutui narsistin kanssa tekemisiin omassa parisuhteessaan.

 

Annien itsetunto mureni

Minna Rissanen rakastui 25-vuotiaana mieheen, joka oli hänen mielestään komea, taitava, älykäs ja hyvä keskustelija. Mies halusi mahdollisimman pian Minnan kanssa naimisiin eikä Minna ehtinyt tutustua ajan kanssa miehen taustoihin. Myöhemmin ilmeni, ettei miehellä ollut toimivia ihmissuhteita juuri lainkaan.

Annien pitkä avioliitto oli jo alkanut rakoilla, kun hän rakastui hurmaavaan mieheen. Mies oli omien sanojensa mukaan eronnut ja rakastuminen tuntui molemminpuoliselta.

Yhteiseloon alkoi tulla melko pian säröjä. Mies ei kestänyt sitä, että Annie oli asioista hänen kanssaan eri mieltä. Annie yritti olla miehelle mieliksi, mutta sekään ei tuntunut riittävän.

Erään riitatilanteen jälkeen Annie oli niin lohduton, että hän söi purkillisin lääkkeitä ja heräsi vasta ambulanssissa.

 

Narsisteja työpaikoilla

Annie kohtasi narsistin myös työpaikallaan. Toimistoon tuli eräänä päivänä uutena työntekijänä nainen, joka oli ensin hyvää pataa Annien kanssa. Jostain syystä naisen suhtautuminen Annieen muuttui aivan yllättäen.

Nainen hankaloitti Annien päivittäisiä töitä ja syytti häntä aina, kun aihetta keksi. Nainen sai myös esimiehen ja muut työntekijät uskomaan, että Annie oli syyllinen huonoksi koettuihin asioihin.

Lopulta Annie oli niin nujerrettu ja väsynyt tilanteeseen, että hän vaihtoi työpaikkaa. Kolmen kuukauden kuluttua entinen esimies kävi toteamassa Annielle, että ongelma taisikin jäädä heidän puolelleen.

 

Narsismin tunnistaminen

Narsistien uhreiksi joutuvien voi olla vaikea hahmottaa, mistä ahdistus kumpuaa. Siksi Minnan ja Annien mielestä on tärkeää, että narsismista puhutaan ja sen olemassaolo tiedostetaan.

Narsistien uhreille on tyypillistä lähteä syyllistämään itseään narsistin pelin edetessä. Irtiotto suhteesta tai narsistin valtaamasta ympäristöstä voi olla vaikeaa tai peräti vaarallista.

On esiintynyt tapauksia, joissa uhri on jopa menettänyt henkensä, kun on yrittänyt päästä narsistin otteesta irti.

Mutta apua on saatavissa - narsistin armoille ei pidä jäädä!

 

Aamusydämellä

 

Suosittele183 Suosittelee

Kommentit

torstaina 16.12.2010

minun poikani narsisti isä pääsee kuin pälkähästä kaikesta. Rikosepäilysyyte on nostettu mutta poliisit eivät osaa tehdä juuri mitään kun todisteita ei ole juuri mitä näyttää . vai pojan kertomukset että isi lyö, pelottelee ja on mahdollista myös että on kysymyksessä myös seksuaalista hyväksi käyttöä.

entä jos kaiken tämän jälkeen joutuu vielä antamaan pojan isälleen niin mitä tapahtuu? tuleeko poika missä kunnossa takaisin.

Kuolen tuskaan. Riutunut tuskassa jo muutenkin monta vuotta niin kauan kuin tuntenut tämän henkilön ja varsinkin nyt kun erottu niin lapsen kautta kostaa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä