Aamusydämellä: Omaisen itsemurha

Julkaistu keskiviikkona 27.02.2013 1 75

Toimittaja Hilla Blombergin (kesk.) vieraana ovat Outi Villet ja Eino Kuokkanen.

TV1 sunnuntaina 3.3. klo 9.05 - 9.45

Yle Areenassa vuoden ajan.

Itsemurha aiheuttaa omaisille ja läheisille raskaan taakan. Outi Villet odotti lasta, kun hänen aviomiehensä päätti elämänsä. Eino Kuokkanen menetti 10-vuotiaana isänsä itsemurhan vuoksi.

 

Outi onnellisesti naimisissa

Outi, 38, työskenteli sydäntutkijana USA:ssa ja oli onnellisesti naimisissa ranskalaisen miehensä kanssa. Mies oli menestynyt hyvin urallaan, saanut ylennyksiä ja paljon vastuuta.

Outi ja hänen miehensä olivat jo päättäneet muuttaa miehen kotiseudulle Ranskaan, lähemmäksi perhettä. Miehen kovasti toivoma lapsikin teki tuloaan, kun Outi oli kuudennella kuulla raskaana.

Mies oli tunnettu aurinkoisuudestaan myös työyhteisössään. Mitään merkkejä tulevasta ei ollut kenelläkään lähipiirissä, vaikka miehellä stressiä olikin. Hän oli tehnyt vakaan päätöksensä yksin ja suunnitellut itsemurhansa niin, ettei pelastumiselle ollut mahdollisuutta. Vaikka itsemurhaa onkin vaikeaa käsittää, on Outi hyväksynyt sen, eikä tuomitse miehensä tekoa.

 

Vastausta ei löydy

Ystävät ja kollegat auttoivat Outia heti tapahtuman jälkeen monin arkisin tavoin. Eräs ystävistä vei hänet psykologille, joka vakuutti Outille, ettei itsemurha ollut Outin vika, eikä hän olisi voinut sitä estää. Nämä sanat auttoivat Outia toipumisessa.

Ennen lapsen syntymää Outi yritti käsitellä asiaa, jotta lapsi ei joutuisi kärsimään äitinsä masennuksesta. Hän hyväksyi, että kysymykseen ”miksi” ei löytyisi vastausta.

Outin veli jätti kuukaudeksi työnsä ja oli siskonsa tukena hautajaisissa ja Suomeen muutossa. Suomessa tärkeään tukijoukkoon liittyi myös Outin äiti.

 

Arjessa päivä kerrallaan

Pari vuotta tapahtuneen jälkeen Outi väitteli tohtoriksi. Väitöskirjan tekeminen vei ajatukset tutkijanuraan, asiaan, joka ei ollut muuttunut järkyttävien tapahtumien vuoksi.

Lapselleen Outi on kertonut isän kuolemasta, mutta sen miten se tapahtui, Outi kertoo vasta sitten, kun lapsi on aikuisempi.

Outi itse elää päivän kerrallaan, nauttii lapsestaan, työstään, ihmisistä ja elämästä. Pienet murheet eivät Outia enää heilauta.

 

Einon lapsuuden loppu

Eino, 67, muistaa lapsuudestaan, että hänen isänsä oli hermostunut, kun perheen hirsitalon remontti viivästyi ja syksy teki tuloaan. Kuuden lapsen perheessä nuorin oli tuolloin vasta 1-vuotias ja vanhin lapsista 17-vuotias.

Einon mielestä hänen isänsä kapeneva polku oli alkanut jo sodasta. Kotona ei juurikaan leikkimielisyyttä sallittu isän läsnä ollessa.

Eino muistaa edelleen sen syksyisen päivän, kun hän sai tietää isänsä itsemurhasta. Huoleton lapsuus loppui ja tilalle tuli suru, pelko ja häpeä. Pienessä kylässä teko aiheutti kohua ja eniten Einoa satutti pyhäkoulun uskovaisen tädin tokaisu, jonka mukaan isää ei pitäisi hautausmaalle haudata, vaan viedä kaatopaikalle.

Koulussakin jotkut käyttivät isän kohtaloa Einoa vastaan. Einolla oli myös ystäviä, jotka tukivat vaikealla hetkellä ja he ovat hänen ystäviään edelleen.

 

Perhe sinnitteli yhdessä

Eino pelkäsi isänsä itsemurhan jälkeen sitä, että heidän perheensä hajotetaan. Perhe sinnitteli kuitenkin yhdessä ja Eino on siitä kiitollinen äidille ja apuun tulleelle mummolleen.

Murrosikäisenä Eino koki vihantunteita perheensä pulaan jättänyttä isäänsä kohtaan. Aikuistumisen ensivaiheissa Einolla kävi muutaman kerran mielessä tehdä samoin kuin isänsä, kun hänestä tuntui, ettei mistään tule mitään.

Tällaiset tunteet ovat hyvin tyypillisiä itsemurhan tehneiden lapsille.

 

Vaimon tuki auttanut

Oman perheen perustaminen ja vaimon monivuotinen tuki on Einon mielestä auttanut parhaiten toipumisessa. Eino kävi kymmenisen vuotta sitten myös sururyhmässä juttelemassa ja se toi hänelle vapautuneen olon.

Nykyään Eino pystyy jopa hyväksymään isänsä itsemurhan ja on kiitollinen isälleen siitä, ettei hän päätynyt tekoon, joka olisi vienyt koko perheen mukana.

Outia ja Einoa jututtaa toimittaja Hilla Blomberg. Taustatoimittaja on Raimo Vakkuri.

 

Muualla netissä:

Aamusydämellä

 

Suosittele75 Suosittelee

Kommentit

torstaina 11.07.2013

Saman kohtalon jakaneena pidin ohjelmaanne arvokkaana kannanottona arkaan aiheeseen. Olitte valinneet hyvät haastateltavat. Kumpikaan ei ollut sortunut suruunsa.

Vähän ihmettelinkin, onko totta, että esim. itsemurhaajan leski menee usein perässä. Itselleni ei ainakaan tullut moista ajatusta. Toki olin jo aika lähellä "normaalin" leskeytymisen ikää, liki kuusikymppinen, mutta olettaisin että nuorella leskellä elämänvietti, varsinkin jos on lapsia, on vielä suurempi. Minullakin on lapsi enkä olisi voinut ajatellakaan riistäväni häneltä toistakin vanhempaa.

Sairaus voi koskettaa mitä perhettä tahansa. Kun depressio valtaa ihmisen, se vie toivottomuuteen, josta eivät taivaan enkelitkään voi pelastaa. Äidillä, vaimolla, lapsella, siskolla on tarpeeksi työtä pelastaa oma itsensä, jotta voi huolehtia muista läheisistään.

Tärkeintä on päästä syyllisyydentunteesta. Itsemurha ei ole kenenkään syy.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä