Aamusydämellä: Sotaorvot

Julkaistu maanantaina 22.04.2013 9 54

Talvisota vei Liisa Saarnilta molemmat vanhemmat ja Paavo Kohtalalta isän. Monet sotaorvot ovat käsitelleet menetyksiään vasta eläkeiässä. Keskellä toimittaja Hilla Blomberg.

TV1 sunnuntaina 28.4. klo 9.05 - 9.45, uusinta keskiviikkona 1.5. klo 11.40 - 12.20

Yle Areenassa vuoden ajan

Toinen maailmansota teki yli 50 000 suomalaislapsesta sotaorvon. Liisa Saarni menetti talvisodassa molemmat vanhempansa ja Paavo Kohtala isänsä.

Sotaorvoista monet ovat vasta eläkeiässä ryhtyneet käsittelemään menetyksiään. Tarve purkaa kokemuksia saman kokeneiden kanssa synnytti ensimmäisen Sotaorpojen paikallisyhdistyksen Lahteen vuonna 1999.

Pääkaupunkiseudun sotaorvot, joihin Liisa Saarni ja Paavo Kohtala nykyisenä puheenjohtajana kuuluvat, perustettiin vuonna 2001.

Kuntoutukseen ei rahaa

Sotaorpojen keski-ikä on tällä hetkellä 75 vuotta ja heitä on sotaorporekisterissä yli 16 000.

Sotaorvot saivat tammikuussa 2013 oman tunnuksen, mutta rahallista apua kovasti kaivattuun kuntoutukseen he eivät ole saaneet.

Liisan perhe joutui tulitukseen

Liisa Saarni, 82, oli 8-vuotias tyttö ja yhdeksästä lapsesta keskimmäinen, kun perhe sai käskyn lähteä kodistaan talvisotaa pakoon 17. helmikuuta 1940.

Kahta vanhinta lasta lukuun ottamatta perhe oli Nurmin juna-aseman lähistöllä sijaitsevassa koulussa odottamassa lähtöä.

Kouluun osui pommi ja Liisan isä menehtyi saman tien. Kuukauden ikäistä vauvaa sylissään pitänyt äiti haavoittui sirpaleista jalkaansa. Haavoittuneet ja vauva vietiin toiseen rakennukseen ja Liisan isän äiti, mamma, lähti muiden lasten kanssa takaisin kotia kohti.

Hävittäjiä lensi kotimatkan varrella matalalla ja he joutuivat tulitukseenkin, mutta säilyivät hengissä.

Kotona oli jäätävän kylmää, koska pakkasta oli noin 40 astetta, eikä taloa uskaltanut lämmittää pommitusten pelossa. Lapset pakkautuivat tiiviiseen kasaan pitääkseen toisensa lämpiminä.

Noin viikon kuluttua junarata oli saatu korjattua ja he pääsivät lopulta härkävaunulla evakkomatkalle, joka päättyi Punkalaitumelle.

Sisarukset eri perheisiin

Perheen äiti menehtyi vammoihinsa Vaasan sairaalassa kaksi kuukautta pommituksen jälkeen. Sisarukset, joista vanhin oli 17-vuotias ja nuorin kuukauden ikäinen, päätyivät kaikki eri tahoille.

Liisa otettiin taloon, jossa oli myös kaksi hänen ikäistään täysorpoa tyttöä. Uusista ystävistään Liisa oli kiitollinen, mutta hän kaipasi sisaruksiaan ja suri usein vanhempiaan yksin salaisessa piilopaikassaan.

Näiden tapahtumien jälkeen sisarukset olivat seuraavan kerran kaikki koolla vasta vuonna 1956.

Paavon isä kuoli Kannaksella

Paavo Kohtalan, 75, isä haavoittui joulupäivänä 1939 Karjalan kannaksella, Vilakkalan kylässä. Hän kuoli saamiinsa vammoihin Hämeenlinnan sotilassairaalassa kolmen viikon päästä.

Paavo oli tuolloin 2,5-vuotias ja hänen isoveljensä 5,5-vuotias ja he asuivat Alahärmässä. Isänsä menetystä Paavo ei ymmärtänyt muuten kuin äitinsä surun ja monien elämänmuutosten kautta.

Paavon äiti pikakoulutettiin asemamieheksi Seinäjoen rautatieasemalle. Työ oli raskasta kolmivuorotyötä.

Paavosta ja veljestä piti huolta äidin isä, josta tuli Paavolle tärkeä tukihenkilö ja työelämän opettaja. Omasta isästään Paavo muistaa lähinnä sen, että hän oli eläessään paljon matkatöissä Vaasassa ja kulki matkat moottoripyörällä.

Sotaorvot toivovat tukea

Marsalkka Mannerheim korosti Sotaorpoviikon 1946 puheessaan sodassa vanhempansa menettäneiden lasten koulutuksen tukemista.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että tukea sai vain noin kolmannes sotaorvoista. Liisa pääsi keskikoulun jälkeen jatkamaan opintojaan lukiossa luokkatoverinsa isän avustamana ja Paavon äiti kamppaili pojilleen hyvät koulutukset omalla päättäväisyydellään.

Suomen sotaorvot oppivat vuosien aikana selviytymään monista vaikeuksista ja siksi he toivoisivatkin nyt vanhuuden päiviinsä tukea.

Ohjelman toimittaa Hilla Blomberg.

Muualla netissä

Aamusydämellä