Akuutti: Moni hoitaa omaistaan ilman tukea

Julkaistu torstaina 05.09.2013 0 35

Mies omaishoitajana. Saara ja Reijo Haapamäki ovat olleet yhdessä yli 60 vuotta. Nyt matkakumppanina on myös vaimon Parkinsonin tauti. Kuva: Marko Väänänen.

TV1 keskiviikkona 11.9.2013 klo 19.55 - 20.25, uusinnat torstaina 12.9. klo 9.30 ja lauantaina 14.9. klo 14.30

Yle Areenassa 30 päivää.

Omaishoitoa tehdään suurella sydämellä ja rakkaudella. Usein myös ilman korvausta.

Jopa 300 000 suomalaista hoitaa lähiomaistaan, mutta heistä vain 40 000 saa omaishoidontukea. Muutaman sadan euron kuukausikorvaus on pieni kiitos arvokkaasta työstä, mutta silti hakemus jää tekemättä. Paperityöt saattavat pelottaa, mutta toisaalta moni ei myöskään hoksaa oikeuttansa.

Rahaakin arvokkaampi etu saattaa olla vapaapäivät, joihin jokainen omaishoitaja on lain mukaan oikeutettu.

Akuutti vierailee Saara ja Reijo Haapamäen luona Iissä ja kyselee, millaista on iäkkään omaishoitajan arki. Pariskunnan yhteinen taival alkoi jo yli 60 vuotta sitten, mutta nyt matkakumppanina on myös Saara-vaimon Parkinsonin tauti.

Ovatko suolistosairaudet elintasosairauksia?

Vatsaa vääntää ja väsyttää. Vessaan pitää päästä nopeasti. 

Ikävä ongelma on tuttu entistä useammalle suomalaiselle, sillä tulehdukselliset suolistosairaudet yleistyvät rajusti. Uusia diagnooseja tehdään jopa pari tuhatta vuodessa ja pian voidaan puhua jo uudesta kansansairaudesta.

Onko kyse elintasosairaudesta, sillä suolistosairaudet kiusaavat erityisesti nuoria aikuisia?

Miksi menemme lääkäriin vasta sairaana?

Terveys on kallisarvoisin pääomamme, mutta lääkärin vastaanotolle mennessä olemme yleensä jo valmiiksi sairaita.

Käännetäänpä asetelma toisin päin. Eikö sairauksia kannattaisi mieluummin ennalta ehkäistä kuin parantaa?

Yksittäisiä vinkkejä kehostamme voidaan lukea jo nyt. Esimerkiksi silmäluomi, korvanlehti tai sormet voivat antaa arvokasta tietoa tulevista sairauksista. Myös ruumiinrakenteemme paljastaa meistä yllättävän paljon. 

Defibrilaattoreita yhä enemmän julkisilla paikoilla 

Omalääkärin vastaanotolla Risto Laitila ja Mikko Penttilä testaavat puoliautomaattista defibrillattoria. Laite on ensiarvoisen tärkeä, jos sydän äkillisesti pysähtyy tai sen rytmi toimii kaoottisesti.

Defibrillaattoreita näkyy yhä enemmän julkisilla paikoilla. Uskaltaako kuka tahansa käyttää sellaista, jos hätätilanne yllättää?

 

Muualla netissä:

Akuutti

Elävä arkisto: Omaishoito

Elävä arkisto: Terveys ja sairaus

Suosittele35 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä