Akuutti: Toivoa on aina olemassa

Julkaistu perjantaina 04.10.2013 1 33

Kaksisuuntainen mielialahäiriö hidasti Suvi Turusen opintoja.

TV1 keskiviikkona 9.10.2013 klo 20.00 - 20.30, uusinta torstaina 10.10. klo 9.30 ja lauantaina 12.10. klo 14.30

Yle Areenassa 30 päivää

Akuutti osallistuu Nuorille. Nyt! -kampanjaan ja antaa puheenvuoron Teemulle, Christerille ja Suville. Heidän tarinansa kertovat ongelmista ja taistelusta, mutta myös selviytymisestä ja ennen kaikkea toivosta.

 

Teemu sekoitti aineilla pään

Alkoholin ja lääkkeitten yliannostus vie nuoren pojan dialyysihoitoon. Pian pää pitää saada sekaisin entistä kovemmilla aineilla ja nuori mies piikittää itseensä Subutexia.

Teemu Mustonen on ehtinyt kokea paljon. Kiireellinen huostaanotto vei Teemun laitoshoitoon jo ennen täysi-ikää. Kovien kavereitten joukossa piti olla entistä vahvempi. Tunteita ei pystynyt näyttämään ja omaa roolia piti pönkittää.

Laitoksesta oli helppo karata, eikä kaupunkiin päihteiden pariin ollut kuin kilometrin kävelymatka.

Lopulta hoito- ja katkopaikka löytyi etsivän nuorisotyön kautta. Teemu on nyt 22-vuotias ja ollut kuivilla kohta kolme vuotta. Hän haluaa kertoa tarinansa kaikille, sillä toivoa on aina olemassa.

 

Sellissä Christerille valkeni

"Ihminen uskoo sellaiseen ihmiseen, joka on käynyt samanlaiset asiat läpi ja selviytynyt siitä. Sen takia ammattiauttajat eivät yleensä pysty samaan", sanoo Christer Lybäck.

Christerille vankilat ovat tuttuja paikkoja. Monta vuotta nuoruudesta meni telkien takana. Siellä tapahtui myös käänne parempaan.

Eristyssellissä hän ajatteli ensimmäisen kerran, että elämäntapaa voisi muuttaa ja vankilan vertaistukiryhmä auttoi uuden elämän alkuun.

Vankilassa Lybäck aloitti myös opiskelut. Viimeiseltä vankilareissulta 34 vuotta sitten vapautuikin tuore ylioppilas. Ammatinvalintapsykologi suositteli hienomekaanikon ammattia, mutta toisin kävi.

Entinen vankilakundi luki itsensä lääkäriksi.

 

Suvi jäi kotisohvalle

23-vuotiaan Suvi Turusen autoasentajaopinnot olivat pari vuotta sitten jumissa. Ryhmätilanteissa tuli ongelmia ja mieli oli maassa. Ennen niin reipas ja iloinen nainen jäi yhtäkkiä kotisohvalle, eikä jaksanut vastata edes kavereiden puheluihin.

Suvi ei itse ongelmaa tajunnut, mutta tuttu opinto-ohjaaja pysäytti hänet pohtimaan tilannetta. Ongelmien taustalta paljastui kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Onneksi apu tuli ajoissa ja Suvi pystyi jatkamaan opintojaan pienryhmässä. Nyt Suvilla on asentajan paperit taskussa ja mieluisa työpaikka.

Ohjelman juontaa Anu-Maija Kärjä. Tuotanto: Yle Asia Oulu.

Ohjelmaan on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

 

Muualla verkossa

Nuorille. Nyt!

Akuutti

 

Suosittele33 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 09.10.2013

Aivan mahtavia puheenvuoroja. Kiitos Teemu, Christer ja Suvi! Syvästi liikuttavia tarinoita.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä