Itsenäisyyspäivä 6.12.

Julkaistu tiistaina 04.12.2012 2 79

Tunnelmia Linnan juhlista välittävät juontajat Piia Pasanen ja Jussi-Pekka Rantanen. Pukuasiantuntijana toimii Jaakko Selin.

TV1 tarjoaa itsenäisyyspäivänä 6.12.2012 Linnan loistoa, Sibeliuksen Kullervo-sinfonian sekä puolustusvoimien paraatin Kouvolasta.

Arvoisensa paraatipaikan saa myös Kotikatu-sarja, jonka viimeisessä jaksossa Eeva ja Pertti järjestävät lapsilleen yllätyksen. Jakson jälkimmäinen osa nähdään 7.12. klo 20.00.

 

 

Itsenäisyyspäivän paraati

TV1 torstaina 6.12.2012 klo 13.05 - 14.05 ja klo 17.10 - 18.00

Yle Areenassa suora lähetys torstaina 6.12. klo 13.05

Yle Areenassa 30 päivää (tallenne)

Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati lähetetään tänä vuonna Kouvolasta suorana TV1:ssä, Yle Radio Suomessa ja Yle Areenassa.

TV1:n lähetystä selostaa reservin vänrikki, Reserviläisen päätoimittaja Mirva Brola. Brola on suorittanut varusmiespalveluksensa Kainuun prikaatissa ja Kaartin jääkärirykmentissä. Lisäksi hän on ollut suomalaisen kriisinhallintajoukon tiedotusupseerina Kosovossa.

Paraatin lisäksi esitellään laskuvarjojääkäreiden 50-vuotista koulutusta Utissa ja tutustutaan Karjalan prikaatiin.

Tuottaja ja toinen selostaja on Timo Keränen.

Paraatilähetyksen ohjaa Johanna Halme. Tuotanto Yle Asia. Yle Radio Suomessa suoran lähetyksen selostaa Aki Laine alkaen klo 11.55.

 

Sibeliuksen Kullervo-sinfonia

TV1 torstaina 6.12.2012 klo 14.05 - 15.30

Yle Areenassa 30 päivää

RSO juhlii itsenäisyyspäivää esittämällä Sibeliuksen Kullervo-sinfonian Sakari Oramon johdolla. Teos on alkuvoimainen, itsepäinen ja sinfonisen musiikkimme perustuksia. Konsertti taltioitiin Musiikkitalossa 6.12.2011.

 

 

Veteraanimuistoja

TV1 torstaina 6.12.2012 klo 15.30 - 15.40 ja 17.45 - 17.55

Yle Areenassa 30 päivää

Kaksi sotaveteraania muistelee kymmenen minuutin pituisissa haastattelutuokioissa.

Veikko Rantala muistelee asemasotavaihetta ja joulun viettoa Syvärin rintamalla.

Aino Lehtonen palveli jatkosodan aikana kotirintamalla pikkulottana ja lottana.

 

 

Itse asiassa kuultuna: Lasse Pöysti

TV1 torstaina 6.12.2012 klo 15.40 - 16.45

Yle Areenassa 7 päivää

Lasse Pöysti, 68 vuotta estradilla. Suomalaisten rakastama näyttelijä kertoo elämästään ja työstään Mirja Pyykön haastattelussa.

 

 

Jäähyväiset Kotikadulle

Pertti (Jukka Puotila) ja Eeva (Lena Meriläinen) järjestävät yllätyksen.

TV1 torstaina 6.12.2012 klo 18.20 - 18.50, jälkimmäinen osa perjantaina 7.12. klo 20.00 - 20.30

Yle Areenassa 30 päivää

Eeva ja Pertti järjestävät lapsilleen yllätyksen. Jarkko pelaa ensimmäisen liigaottelunsa. Teemu ja Niina jättävät haikeat jäähyväiset. Hannes saa viimeisen mahdollisuuden.

 

Muualla netissä:

Kotikadun viimeinen syksy -blogi

Kotikatu

Elävä arkisto: Kotikatu

 

 

Itsenäisyyspäivän vastaanotto

TV1 torstaina 6.12.2012 klo 18.50 - 20.30 ja klo 20.45 - 22.15

Yle Areenassa 30 päivää (tallenne)

Tasavallan presidentin perinteinen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto suorana lähetyksenä TV1:ssä, Yle Femillä ja Yle Areenassa. Presidentti Sauli Niinistö isännöi ensi kertaa vastaanottoa presidentinlinnassa.

Tunnelmia TV1:ssä välittävät juontajat Piia Pasanen ja Jussi-Pekka Rantanen. Pukuasiantuntijana toimii Jaakko Selin.

Ohjelma tekstitetään suomeksi. Teksti-TV 333.

 

Muualla netissä:

Yle Uutiset: Linnan juhlat 2012

 

 

Linnan jatkot

Kiinnostavia vieraita jatkoilla jututtavat Krista Taubert ja Jaakko Loikkanen.

TV1 torstaina 6.12.2012 klo 22.15 - 23.10

Yle Areenassa 30 päivää

Kun Linnan juhlat päättyvät, juhlaväki siirtyy jatkoille. Ylen ajankohtaistoimitus on kutsunut ravintola Teatteriin itsenäisyyspäivän kiintoisimmat vieraat, joita haastattelevat Krista Taubert ja Jaakko Loikkanen.

Vieraina on muun muassa räppäri Cheek, Sunrise Avenuen Samu Haber ja elokuvaohjaaja Timo Vuorensola. Urheilijoista paikalla ovat olympiamitalistit Silja Lehtinen ja Antti Ruuskanen. Esiintyjinä Laura Närhi sekä Grammy-palkittu New York Voices. Sami Sykkö arvioi Linnan juhlien pukuja.

 

Muualla netissä:

Yle Uutiset: Linnan juhlat 2012

 

Suosittele79 Suosittelee

Kommentit

torstaina 06.12.2012

millo se saa kattoo?!

torstaina 06.12.2012

Toimittaja Rantanen!
Eteläinen naapurimaamme on suomeksi VIRO ei "Eesti".

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä