Kuninkaalliset häät liikuttivat suomalaisia

Julkaistu maanantaina 21.06.2010 14 180

Tämäkin nähtiin. Suudelma perinteisesti kuninkaanlinnan Lejonbacken-tasanteella. Kuva: Carsten Rehder / EPA

”Hienot häät! Kiitos, että lähetitte häät! Lisää romantiikkaa Ylelle!”

Suomalaiset seurasivat TV1:ltä tiiviisti ja tunteella kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin häitä.

Suurimmat katsojamäärät ohjelma keräsi lauantaina 19.6. alkuillasta, jolloin television ääressä tunnelmoi noin 1 080 000 katsojaa.

Pitkälle puolen yön jälkeen juhlia seurasi vielä yli puoli miljoonaa suomalaista.

 

Onnistuneet lähetykset

”Häälähetykseen osallistuneet toimittajat Tukholmassa ja Pasilassa ovat saaneet kiitosta hyvästä työstä. Ei ole helppoa työskennellä olosuhteissa, joissa Ruotsin hovi sääteli erittäin tiukasti kaikkea häihin liittyvää materiaalia.”, selvittää TV1:n kehityspäällikkö Armi Kyynäräinen.

Kyynäräinen oli itsekin tekemässä häälähetyksiä lauantaina Pasilassa.

”Tiedot esimerkiksi prinsessa Victorian puvusta tai juhlapäivällisen menyystä paljastettiin vain hetki ennen kuin itse tilaisuus alkoi. Lähetykset sujuivat kokonaisuutena erinomaisesti.”

Perjantai-iltana lähetetty gaalakonsertti on tarkkaan varjeltu salaisuus niin tulevalle avioparille kuin vieraille. Illan yksityiskohtainen ohjelma jaettiin vasta konsertin jälkeen.

”Onneksi juontajamme Eila-Maija Mirolybov ja Marjukka Havumäki saivat puhuttua itsensä gaalakonsertin kenraaliharjoituksiin. Se helpotti hieman illan selostustyötä.”, Kyynäräinen toteaa.

 

Hovi säätelee tv-materiaalia

Kuninkaalliset seremoniat kiinnostavat suomalaisia. Esimerkiksi gaalakonsertista on toivottu uusintalähetystä ja materiaalia Yle Areenaan.

”Yleisradio ei voi määritellä missä ja milloin konsertti lähetetään. Ruotsin hovi säätelee materiaalin käyttöoikeuksia hyvin tiukasti, ja näin ollen konsertin tv-lähetys oli ainoa laatuaan eikä uusinta ole mahdollista”, Armi Kyynäräinen selvittää.

Kuninkaallinen gaalakonsertti perjantaina keräsi tv:n ääreen parhaimmillaan 459 000 katsojaa

Häälähetyksen aikana katsojia oli parhaimmillaan noin 1 080 000 katsojaa. Illan juhlapäivällisen kulkua ja studiolähetystä seurasi parhaimmillaan 688 000 katsojaa. Sunnuntaiaamun puolelle jatkuneen lähetyksen parissa oli vielä parhaimmillaan yli puoli miljoonaa katsojaa.

 

Teksti: Päivi Suikkanen

 

Kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki: Julkisen palvelun prinsessaleikki

Konkaritoimittaja: Rakkaus sykähdyttää aina

YLE Uutisten teemasivut: Kuninkaalliset häät

 

 

Suosittele180 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 21.06.2010

Olipa valittevan surkeat kommentaattorit. Kuulosti siltä että pari rouvaa lörpöttelee keskenään ihan mitä sattuu. Tilaisuuden luonteeseen olisi sopinut harkitumpi kommentointi.

maanantaina 21.06.2010

Kiitos hyvästä ja asiantuntevasta kommentoinnista Ruotsin häissä. E-M Mirobulov on ehdoton suosikki ja paras mahdollinen kommentaattori;sivistynyt, tietopuolinen, ääni tyylikäs ym.
M Havumäki ei tunnu oppivan millään: Bernadotte-nimi lausutaan nominatiivissa ilman peräkaneettia (-te) eli esim Bernadotte-suku lausutaan siis "bernadott-suku" ja toinen asia: "rinsessan käsipuolessa oli ...". Naisen käsipuolessa ei koskaan ole mies. Nämä nyt ovat sellaisia yleissivistykseen kuuluvia asioita, jotka eivät edelleenkään ole Havumäen vahvimman osaamiseen piirissä.
Nuurdtream ym ym. Häntä pitäisi valmentaa vieraskielisiin sanoihin ja etikettitermeihin, eeeeeennenkuin hänelle annetaan tällaisia vaativia kommentaattoritehtäviä. Samat munaukset taas 6.12.2011 todennäköisesti. Kannattaisiko vaihtaa?

maanantaina 21.06.2010

kiitos"häästudiosta" loistavasti tehty.toimittaja persoonallisen hyvä.yleensä katson 10min.nyt tuntikaupalla.kiitos,pelastitte sateisen lauantain

maanantaina 21.06.2010

Erittäin harvoin televisiossa näkee niin aitoja tunteita kuin prinsessa Victorian ja prinssi Danielin häissä. Eiköhän nyt kyynisinkin suomalainen nähnyt, mitä on oikea rakkaus.
Kiitos Ylelle, että pääsimme kokemaan tämän kaiken. Tapahtumat jättivät sellaisen tunnejäljen, että vielä nyt arkenakin tekee mieli makustella kaikkea kokemaansa ja näkemäänsä.
Eläköön aidot tunteet!

maanantaina 21.06.2010

Liikkistä. Katottiin likkojen kanssa ja vitsi kun itketti. Miksei meillä ole tollasia miehiä?

maanantaina 21.06.2010

Kiitos hyvästä ja asiantuntevasta sekä ammattitaitoisesta ohjelmasta. Välillä vilkuilin MTV3:n puolelle, mutta minuutin tai kahden jälkeen oli palattava kunnon ohjelman pariin YLE:lle. Maikkarin ohjelma oli kuin teinityttöjen ja -poikien tekemä (ainakin niiltä osin mitä itse näin) - mautonta hihitystä ja päällepuhumista sekä Suomen että Ruotsin päässä. Kuninkaallisten häiden kommentointiin kannattaisi valita ihmiset joilta löytyy tilanteeseen tarvittavat kyvyt, tiedot ja asenne. Näin oli YLE:llä ja siksi ohjelmasta oli helppo nauttia. Kiitos vielä kerran!

maanantaina 21.06.2010

Kaunis oli morsian ja sulhanen komea. Unelmahäät. Hienoa että saimme olla mukana. Koko perhe - nuorisokin - kiittää!

maanantaina 21.06.2010

Voi, toivoisin sydämeni pohjasta, että lauantain lähetykset uusittaisiin!!!

maanantaina 21.06.2010

Kiitos YLE:lle oli kuulemma ollut ihana ohjelma!Minä en valitettavasti nähnyt sitä Kuninkaallista iltaa Pyytäisin että jos vois
nähdä YLE:n Areenassa uusintana sen Kuninkaallisen illan!
Terveisin: Kirsti Mikkola

maanantaina 21.06.2010

Toivoisin myös koosteen uusintaa. Moni harmittelee nyt kun ei ehtinyt nähdä sitä!

maanantaina 21.06.2010

Minäkin kovasti toivoisin sunnuntain koosteen uusintaa. Olisiko se mahdollista?

tiistaina 22.06.2010

Lämmin kiitos YLE1:n häälähetyksestä lauantaina! Juontajat suoriutuivat tehtävästään hyvin & ammattitaitoisesti ja tunnelma säilyi arvokkaana alusta loppuun! 'Häästudio' oli myös todella upeasti toteutettu! KIITOS - meillä oli kotikatsomossamme aivan mahtava tunnelma alusta loppuun saakka ja siitä suuri kiitos teille sinne YLEen! Jatkattehan samaan malliin jatkossakin please?! Olisi edes yksi kotimainen tv-kanava jonka ohjelmatarjontaa seurata jatkossakin.

tiistaina 22.06.2010

Hei!

Olin itse paikanpäällä, ja vaikka- tai ehkä juuri siksi- se kruunasi koko kesäni, olisin todella iloinen jos häälähetys näytettäisiin uusintana tai että sen voisi katsoa Areenalta halutessaan! Tässä tapahtumassa olisi ainesta vaikka elokuvaksi!

keskiviikkona 23.06.2010

Hovi ja SVT säätelee materiaalia

Yleisradio ei voi määritellä missä ja milloin häistä nähtyä materiaalia lähetetään.

Ruotsin hovi ja Ruotsin yleisradioyhtiö, SVT säätelevät materiaalin käyttöoikeuksia tiukasti. Näin ollen esimerkiksi perjantai-illan konsertin tv-lähetys oli ainoa laatuaan eikä uusinta tai nettilähetys YLE Areenassa ole mahdollista. Sama pätee muihin häälähetyksiin.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä