Mediapaastolle: Ruudun vangit

Julkaistu perjantaina 10.06.2011 0 126

Keravalainen Jari Pernu on virtuaalimaailman asukki, joka haluaa kokeilla elämää ilman tietokonetta.

TV1 arkisin 13. – 17.6. klo 18.30

Millaista olisi paiskautua tietoyhteiskunnasta takaisin kivikaudelle, jossa pitäisi elää ilman televisiota, tietokonetta ja kännykkää?

Miten elämä muuttuu, kun televisiosta ei voi katsoa uutisia tai suosikkisarjoja, kun nettisuhde katkeaa, bittimaailmaan ei pääse eikä kädenjatkeena toimivaa kännykkää ole?

Viisiosainen dokumenttisarja Ruudun vangit seuraa, mitä tapahtuu, kun nykyihmiseltä viedään tekniset edellytykset elämälle.

Kokeeseen osallistuvat pitävät omaa videopäiväkirjaa, joissa paljastetaan ja tunnustetaan omia ja perheenjäsenten sortumista kiusaukseen.

 

Ennen oli toisin

Realityä ja dokumenttia yhdistelevä idea ohjelmaan Ruudun vangit lähti liikkeelle tiedosta, jonka mukaan suomalainen katsoo televisiota lähes kolme tuntia vuorokaudessa – keskimäärin kymmenen vuotta elämästään.

Koti ilman tietokonetta alkaa olla harvinaisuus. Kännyköitä ostettiin Suomessa viime vuonna reilut kaksi miljoonaa kappaletta.

Ennen tultiin toimeen ilmankin, mutta entä nyt?

 

Miten ollaan yhdessä?

Kokeilussa on mukana kaksi lapsiperhettä, kaksi sinkkua ja yksi nuori pari. Jokaisesta kodista löytyy joku laite, joka addiktoi ja hallitsee sekä tilaa että ajankäyttöä.

Kurikkalaisessa Swärdin perheessä on kaksi teini-ikäistä tyttöä. Äiti toivoo, että perhesiteet tiivistyisivät mediapaaston myötä.

Lahden Winsténeillä on tiiviit välit jo ennestään, mutta yhdessäolon aakkoset on tavallaan opittava uudelleen, kun tekniikka häviää kodista.

Espoolainen nuori pari on koukussa Big Brotheriin.

Helsingin Kalliossa asuva Karolina pelkää erityisesti kännykän menetystä. Keravalainen Jari on omien sanojensa mukaan täysin riippuvainen tietokoneesta.

Sarja on YLE Asiaohjelmien tuotantoa ja sen ovat käsikirjoittaneet ja ohjanneet Ismo Leinonen ja Tom Östling. Sarjan juontaa Anna Laine.
Ohjelmasarja on uusinta vuodelta 2008.

 

Muualla netissä:

Ruudun vangit (arkistoidut sivut)

 

 

Suosittele126 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä