Puutarhaunelmia: Lindan luova piha

Julkaistu perjantaina 23.07.2010 0 142

Lindan taloa ympäröi vehreä piha.

TV1 torstaina 29.7. klo 19.30

Nuori ja rohkea taiteilija Linda Peltola osti killinkoskelaisen vanhan puutalon jo 18-vuotiaana. Nyt, kuusi vuotta myöhemmin, taloa ympäröi upea piha, josta löytyy paljon luovia ratkaisuja.

Syntymäpäivälahjaksi saatu iso kasa kiviä muotoutui komeaksi kiviaidaksi ja tukikeppeinä käytetyistä pajuista vesoi puita. Puutarhurina Linda kunnioittaa pihan ja luonnon ominaisuuksia sellaisenaan.

Mäntsäläläinen 17-vuotias Janne Ikola aloitti puutarhanhoidon jo varhaisteininä. Tietoa kertyy nyt omassa puutarhassa ja kasvihuoneessa joka päivä lisää, ja puutarhan lajimäärä kasvaa tasaisesti. Pallokuuset, käärmekuuset ja pisantuuheakuusi kertovat innostuksesta erikoislajikkeisiin. Taitava tarhuri Janne näyttää, kuinka puita vartetaan.

Siirtolapuutarhan ideaan kuuluu kasvattaa hyötykasveja keskellä kaupunkia, eikä helsinkiläisen Ritva Katteluksen puutarha tee tästä poikkeusta: kurkut, perunat, porkkanat ja valkosipulit kasvavat komeasti sekä mökkipihalla että palstalla.

Kaupunkipuutarhan hoidossa on omat vitsauksensa lehtokotiloista citykaneihin. Väkilannoitteita ei puutarhassa käytetä, sen sijaan kuulemme salaisen reseptin tehokkaaseen luonnonmukaiseen lannoitteeseen.

 

Olotila

 

Suosittele142 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä