Sonja Kailassaari toteuttaa unelmia tänä syksynä

Julkaistu tiistaina 15.09.2009 0 198

Saimi & Jalmari nostaa taas tänä syksynä esiin eri puolia vanhenemisesta. Kuudessa jaksossa käsitellään niin iloja ja suruja kuin haaveita ja huolia. Tuomas Rajalan juontajaparina uusissa jaksoissa nähdään Mikko Kuustosen tilalla Sonja Kailassaari.

Sonja Kailassaari muistetaan parhaiten Voicen juontajana ja YLE FST5:n Kulkurin Afrikka –sarjasta. Vaikka Sonjan aiempi TV-kokemus olikin nuortenohjelmista, oli vanhusten asioita käsittelevään ohjelmaan mukaan lähteminen isovanhempiensa kasvattamalle naiselle helppoa.

”Minulle on helppo heittäytyä tilanteeseen kuin tilanteeseen”, hän sanoo. ”Olen aina viihtynyt iäkkäiden ihmisten parissa. Heidän tyyneydestään tulee hyvä olo.”

Saimi & Jalmarissa ideana on toteuttaa vanhusten unelmia, jotka ovat tähän asti jääneet toteuttamatta. Sonja kertoo, että nämä unelmat pieniä, mutta sitäkin tärkeämpiä. Tulevista jaksoista hän paljastaa muutaman kohokohdan.

”Oululainen nainen toivoi, että vanha kivinavetta kukoistaisi jälkipolvillekin, joten teimme sinne puutarhan. Rautalankarockin ystävälle taas tarjosimme mahdollisuuden esiintyä ystävien edessä oikean yhtyeen kanssa”.

Ohjelmassa ei pelätä puuttua ajankohtaisiin tai arkoihinkin aiheisiin, mutta asioita katsotaan aina vanhojen ihmisten omista lähtökohdista, ei asiantuntijaperspektiivistä. Sonja kuvaileekin sarjan tekemistä hienoksi kokemukseksi, joka poikkesi paljon hänen aiemmista TV-töistään, joissa hän oli tekemisissä lähinnä viihdemaailman hahmojen kanssa.

”Tämä on ensimmäinen ohjelma, jossa olen tekemisissä ’oikeiden’ ihmisten kanssa”, hän kertoo. ”Ohjelma toivottavasti muistuttaa ihmisille, että itsekin voi tehdä jotain omien isovanhempiensa hyväksi.”

 

Teksti: Ari Ihander

 

Saimi & Jalmari nähdään YLE TV1:ssä perjantaisin klo 18.30
 

Suosittele198 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä