Unelmien puutarhat

Julkaistu torstaina 19.07.2012 1 97

Camilla Ottesen auttaa perheitä kunnostamaan puutarhaa.

TV1 torstaisin 2.8. klo 20.00 - 20.30

Sarjalla ei ole nettikatselua.

Seitsemänosainen puutarhasarja Unelmien puutarhat (Önskehaven) auttaa perheitä puutarhan suunnittelussa ja kunnostuksessa. Aikaa on kolme päivää.

 

Urakka Århusissa

Sarjan juontaja Camilla Ottesen matkaa ensimmäiseksi Århusiin, jossa odottaa iso urakka.

Kerrostalon asukkaat haaveilevat mukavasta yhteisestä piha-alueesta, jossa voisi kuntoilla, pelailla petankkia, tavata toisiaan ja grillata.

Pihalle ei ole tehty vuosiin juuri mitään, eikä sinne ole tehnyt mieli edes mennä.

 

Asukkaat töihin

Asukkaat eivät vielä tiedä joutuvansa itse pihatöihin.

Pihan kunnostuksen tarkoituksena on saattaa talon asukkaat yhteen. Osa asukkaista ei ole koskaan tavannut toisiaan, vaikka ovat asuneet saman katon alla monta vuotta.

 

Kukkia kaikille

Arkkitehti ideoi, että pihalle voisi rakentaa amerikkalaistyylisen kuntoilukeskuksen. Lopuksi istutetaan valmisnurmikko ja kukkia.

Pensashanhikit, hortensiat, päivänhatut ja syysvuokot ovat monivuotisia ja helppohoitoisia, ja näin pihaan saadaan kukkia koko kesän ajaksi.

Monet istutuksista ovat hyviä leikkokukkia, ja näin asukkaat voivat kerätä kukkia koteihinsakin.

Tuotanto: DR, Tanska.

Sarja on aiemmin nähty Yle Fem -kanavalla heinäkuussa 2011.

 

Sarjan muut jaksot:

 

9.8. Viihtyisä puutarha

Per Lyhnen 8-lapsinen perhe on muuttanut Kööpenhaminasta maaseudun rauhaan, missä lapset voivat leikkiä puutarhassa. Camilla Ottesen tiimeineen rientää avuksi rakentamaan viihtyisää puutarhaa.

 

16.8. Mahtuisiko terassi?

Camilla Ottesen tiimeineen lähtee toteuttamaan 19-vuotiaan Mortenin toiveita. Vanhempansa jo lapsena menettäneellä Mortenilla on iso puutarha, jonne mahtuisi vaikka terassi salaisine piiloineen.

 

23.8. Lapsille leikkipaikka

Derya ja Edward ovat nuoria vanhempia ja haaveilevat puutarhasta, jossa ystävät voisivat tavata toisiaan ja tanssia. Ja lapsille pitäisi saada puutarhaan leikkipaikka.

 

30.8. Kesäpaikan päivitys

Markussenien kesäpaikka on ollut perheen omistuksessa jo 78 vuotta. Nyt se kaipaa kohennusta, jotta nuori sukupolvikin voisi siellä viihtyä. Toivelistalla päällimmäisenä on isompi terassi.

 

6.9. Rivitalon henki

Yhdeksän rivitalossa asuvan perheen käytössä on kyllä jonkinmoinen piha-alue, mutta se on enimmäkseen soraa ja nurmikkoa. Löytyykö joukosta yhteistä tahtoa? Parasta ottaa yhteyttä Camillaan ja hänen tiimiinsä.

 

13.9. Villimies ja romantikko

Camilla ja hänen tiiminsä ovat melkoisen haasteen edessä, kun villimiehen ja romantikon unelmia sovitellaan yhteen. Eikä sovi tietenkään unohtaa puolitoistavuotiaan Karlin toiveita.

 

Suosittele97 Suosittelee

Kommentit

torstaina 06.09.2012

Camilla on hot!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä